Ensimmäisen lomaviikon treenit

Big news! Juoksen taas. Lyhyitä kymmenen minuutin lönköttelyjä mutta juoksua kuitenkin. Kun ensimmäisen kerran kävin tapaamassa osteopaatti Ari-Pekka Kanervaa Suomen Urheiluhierontakeskuksessa toukokuussa, hän sanoi, että kolmen-neljän viikon kuluttua juoksen taas. Silloin kävelykin tuntui ikävältä lonkassa, enkä oikein uskonut häntä. Mutta niin vain kävi, että kuntoutus on tehnyt tulosta, ja pääsin Italian matkallamme juoksemaan.

Lomamme Italiassa Lido di Jesolossa Venetsian lähellä alkoi juhannusaattona. Ensimmäiselle kävely/juoksulenkille lähdin sunnuntaiaamuna seitsemältä. Suuntasin rantakadulle, jossa oli paljon muitakin lenkkeilijöitä: kävelijöitä ja juoksijoita.

Olin saanut osteopaatilta ohjeet juoksun aloittamiseen. Niiden mukaisesti kävelin viisi minuuttia ja juoksin kaksi. Muiden kävelijöiden ja juoksijoiden joukossa en tuntenut oloani hölmöksi, vaikka näytti varmaan siltä, että en osannut päättää, juosta vai kävelläkö. Lämpimässä aamussa sai hien päälle näilläkin intervalleilla, vaikka ne olivat kaukana siitä, mitä talven aikana tein.

Osteopaatin kanssa olimme sopineet, että pientä kipua voi tuntua, mutta isomman kivun tuntuessa on lopetettava juoksu. Sunnuntain lenkillä juoksuosuudet olivat jo helpompia, kuin ihan ensimmäisellä kerralla saman viikon maanantaina. Kävelin ja juoksin yhteensä 6,01 kilometriä.

Oikea lonkka tuntuu juostessa ja kävellessä edelleen kankealta, ja jalat kokonaisuudessaan siltä, että ne eivät ole omat jalkani. Osteopaatin mukaan se kuuluu asiaan, kun kudoksia totutetaan taas juoksuun.

Tiistaina tein seuraavan aamulenkin. Juoksuosuudet tuntuivat aina vain helpommilta, ja innoissani juoksin ainakin tuplasti ”sallitun määrän”. Ajattelin, että pyydän luvan osteopaatilta jälkikäteen. Itse tietenkin olen vastuussa kuntoutumisesta ja juoksun pariin palaamisesta. Huomasin, että juostessani noin vauhtia 6:45 minuuttia/kilometri ei kipua tunnu lainkaan lonkankoukistajassa ja nivusessa.

Tiistaiaamun juoksu/kävelylenkin pituudeksi tuli 8,61 kilometriä. Lenkin jälkeen avasin sähköpostin kysyäkseni lupaa pidentää juoksuosuudet kymmeneen minuuttiin. Ari-Pekka olikin laittanut juuri sopivasti kyselyn, miten reissussa menee. Vastasin, että hyvin menee ja samalla ehdotin, että juoksuosuuksia voisi pidentää. Lupa heltisi!

Lupasin ottaa iisisti ja vuokrata pyörän, jotta en menisi kuntoutuksessa takapakkia. Pyörä ilmestyikin ovemme taakse ennen kuin olin edes sitä kunnolla ehtinyt pyytää.

Olimme saapuneet hieman puolivalmiiseen huoneistoon: osassa lampunvarjostimia oli vielä muovit päällä, keittiössä ei ollut kunnon leikkuuveistä ja uudessa astianpesukoneessa oli kuljetuksen jäljiltä styroksit paikoillaan. Lisäksi pääsimme sisään huoneistoon useita tunteja myöhemmin, kuin mitä meille oli luvattu.

Keskiviikkona aamupäivällä esitin toiveen, että haluaisimme pestä pyykkiä ja vuokrata pyörän. Lähdimme rannalle ja sieltä palatessamme odotti ovella kaksi yllätystä: pyörä (ja kypärä!) vapaaseen käyttöön ja Ikean iso tyhjä sininen kassi, johon saisimme laittaa likapyykin. Pyykki luvattiin tuoda seuraavana päivänä takaisin pestynä, kuivattuna ja viikattuna. Tämä se vasta on elämää, ajattelin!

Heti, kun olimme lajitelleet koko perheen tummat ja vaaleat likapyykit (niitä olikin jo kertynyt iso kasa tässä vaiheessa viikkoa), kaivoin esiin turisti-infosta saamani pyöräilykartan. Lido di Jesolo on kapea niemen tapainen rantakaistale, joten katsoin suurpiirteisesti reitin, koska eksymisvaaraa ei oikeastaan ollut.

