arki

Ohje villasäärystimiin

Kaksi vuotta sitten tammikuussa 2018 kirjoitin blogiini villasäärystimistä. Olin aiemmin juossut pakkasella pelkät sukat nilkkojen suojana. Viehätyin säärystimistä mukavuus- ja ulkonäkösyistä. Myöhemmin sain tietää, että säärystin nilkkojen ympärillä suojaa jopa akillesjännetulehdukselta.

Lue lisää: Nilkat piiloon!

En ole ostanut yksiäkään säärystimiä vaan tehnyt ne itse. Olen elämäni aikana kutonut villasukkia, -paitoja, -myssyjä ja -takkeja. Niinpä yksien (ja kaksien, kolmien…) säärystimien tekeminen ei kauaa kestä. Kun itse tekee, saa juuri sellaiset kuin haluaa. Villalangoissa on nykyään tarjolla muutakin kuin harmaata! Tosin olen tehnyt yhdet harmaatkin säärystimet .

Huomasin jokin aika sitten, että blogiini päädytään hakusanoilla ”säärystimet juoksuun”, ”säärystimet lenkillä”, ”nilkkaimet juoksuun” ja ”juoksu säärystimet ohje”. Bing! Minunhan pitää kertoa blogissani myös ohje säärystimiin.

novita 7 veljesta villalalanka keltainen 2020

OHJE VILLASÄÄRYSTIMIIN

Lanka Novita 7 veljestä, puikot 4 tai käsialan mukaan (käytin koon 3 puikkoja, koska käsialani on löyhää).

Luo 56 silmukkaa ja jaa ne neljälle puikolle. Neulo suljettuna neuleena 2 silmukkaa oikein, 2 silmukkaa nurin (= joustinneule). Neulo, kunnes säärystimen korkeus on 28 cm tai haluamasi. Päätä silmukat joustinneuletta neuloen. Päättele langanpäät parsinneulalla.

villasaareystimet juoksuun novita 7 veljesta

Kuten kaksi vuotta sitten kirjoittamassani blogipostauksessa todetaan, kylmä heikentää verenkiertoa ja jäähdyttää akillesjännettä, jolloin se ei jousta kuten lämpimänä. En ole kärsinyt akillesjännevammoista, mutta en halua niitä riesakseni jatkossakaan.

Tämän talven sää on ollut poikkeuksellisen lämmin. Säärystimiä ei ole tarvinnut Etelä-Suomessa pitää kuin muutamana päivänä. Olen tehnyt yhdet säärystimet heijastavasta langasta. Niitä pidin, kun juoksin pimeällä töistä kotiin. Heijastava lanka ei korvaa oikeita heijastimia, mutta auttaa havaitsemaan juoksijan tien laidassa.

bambupuikot neulominen

Keltaiset säärystimet valmistuivat alle viikossa. Kutominen käy samalla, kun esimerkiksi katsoo televisiota. Kun kädet ovat kiinni kutimessa, ei tule vilkuiltua turhanpäiväisyyksiä puhelimelta. Huomasin, miten paljon menee aikaa, kun ottaa puhelimen käteen ja vähän selailee somea. Siinä ajassa olisi kutonut vaikka miten monta riviä!

Tekisi mieli aloittaa isompiakin käsityöprojekteja, mutta tiedän, että minulla ei ole aikaa kaiken muun harrastamisen keskellä. En halua, että käsityö on asia, joka ”pitäisi tehdä”. Niinpä pysyn toistaiseksi pienemmissä näpertelyissä.

keltaiset saarystimet juoksuun novita 7 veljesta

Koska säärystimiä on kotonani yli oman tarpeen ja yhdet olen jo tänä talvena luovuttanut tuttavalleni, päätin antaa nämä keltaiset säärystimet jollekin teistä! Laitetaan siis pystyyn arvonta, jonka päätteeksi arvon ja lähetän säärystimet yhdelle onnekkaalle.

*** Arvonta suoritettu! Voittaja on Jari-Pekka. *** Osallistu kommentoimalla, oletko mukana arvonnassa. Arvonta päättyy perjantaina 31.1.2020 klo 21, jonka jälkeen julkaisen voittajan nimen. Onnea arvontaan!

38 kommenttia

  1. Tottahan toki mukana ollaan. Joskus vinguin IG:ssä vaihtokauppaa kenen kanssa vaan: mulle heijastavat säärystimet ja minä lähetän paluupostissa vaikka otsalampun paristot.

    Venyvätkö sun säärystimet riittävästi kenkien päälle? Äitini tekemät ovat tästä kohdasta liian tiukat. Luistavat helposti nilkkaan ja sitten lumi sulaa ihanasti.

    🙂

    Tykkää

  2. Mukana 😊 Ohjetta meinasin kysellä, mutta se olikin jo täällä. Josko vuosien tauon jälkeen kokeilisi onnistuuko edes säärystimien teko. Heijastava lanka on jo valmiina 😅

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: