Haasteellinen Helsinki City Marathon

Osallistuminen maratonille saatu.

Lauantaina juoksin jo toisen kerran elämässäni 42,2 kilometriä. Siitä huolimatta maratoni on matkana minulle vielä tuntematonta maastoa. En osaa ennakolta sanoa, miltä tuntuu milläkin kilometrillä. Kehon reaktiot voivat yllättää. Pahinta/parasta on, että vaikeatkin hetket unohtuvat heti, kun on ylittänyt maaliviivan. Helsinki City Marathonin lähtöviivalla olin jälleen matkalla kohti tuntematonta.

Valmistautuminen Helsinki City Marathonille oli sujunut hyvin. Olin tankannut ruokaa ja juomaa. Keskiviikkoillasta torstaihin join useamman litran urheilujuomaa, jota nautin myös maratonilla. Perjantaina töiden jälkeen olin pari tuntia Kisahallilla Expossa HCRD 2020 -tapahtumaa promoamassa. Juttelu muiden juoksijoiden kanssa nosti mukavasti kisakuumetta.

Perjantai-iltana valitsin juoksuvaatteet, lakkasin kisakynnet ja tein suunnitelman urheilujuoman ja geelien nauttimisen suhteen. Lauantaiaamuksi jäi urheilujuoman sekoittaminen ja pullottaminen sekä repun pakkaaminen. Maratonin lähtö oli kolmelta iltapäivällä. Olin Kisahallilla vähän ennen yhtä viemässä juomia laatikoihin, joista ne ripoteltaisiin haluamilleni juomapisteille. Yhteensä pulloja oli seitsemän.

Olen tänä vuonna mukana Helsinki City Running Dayn Street Teamissa. Meille oli varattu omat pukeutumis- ja peseytymistilat Telia 5G Areenalla, jonne mielelläni menin kuumuutta pakoon ja odottamaan lähtöä. Samalla oli mukava nähdä juoksututtuja.

Pukuhuoneessa kuulin, että puolimaratonille osallistunut hiihtäjä Iivo Niskanen oli ohjattu väärälle reitille Baanan alussa. Harmitti Iivon puolesta, sillä olen julkisuudessa saanut hänestä niin mukavan ja sympaattisen kuvan. Nyt hänelle kävi noin, eikä sijoittuminen kolmen parhaimman joukkoon ollut mahdollista.

Kun kuulin uutisen, mieleeni palautui keskustelu ulkomaalaisen naisen kanssa perjantain Expossa. Hän näytti kartalta samaa kohtaa, jossa Iivo seuraavana päivänä erehtyi reitiltä. Nainen oli huolissaan, jos hän lähtee väärään suuntaan. Rauhoittelin häntä, että ei huolta, et eksy. Toivottavasti hän ei ollut mikään kärkipään juokisija.

Menin lähtöalueelle vain noin kymmenen minuuttia ennen starttia. Paavo Nurmen patsaalla tapasin valmentajani Iran, jonka kanssa vaihdoin viimeiset kuulumiset. Nyt nähtäisiin, mihin koko alkuvuoden kestänyt yhteistyömme johtaisi. Iralla oli luotto minuun ja onneksi itselläni myös. Asetuin 4:15 jänisten perään, ja lähtömerkki tuli. Nyt mennään!

Ensimmäiset kilometrit juoksin ihmismassassa poukkoillen. Yritin katsoa jalkoihini, etten kompastuisi. Samalla pyrin pysymään jänisten perässä, etten heti aluksi kadottaisi heitä. Ryysiksessä tavoitevauhdin pitäminen vaati jonkin verran ohittelua, mutta sinnittelin heidän kannoillaan.

Mannerheimintien varrella näin ensimmäisen tutun kannustamassa juoksijoita. Hän ehti ottaa muutaman kuvan, kun juoksin ohi. Kuten kuvasta näkyy, ensimmäiset kilometrit menivät hurmostilassa. Olin viimein päässyt juoksemaan matkaa, jota varten olin harjoitellut koko kevään.

Tahti oli alussa monella kilometrillä alle 6 minuuttia, vaikka olin laskenut, että 4:15 jäniksillä kilometrivauhti olisi noin 6:05 minuuttia tai vähän alle. Ensimmäinen kierros oli 25 kilometrin pituinen, enkä tuntenut tuolloin vielä väsymystä. Juoksu tuntui kevyeltä, enkä ollut juurikaan hengästynyt. Juttelin muiden samassa ryhmässä juosseiden kanssa, muun muassa Seinäjoelta Helsinkiin juoksemaan tulleen Pasin kanssa.

18 kilometrin juomapaikalla oli tuttuni talkootöissä. Hänelle huikkasin, että hyvältä tuntuu. Olin kuitenkin juossut melko reipasta vauhtia ja arvasin, että se kostautuisi vielä jossain vaiheessa. Tuo vaihe tuli toiselle kierrokselle lähtiessä noin 25 kilometrin kohdalla. Kadotin näkyvistä 4:15 jänikset ja päätin juostaa siitä eteenpäin vain omaa juoksuani.

Olin juonut omaa urheilujuomaa suunnitelmani mukaisesti 6, 10 ja 20,5 kilometrin kohdalla sekä ottanut geelin ja vettä 8, 15 ja 23,5 kilometrin kohdalla. Toiselle kierrokselle lähtiessä minulla oli hetken aikaa huono olo, mutta onneksi se katosi hyvin pian. Kuumassa kelissä nesteiden imeytyminen oli ensisijaisen tärkeää.

30 kilometrin kohdalla kilometriaikani alkoivat laskea kohti 6:30 minuuttia. Laskeskelin, että olin ottanut riittävästi kaulaa 4:30 tunnin loppuaikaan tähtääviin jäniksiin, eivätkä he hengittäisi kannoillani. Mikä tahansa alle edellisen maratonajan 4:39 tuntia kelpaisi loppuajaksi. Olo ei edelleenkään ollut voimaton ja syke jopa laski ensimmäisestä kierroksesta. Kankeat ja kipeät etureidet saivat kuitenkin juoksun tuntumaan raskaalta.

Ensimmäisellä kierroksella en ollut kuunnellut lainkaan musiikkia, mutta toisella kierroksella laitoin kuulokkeet korviin. Säädin musiikin niin kovalle kuin korvat sietivät. Matkalla tapasin muutamia tuttuja, jotka nähtyäni otin hetkeksi kuulokkeet pois korvilta. Heille pystyin sanomaan vain, että minusta ei ole nyt juttukaveriksi, pakko keskittyä pelkkään juoksuun.

Jatkoin juoma- ja geelisuunnitelmani noudattamista. Nappasin pullon omaa juomaa 28,5, 33 ja 38 kilometrin kohdalla. Kaksi viimeistä geeliä ja mukin vettä nappasin 31,5 ja 38 kilometrin juomapisteillä. Join omaa juomaa pullosta sen verran, kuin hyvältä tuntui. Vatsassa ei saanut hölskyä, mutta janontunne piti sammuttaa. Suunnitelmani toimi todella hyvin ja olin tyytyväinen, että olin tehnyt tarkan juomissuunnitelman.

Viimeisillä 12 kilometrillä sain tosissani keskittyä matkan edistymiseen. Jalat painoivat ja juoma-asemilla oli pakko kävellä. Pakotin itseni kuitenkin aina uudestaan juoksuun, vaikka reidet tuntuivat todella pökkelöiltä. Menin kilometri kerrallaan.

Keskeyttäminen ei tullut kertaakaan mieleen, vaikka ohi menneet ihmiset hieman lannistivat. Olen tottunut juoksemaan negative splitin, eli jälkimmäisen puolikkaan matkasta nopeammin kuin ensimmäisen. Yleensä se olen ollut minä, joka lopussa ohittaa muita. Piti kokea tämäkin.

