Sormeni palelivat aamulla, mikä oli poikkeuksellista päivänä, jona juostiin Helsinki Half Marathon. Kaksi kertaa aiemmin tapahtumaan osallistuneena olen tottunut siihen, että kotoa on voinut lähteä shortsit päällä. Nuo aamut olivat olleet varsin helteisiä. Nyt olin pukeutunut ulkoilutakkiin ja -housuihin. Kipeytynyttä peukaloniveltäni kolotti.
Menin bussilla Leppävaaraan ja jatkoin sieltä junalla kohti Helsingin keskustaa. Olin liikkeellä jo ennen aamuseitsemää. Viimeksi kun osallistuin Helsinki Half Marathonille, lähtö ja maali sijaitsivat aivan rautatieaseman läheisyydessä Töölönlahdenpuistossa. Nyt minun piti jatkaa vielä raitiovaunulla matkaa Meripuistoon.
Raitiovaunussa vastapäätäni istahti kaksi muuta tapahtumaan matkalla ollutta juoksijaa. Lyhyen raitiovaunumatkan aikana ehdimme puida tavoitteet, päivän sään ja aiemman juoksuhistoriamme. Emme tunteneet toisiamme entuudestaan, mutta juoksu yhdistää. Pienessä kisajännityksessä auttaa, kun voi jutella jonkun kanssa.
Helsinki Half Marathonin lähtö oli kello 8:30. Olin Meripuistossa noin 45 minuuttia ennen lähtöä. Vessajonoja ei tuolloin vielä ollut, joten suuntasin aivan ensimmäiseksi bajamajaan. Varoin laskemasta omaisuuttani lattialle ja pudottamasta mitään, vaikka bajamajat olivatkin tuossa vaiheessa vielä siistissä kunnossa.
Meripuiston tapahtuma-alueella istahdin leikkipuiston aidan viereen. Söin osan suklaisesta proteiinipatukasta ja join vettä pullosta. Kotona olin juonut kahvia ja syönyt kaurapuuroa. Minun ei varsinaisesti ollut nälkä, mutta seuraavien tuntien aikana tulisin tarvitsemaan energiaa. Edessäni oli 21,1 pitkää kilometriä.
Olin valinnut juoksuasuksi t-paidan ja lyhyet trikoot. Riisuin päällysvaatteet ja sidoin kengännauhat tiukasti kiinni. Päätin laittaa kuulokkeet korviini, että saisin kuunnella musiikkia matkan aikana. Kaiken muun, mitä en tarvinnut, sulloin varustepussiin ja vein säilytykseen.
Vessajono oli kasvanut pitkäksi luikertelevaksi letkaksi, jonka päähän seuraavaksi asetuin. Vaikka olin juuri käynyt vessassa, jotenkin ennen lähtöä haluaa käydä vielä kerran ”varmuuden vuoksi”. Vessajono eteni hitaasti. Tuskaisen hitaasti. Kello läheni uhkaavasti puoli yhdeksää.
Lopulta tuli vuoroni. Juoksin bajamajoilta lähtöön. Kuulin, miten kovaäänisistä kuulutettiin, että ellet ole jo lähtöalueella, niin nyt olisi parasta mennä. Ehdin etsiä paikkani lähtökarsinassa kahden tunnin lähtöaikaan tähtäävien jänisten perässä. Lähtöön oli aikaa alle kaksi minuuttia.
Tapahtumassa otettiin sekä netto- että bruttoaika. En tiennyt, kumpaan aikaan jänikset tähtäsivät. Laitoin oman kelloni päälle vasta, kun ylitin lähtöviivan. Se antaisi minulle nettoajan eli ajan, joka minulta kuluisi lähtöviivalta maaliviivalle. Bruttoaika olisi se, joka minulta kuluisi lähtölaukauksesta maaliviivan ylittämiseen. Fyysisesti tulisin palaamaan samaan paikkaan, sillä lähtö ja maali sijaisivat samojen kaarien alla.
Ensimmäiset kilometrit juostiin Kaivopuistossa meren äärellä. Matka jatkui Etelärannan ja Kauppatorin kautta Katajanojalle. Pysyttelin kahden tunnin loppuaikaan tähtäävien jänisten perässä. Olin tänä vuonna juossut jo yhden puolimaratonin ajassa 1:55:55, joten vauhti ei tuntunut erityisen kovalta. Tuossa kohtaa suunnitelmani oli vielä juosta mukava kahden tunnin lenkki.
Tiesin, että ensimmäinen juomapiste odottaisi noin neljän kilometrin kohdalla. Päätin ottaa kaulaa jäniksiin ja heidän perässään kulkevaan joukkoon. Tein sen kahdesta syystä. Ensimmäinen oli se, että kävelen juomapisteillä lähes poikkeuksetta. Aina jänikset eivät hidasta juomapisteillä, joten ajattelin mennä sinne hieman ennen heitä. Toinen oli se, että piste olisi entistäkin ruuhkaisempi, kun kaikki kahden tunnin aikaan tähtäävät juoksijat olisivat siinä samaan aikaan. Lähdin siis väljemmille vesille ja jänisten edelle.
Matkani jänisten perässä päättyi siihen. Hieman kovempi vauhti tuntui juuri sinä päivänä helpolta, joten jatkoin ryhmän edellä juomapisteen jälkeenkin. Olin ottanut pisteeltä mukillisen urheilujuomaa. Geelin suunnittelin ottavani vasta ennen seuraavaa juomapistettä, joka olisi noin kahdeksan kilometrin kohdalla. Mutta sinne oli vielä matkaa.
Juoksin enimmäkseen alle 5:30 minuutin kilometrejä. Sää oli lähes täydellinen juoksemiseen. Aurinko pysyi yhtenäisen pilviverhon takana, ei juurikaan tuullut, mutta ei myöskään satanut. Sörnäisissä tunsin jotain tihkua putoilevan päälleni. Hetken jo luulin, että alkaa sataa. Vesi (ainakin toivon, että se oli vettä) tulikin rakennuksen katolta, jota ehkä pestiin. Sieltä sitä laskeutui ohuena sumuverhona kadulle ja sitä pitkin lauantaiaamuna taapertavien juoksijoiden niskaan.
Kalasataman jälkeen tapahtui seuraava outo asia. Kelloni näytti, että juoksisin alle 4 min/km. Se ei mitenkään voinut pitää paikkaansa. Sykkeeni pysytteli edelleen hieman yli 150:ssä, kuten se oli pysytellyt koko matkan. Olin uutisista lukenut, että Itämerellä on nyt paljon GPS-häirintää. Luulen, että syynä lukemien epätarkkuuteen olivat kuitenkin korkeat rakennukset, joiden välistä reitti kulki. Kelloni tiedot väittävät edelleen, että juoksin puolivälissä matkaa yhden kilometrin 4:30 minuutissa.
Olin paria kilometriä aiemmin ottanut ensimmäisen energiageelin ja juonut kaksi mukillista vettä päälle. Mielestäni puolimaratonillakin tarvitsee lisäenergiaa. Lisäksi väitän tuntevani, kun geelin sisältämä sokeri pääsee verenkiertoon. Oloni piristyy. Niin kävi nytkin. Juoksin koko ajan kauempana kahden tunnin loppuaikaan tähtäävien jänisten edellä. Edessäni, takanani ja useimmiten jommallakummalla sivullanikin juoksi joku. Välillä katsoin kellosta vauhtia, vaikka se pysytteli melko vaivatta tasaisena. Koko matkan keskivauhdiksi oli muodostumassa 5:22 min/km.
Otin seuraavan energiageelin hieman ennen 15 kilometrin paikkeilla ollutta juomapistettä. Reitti kulki siinä kohtaa pitkin vanhaa työmatkaani pääradan vartta. Pian kolkko radanvarsi vaihtui vehreään Töölönlahteen. Nyt pitäisi enää juosta kaupungin halki maaliin. Töölönlahden poukamaan oli ilmestynyt jäätelökioski ja vesiurheiluun varusteita vuokraava piste. Helsinki Half Marathonin reittikierroksella toukokuun lopulla tuttua kioskia ei ollut vielä näkynyt. Harmi vain, että sää oli hellejakson jälkeen ehtinyt muuttia koleaksi.
Toisen epäonni on toisen onni. Reitti jatkuin kaupungin halki ja Baanalle. Kannustajia oli kerääntynyt jonkin verran Kansalaistorin liepeille. Uskalsin edelleen kiristää hieman vauhtiani ja juoksin 17:nnen kilometrin 5:07 minuutissa. Tunsin, että nyt menen kuntooni nähden melko kovaa. Viileähkö sää helpotti juoksua, eikä keho lämmennyt liikaa. Viimeiseltä juomapisteeltä otin vielä kaksi mukia vettä. Jätin kolmannen energiageelin ottamatta, sillä en kaivannut muuta kuin nestettä.
