juoksu

Rennosti kohti Rantamaratonia

Juoksin viisi peräkkäistä puolimaratonia Rantamaratonilla vuosina 2013-2017. Vuonna 2018 en voinut osallistua lonkan rasitusvamman vuoksi. Tänä vuonna päätin, että kokeilen ensimmäistä kertaa juosta tapahtumassa kokonaisen maratonin.

Lue lisää: Ennätysjahdissa

Rantamaraton järjestetään Espoon Otaniemessä lauantaina 21.9.2019 eli reilun kahden kuukauden kuluttua. Tällä hetkellä juoksen ilman juoksuohjelmaa, mutta jatkan yhteistyötä juoksuvalmentaja Ira Hassisen kanssa vielä tänä kesänä.

En ollut ajatellut juosta enää toista maratonia tänä vuonna. Vuoden päätavoite oli toukokuussa, jolloin juoksin toisen maratonini Helsinki City Running Dayssä. Hyvin sujunut kesä rohkaisi kuitenkin painamaan ilmoittaudu-nappia.

Kuva, jossa juoksija juoksee joen vartta.
Kesällä juoksu on tuntunut mukavalta ja enimmäkseen keveältä. Lenkkarit saatu Sauconylta.

Kesän vauhtikestävyysharjoitukset ovat rajoittuneet juoksutapahtumiin. Viimeksi juoksin reippaamman viisikilometrisen Tokoinranta parkrunissa viime lauantaina. Muuten olen juossut rentoja lenkkejä. Pitkät noin 20 kilometrin mittaiset lenkit ovat sujuneet vaivatta.

Kesällä on ollut mukava juosta sellaisia lenkkejä, kuin kulloinkin on hyvältä tuntunut ja päivän ohjelmaan parhaiten sopinut. Hassua, mutta samanaikaisesti juoksuohjelman puuttuminen on tuntunut sekä vapauttavalta että häiritsevältä.

Kuva, jossa haaveileva ilme.
Helsinki City Marathonin jälkeen olen juossut lenkkejä fiiliksen mukaan.

Olen juossut vähän miten sattuu ja on tullut olo, että heitän hukkaan kevään aikana rakentamani maratonkunnon. Toisaalta kevään aikana huomasin, että juoksuohjelmaan on sitouduttava ja harjoitukset vievät paljon aikaa. Ainakin ohjelman noudattaminen vaatii suunnittelua, että harjoitukset mahtuvat arkeen.

Todellisuudessa aikatauluttomuus on tehnyt vain hyvää. Sanotaanhan, että maratonista palautuminen vie kuukauden. Mutta eipä liioitella, HCM:stä on pian jo kaksi kuukautta. Nyt on aika alkaa laittaa tossua toisen eteen taas määrätietoisemmin.

Kuva, jossa Saucony Kinvara 10.
Olen juossut näillä Saucony Kinvara 10 -lenkkareilla yhden kymmenen kilometrin vauhdikkaamman lenkin. Vaikuttavat hyviltä kengiltä.

Ajallinen tavoitteeni ei monen korvaan kuulosta kummoiselta. Olen tyytyväinen, jos maratonin loppuaikani sijoittuu jonnekin 4:15-4:30 tunnin väliin. Pelkkä maratonin juokseminen on minulle saavutus. Moni on siirtynyt ultramatkoille, mutta minulle maratonissakin on toistaiseksi ihan riittävästi haastetta.

Kolmas maratonini ei tule olemaan mikään läpihuutojuttu, vaikka muuten suhtaudun tähän extra-maratoniin rennosti. Olen tämän vuoden tavoitteeni jo saavuttanut, mutta on mielenkiintoista nähdä, onnistunko juoksemaan kaksi maratonia vuodessa.

Kuva jossa juoksija ja horsmia.
Kaksi kuukautta seuraavaan maratoniin. Housut Yvette x Martina, saatu.

Juoksuharjoittelu on mukavampaa ohjelman kanssa, kuten kirjoitin postauksessa Kokemuksia juoksuvalmentajasta. Keväällä harjoittelin koko alkuvuoden toukokuulle asti ohjelman mukaisesti. Nyt rupeama on lyhyempi – vain kaksi kuukautta. Se on yksi syy, minkä vuoksi uskaltauduin vielä kerran lähteä tänä vuonna leikkiin mukaan.

Syys-lokakuussa alkavat kaikki juoksutapahtumat olla jo juostu. Toki aivan loppuvuoteen mahtuu vielä jos jonkinlaista karkeloa, mutta suuntaan katseet seuraavaan vuoteen. Täytän ensi vuonna 40 vuotta ja sattumoisin myös Helsinki City Marathon juhlii kanssani pyöreitä vuosia.

Kuva, jossa vanha taottu rautapenkki.
Täytin tällä viikolla 39 vuotta. Ensi vuonna tulee pyöreitä täyteen.

Jos vain saan harjoitella terveenä, osallistun HCM:n juhlamaratonille. Pääsin viime syksynä mukaan Helsinki City Running Dayn Street Teamiin ja jatkan mukana edelleen. Niinpä osallistuminen johonkin HCRD 2020:n juoksumatkoista on luontevaa.

Täytin maanantaina 39 vuotta ja viikko on sujunut synttäreiden ja lomailun merkeissä. Jos sinulla on Instagram-tili, käy osallistumassa lenkillablogi -tilillä synttäriarvontaan. Arvon yhteistyössä Sodastreamin kanssa yhden hiilihapotuslaitteen ja My Only Bottle -juomapullon. Osallistumisaikaa on 21.7.2019 klo 21 asti.

Kuva, jossa violetti juoksupaita.
Stay hydrated! Osallistu Sodastream-laitteen ja mukaan otettavan juomapullon arvontaan Instagramissa (yhteistyössä Sodastreamin kanssa).

Follow my blog with Bloglovin

2 kommenttia

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: