Miltä tuntuu täyttää 40 vuotta?

Täytän tänään 40 vuotta. Uudelle vuosikymmenelle siirtymisen ajankohta on ollut pitkään (eli aina) tiedossa, joten yllätyksenä tämä ei tullut. Olen saanut valmistautua asiaan.

Vuosi sitten ja vielä viime talvena ehdin ilmoittaa, että tänä vuonna juhlitaan. Vähänpä tiesin. Koronakevät muutti kaiken ja vei halun järjestää isoja juhlia.

Voin juhlia mielessäni, sillä vanhenemista ei tarvitse hävetä tai surkutella. Toistaiseksi vuosien kertyminen on ollut kivaa. Voin ylpeänä sanoa, että olen mieluummin 40- kuin 20-vuotias.

Elämä on kohdellut enimmäkseen hyvin. Saan siirtyä uudelle vuosikymmenelle terveenä ja hyväkuntoisena. Minulla on perhe, koti ja työ. Teille blogini lukijoille tutumpaa on juoksuharrastukseni, vaikka elämääni kuuluu paljon muutakin.

Yksityisyytensä voi myydä vain kerran. Sen vuoksi lapseni saavat itse päättää myöhemmin, haluavatko tuoda kuviaan kaiken kansan tietoisuuteen. Vielä vähemmän voin päättää mieheni puolesta. Työni sosiaaliturvan parissa on sellaista, että siitäkään en voi paljon puhua.

Vanhenemisen hinta ovat juonteet silmäkulmissa, ensimmäiset harmaat hiukset ja se, että ei enää jaksa valvoa yömyöhään tai siitä ainakin saa maksaa seuraavina päivinä.

Vastalahjana saa itseluottamusta, sisäistä rauhaa ja ymmärrystä niin itseä kuin muita kohtaan. Toisaalta tietää arvonsa, eikä anna muiden kohdella itseään väärin.

Kunpa pääsisi nuoremmalle itsellensä sanomaan, että kaikki järjestyy. Elämä asettuu mallilleen ja oma paikka maailmassa löytyy.

Kolme lastani ovat nyt jo koululaisia. Lapsiperheen elämä on vuosi vuodelta helpompaa ja omaa aikaa jää enemmän. Tosin pitää paikkansa, että pienet lapset pienet murheet – isot lapset isot murheet. Vanhempana ei aina onnistu, mutta kuka meistä olisi täydellinen.

Lasten saamisen jälkeen löysin oman juttuni, jonka ansiosta saan monta kertaa viikossa keskittyä vain itseeni. Se on juoksu. Juoksusta löysin aivan oman maailmansa. Se on tuonut elämääni paljon uusia ihmisiä ja sen ansiosta olen päässyt kokeilemaan rajojani.

Olen myös vakuuttunut, että ihminen ei voi hyvin, ellei hän käytä kehoaan monipuolisesti. Juoksu ja muu fyysinen aktiivisuus tekevät hyvää ruumiille ja sielulle.

Juoksublogin pitäminen on juoksuharrastukseni sivujuonne. Olen päättänyt pitää sitä niin kauan kuin hyvälle tuntuu. Välillä pohdin, alanko olla liian vanha moiseen. Kaksikymppisten silmissä olen varmasti ”vanha”, mutta seuraajissani on paljon ikäisiäni juoksijoita ja myös vanhempia.

Juoksijana uskon parhaiden vuosieni olevan vielä edessäpäin. Mitä enemmän saan perheeltä omaa aikaa, sitä enemmän ja määrätietoisemmin ehdin harjoitella. Harjoittelu tuottaa tuloksia – se on lähes puhdasta matematiikkaa.

Tulosten lisäksi aion jatkossa metsästää kokemuksia. Perheemme on juuri palannut kymmenen päivän automatkalta Lappiin ja Pohjois-Norjaan. Suomessa ja lähialueilla on paljon hienoja paikkoja, joihin haluan vielä kunnolla tutustua.

Tuntuu, että maailmassa on vielä niin paljon, mitä haluan kokea, että ei tässä vielä kannata kiikkustuoliin istahtaa. Parempi siis pysyä kunnossa tälläkin vuosikymmenellä!