Kävelin myös viimeisen juomapisteen läpi, ja vauhti hieman laski. 20:s kilometri, eli reitillä kilometritolppien 19-20 väli, meni ajassa 5:01 minuuttia. Sykkeeni nousi 157:ään, mutta ei ylittänyt 160:ntä ennen loppukiriä. Ehdin juostessani miettiä, että pitäisi määrittää sykerajat uudelleen. Täytän ensi kuussa 44 vuotta, ja maksimisyke on taatusti tullut iän myötä alaspäin.
Mitä lähemmäs maali tuli, sitä upeammalta alkoi tuntua. Helsinki Half Marathonilla palkitaan parhaat loppukirit. En siinä(kään) mittelössä pääsisi podiumille, mutta leikkimielinen kisa sai kiristämään vauhtia. En ehtinyt poseerata maalissa olleelle kuvaajalle. Kahden tunnin pitkikseksi suunniteltu lenkki kiristyi vauhdikkaammaksi: nettoaikani oli 1:56:04 tuntia.
Loppuajat kahden tunnin molemmin puolin ovat sellaisia, joihin moni juoksija pääsee. Se näkyi maalihuollon ruuhkina. Odotin kiltisti, että maalihuollon henkilöt saivat eroteltua läjästä mitalin ja ojennettua sen minulle. Seuraavaksi siirryin jonottamaan syömistä ja juomista. Odotin jälleen kärsivällisesti, että nuori tyttö sai pahvilaatikon saksilla auki ja minulle naposteltavaa. Osallistujamitalien ja herkkujen takia näitä juostaan, vai kuinka?
Jotakuta kannettiin maalista ensiapuun, koska tämä ei enää jaksanut itse kävellä. Vaikka juoksijaa kannateltiin molemmin puolin, tämä rojahti ensiaputeltan eteen nurmikolle. Onneksi apu oli lähellä ja tässä tapauksessa metrin päässä. Join heti maalihuollossa kolme mukia vettä. Kun olin saanut varustekassini takaisin, istahdin jälleen leikkipuiston aidan viereen. Join vielä juuri saamani smoothien ja palautusjuoman. Alkoholittoman oluen säästin kotiin lounaalle. Kello ei ollut vielä edes 11.
Euforinen olo juoksun jälkeen saattaa kestää kauankin. Silloin ei tunne janoa, vilua, kipua, nälkää tai vessahätää. Ne pitää tietää. Join, puin, söin pähkinäpatukan ja kävin bajamajassa. Ne eivät olleet enää niin siistissä kunnossa kuin ennen lähtöä, mutta olen kantapään kautta oppinut, että visiitti vessassa kisan jälkeen kannattaa. Olen pari kertaa saanut virtsatulehduksen pitkän juoksun jälkeen, jos en ole muistanut käydä vessassa. Syy on voinut olla toki joku muukin.
Loppuaikani 1:56:04 oli lähes sama kuin Helsinki Spring Marathonin puolimaratonilla huhtikuussa juoksemani 1:55:55 tuntia. Ennätykseni vuodelta 2021 on 1:46 tuntia. Jäin siitä kymmenen minuuttia. Olin silti tyytyväinen juoksuun. Olin lähtenyt matkaan rennolla vauhdilla ja kiristänyt tahtia sellaiseksi kuin hyvältä tuntui. Jaksoin ylläpitää tasaista vauhtia, nesteet ja energia imeytyivät hyvin ja tunsin koko ajan olevani tilanteen herra. Sain jälleen yhden hyvän juoksukokemuksen lisää.
Vuorokausi puolimaratonin jälkeen jalat tuntuvat väsyneiltä. Etureisissä on pientä arkuutta, mikä kertoo lihasten mikrovaurioista ja siitä, että ne tarvitsevat aikaa korjaantumiseen sekä paljon hyvää ruokaa ja juomaa siihen tehtävään. Urheilukelloni ilmoittaa palautumisajaksi yli kahta vuorokautta. Sitten jatkan taas harjoituksia kohti syyskuun Espoo Rantamaratonia.
LENKILLÄ 