Olin Suomesta ostanut lyhyet pyöräilyhousut aivan tätä matkaa varten. Onneksi en ostanut Venetsiasta Giro d’Italia pyöräilypaitaa, sillä se olisi ollut jo ylivarustelua (lue Venetsian retkestä enemmän täältä). Vuokrapyöräni oli maastopyörä, jossa oli tarakka ja edessä kori.

Pyöräilin joenuomaa seuraten varsin maalaisissa maisemissa. Pyörän jousitus tuli heti tarpeeseen. Näin haikaran lähtevän lentoon pellolta, kalojen uiskentelevan aivan vedenpinnan alapuolella ja vetäisin sieraimeeni pienen hyönteisen. Ei siis riittänyt, että piti suunsa kiinni ötökkäparven kohdatessaan.

Lähtiessäni taivas näytti tummalta ja ensimmäisten sadepisaroiden pudotessa käsivarsille käännyin takaisin. En ole sokerista, mutta muutaman kunnon ukkosmyrskyn kokeneena en halunnut lähteä kauemmaksi. Kun sade ei muuttunut rankemmaksi ja välillä taukosi, ajoin majapaikkamme ohi niemeä toiseen suuntaan.

Rannan suuntaisella pitkällä ostoskadulla ihmiset palasivat rannalta ja moni oli jo löytänyt tiensä katsomaan jalkapallon MM-kisoja kuppiloihin, joissa isot TV:t näyttivät ottelua. Ajoin katua pitkin jonkin aikaa ja siirryin hieman isomman tien reunaan ajamaan, jotta saisin ajaa vähän kovempaa.

Lomakohteessa oli paljon pyöräilijöitä, joten kaikki liikenteessä olivat tottuneet monenlaisiin tienkäyttäjiin. Jalankulkijat antoivat sujuvasti tietä ja autoilijat väistivät. Pian huomasin jo rohkeasti ajavani muun liikenteen seassa.

Ensimmäisen ukkosen jyrähdyksen kuultuani käännyin takaisin huoneistollemme päin. Ehdin pyöräillä 23,01 kilometriä. Ei mikään kovin pitkä lenkki, mutta pääsin kuitenkin pidemmälle katselemaan maisemia, kuin olisin nykyisillä juoksulenkeilläni päässyt.

Perjantaiaamuna oli jälleen kävely/juoksulenkin vuoro. Aamulla seitsemältä aurinko jo paistoi, mutta sisällä huoneistossa pimennysverhojen takana oli pimeää. Niin pimeää, että huomasin kadulle päästyäni, että juoksutoppini oli nurinpäin päällä. ”Nuttu nurin, onni oikein”, mutta käänsin kuitenkin paidan oikein päin päälleni.

Kymmenen minuuttia juoksua ja viisi minuuttia kävelyä. Tunsin ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen olevani juoksulenkillä. Ja mikä parasta, se tuntui hyvältä. Jalka on edelleen kankean tuntuinen, mutta se on eri asia kuin kipu, joka on pitänyt minut pois juoksun parista koko alkukesän.

Mietin maratonhaaveitani ja sitä, että ehtiihän sitä ensi vuonnakin. Täytän kahden viikon päästä 38 vuotta, ja vuosi vuodelta aika tuntuu kuluvan aina vain nopeammin. Aina tulee uusia kesiä ja juoksutapahtumia. Olen ilmoittautunut elokuun Helsinki Marathonille, mutta se on ehkä siirrettävä ensi vuoteen. Nyt parhaalta tuntuu se, että saa taas juosta.

Tunnin lenkin aikana juoksin neljä kymmenen minuutin pätkää ja kävelin neljä viiden minuutin pätkää. Ehdin tunnissa tehdä 7,8 kilometriä pitkän lenkin rantakadulla. Toisella puolella kimmeltävä Välimeri ja toisella puolella uuteen päivään heräilevät hotellit. Yritin etsiä katseellani hotellia, jossa olin viimeksi täällä vuonna 2007. En ole varma, bongasinko oikean.

Italian loma jatkuu vielä toisen viikon Gardajärvellä. Siellä jatkan kävely/juoksulenkkejä ja yritän löytää vuokrapyörän. Riittävä lepo tekee myös hyvää jalan paranemiselle. Niinpä aion myös makoilla rantatuolissa ja vaikka nukkua siinä pienet päiväunet, jos siltä tuntuu.

Osteopatiakäynnit saatu blogin kautta.

Follow my blog with Bloglovin