Baana tuntui pidemmältä kuin koskaan, mutta niin vain jäljellä ollut matka väheni koko ajan. Kansalaistorilla oli paljon ihmisiä nauttimassa kauniista kesäillasta. Tulin iloiseksi, kun katsoin väkimäärää, vaikka siinä kohtaa piti juosta loivaan ylämäkeen.

Kun lopulta lähestyin Telia 5G Areenaa ja maalia, otin kuulokkeet korvilta ja kuulin ihmisten kannustukset. Maratonin toiselle kierrokselle lähtiessä olisin jo halunnut juosta maaliin, mutta nyt sain luvan kanssa tehdä sen.

Oikeassa pohkeessa kipristeli muutaman kerran ja kramppien pelossa otin vain lyhyen loppukirin. Ylitin maaliviivan helpottuneena. Nyt se on ohi! Hain mitalin kaulaani ja suuntasin kohti pukeutumistiloja.

Hyytyminen kohti loppua harmitti hieman, mutta olin onnellinen, että toinen maratonini oli nyt juostu. Tavoite saavutettu ja vieläpä uudella ennätyksellä. Loppuaikanai oli 4:25:06, joten parannusta vuoteen 2016 tuli lähes 15 minuuttia.

Kankeita jalkoja lukuunottamatta olin yllättävän hyvävointinen maratonin jälkeen. Ei tullut outoja reaktioita, kuten vuonna 2016. Tuolloin palelin pitkään maratonin jälkeen ja sormeni turposivat. Nyt olin kuin minkä tahansa pitkän lenkin jälkeen. Varpaassani oli rakko, jonka huomasin vasta kenkiä ja sukkia riisuessani.

Tein paluumatkan bussilla ja kävelin asemalta kotiin yli kaksi kilometriä. Uskon, että riittävä juominen ja geelien nauttiminen matkan aikana auttoi jaksamaan. Vastailin useisiin some-viesteihin kotimatkan aikana ja onnittelin muita oman urakkansa päättäneitä.

Kotona istuin maratonmitali kaulassa siihen asti, kunnes puolenyön jälkeen menin nukkumaan. Kehossani ei ollut yhtä voimakasta ylivireystilaa, jollaisen koin ensimmäisen maratonin jälkeen. Harjoittelu ja muu valmistautuminen olivat menneet nappiin, vaikka en päässyt tavoiteaikaani 4:15.

Maratonia seuraavana päivänä etureidet olivat kipeät ja kankeat. Mikä tahansa ylös- tai alasmeno oli hankalaa. Se ei kuitenkaan huolettanut, sillä normaali lihaskipu menee ohitse muutamassa päivässä. Viime vuonna vaivannut lonkkakipu ei ihmeekseni palannut, vaikka laitoin kehoni äärirajoille. Jokohan saan sanoa hyvästit sille vaivalle?

Helsinki City Marathonista jäi hyvä maku. Tyytyväisin olen siitä, että pystyin jälleen juoksemaan 42,2 kilometrin matkan. Viime vuonna en tähän aikaan juossut metriäkään, joten paluu juoksun pariin on onnistunut hyvin. Ensin syksyn ajan puolimaratonin matkaa tavoitellen ja kevään ajan kokonaista maratonia kohti harjoitellen.

Seuraavaksi osallistun ensi viikonloppuna juostavalle Naisten Kympille. En ole koskaan juossut kyseisessä tapahtumassa, joten kiva päästä kokemaan tunnelma. Kunhan pöly maratonin jälkeen on laskeutunut, mietin valmentajani kanssa, mikä on seuraava tavoite. Vielä voin hetken leijua maratonin jälkeisessä tyytyväisyyden tilassa ja nauttia saavutuksesta.

Follow my blog with Bloglovin