Saavuin maanantainaamuna opetustilaan viimeisten joukossa. Vilkaisin nopeasti pulpeteissaan istuvia kurssilaisia ja tein sitäkin nopeamman johtopäätöksen: täällä on pelkästään naisia.
Olin kerran aiemmin osallistunut luovan kirjoittamisen kurssille. Siellä oli ollut myös muutama miespuolinen kirjoittaja.
Tunnen melko vähän yhteyttä runopoikien kanssa, sillä yhtä vähän kuin olen runopoika, olen runotyttö.
Olen suoraviivaisia lauseita kirjoittava epäsuora ihminen. Ei millään pahalla runopoikia vastaan eikä runotyttöjäkään.
Kun katsoin yli 15 naisen laumaa, seuraava ajatukseni oli, että naiset varmistelevat, valmistautuvat, epäilevät ja empivät, ennen kuin uskaltavat julkaista tekstejään isommalle yleisölle.
Ajatukseni kertoivat enemmän minusta, sillä selvisi, että jokunen osallistuja oli jo julkaissut kirjan ja joillain se oli jo aika lähellä.
Muistan, siis kirjoitan -omaelämäkerrallinen kirjoituskurssi järjestettiin Kauniaisissa Työväen Akatemiassa 10.–12. kesäkuuta. Maksoin kolmen päivän kurssista 450 euroa.
Opetusta oli päivittäin 5–7 tuntia. Yhden kurssipäivän jälkeen kaikki kokoontuivat opiston tiloihin illanviettoon.
Kurssin ohjaajana toimi kirjailija Johanna Venho. Hän on kirjoittanut muun muassa historiallisen romaanin Sylvi Kekkosesta, näyttelijä Martti Suosalon elämäkerran ja useita lastenkirjoja.
Kurssin omaelämäkerrallisesta otteesta huolimatta kyseessä oli luovan kirjoittamisen kurssi, jossa oli tarkoitus opetella fiktion kirjoittamista, mutta käyttää aineksina oman elämän vaiheita.
Muistan, siis kirjoitan -kirjoituskurssilla ei opetettu pilkkusääntöjä tai sitä, miten monta sanaa hyvä lause sisältää. Siellä ei myöskään annettu kovin yksityiskohtaista palautetta kurssilaisten teksteistä.
Pääpaino oli lyhyillä kirjoitusharjoituksilla, joissa kirjoitettiin pisimmillään yksi sivu tekstiä.
Kun aikaa kirjoittaa oli vaikkapa vain 15 minuuttia, ei voinut jäädä miettimään liikaa rakennetta vaan antaa tulla sellaista tekstiä kuin tuli.
Aikaraja tuntui välillä armottomalta, mutta pakotti kirjoittamaan rohkeasti. Useimmiten luimme syntyneet tekstimme ääneen muille, jolloin pääsi kuulemaan, mitä muut olivat saaneet irti samasta aiheesta.
Jotkut kurssilaiset totesivat kurssin jälkeen, että heidän kirjoituslukkonsa avautui harjoitusten myötä. En kärsi tyhjän paperin kammosta, mutta kurssi lisäsi uskoani siihen, että sisältäni löytyy aina jotain kerrottavaa, kun laskee kynän paperille.
Yksinkertaisimmillaan kirjoitustehtävän aihe oli valmiiksi annettu otsikko. Erästä tehtävää pohjustettiin pidemmin: ohjaaja kehotti meitä menemään Työväen Akatemian puutarhaan kävelemään ja miettimään oman elämän avaintapahtumia ja kirjoittamaan niistä yhdestä.
Osaa kirjoitustehtäviä ohjaaja alusti lyhyellä luennolla. Hän kävi läpi tarinan jännitteen merkitystä ja muodostamista, romaanin kaavaa ja rakennetta sekä esimerkiksi sitä, mikä on tarinan ja juonen ero.
Luimme kurssin aikana myös otteita kirjoista, jotka edustivat erilaisia tyylilajeja. Ohjaaja antoi meille luettavaksi niin pätkän venäläistä klassikkoa kuin Finlandia-palkitun kirjailija tekstiä.
Kirjoitusharjoitusten ja luentojen ohella kurssilla keskusteltiin paljon. Ohjaaja Johanna Venho oli julkaissut monta teosta, ja osallistujat olivat kukin omassa kohtaa kirjoittajan taivaltaan, mikä toi keskusteluun monta näkökulmaa.
Sivusimme lempiaihettani plagiointia, sillä piskuista blogianikin on vuosien mittaan plagioitu ainakin pari kolme kertaa. Siitä en tosin alkanut kurssilla vaahdota.
Oli mukavaa vaihtaa ajatuksia ryhmässä, jossa muutkin arvostivat tekstien ääreen seisahtumista, kirjoittamista ja lukemista.
Kolmen päivän kurssi ei tee mestarikirjoittajaa. Näen kurssin hyödyt kahdenlaisina.
Luovan kirjoittamisen kurssi edistää luovuutta. Kirjoittamaan oppii kirjoittamalla. Kurssilla opin jälleen kerran hieman rohkeammin käyttämään kynääni. Muiden tekstejä kuunnellessa vahvistui ajatus siitä, että mitä yksityiskohtaisemmin, kuvailevammin ja osuvimmin kirjoittaa, sitä mielenkiintoisempi tekstistä tulee.
Voin ammentaa kolmen päivän aikana saamistani opeista pitkälle tulevaisuuteen. Se oli myös yksi askel eteenpäin kirjoitusharrastuksessani. Kursseilta jää aina jotain oppia, jota voi käyttää tulevaisuudessa. Ne olivat muiden kurssilaisten huomioita teksteistäni tai konkreettisimmillaan opettajan antamia vinkkejä hyvistä kirjoitusoppaista.
Voin puhua vasta kahden kirjoituskurssin tuomalla kokemuksella. Yhteistä niille ovat olleet lyhyet kirjoitusharjoitukset, jotka luetaan tuoreeltaan muille.
Luovan kirjoittamisen kurssi ei ole paikka, jossa omat tekstit laitetaan kuntoon.
Kirjoituskurssilla potkitaan parhaimmillaan esiin piilossa oleva luovuus, joka on ehtymätön lähde.
Muistan, siis kirjoitan -kurssilla materiaalina oli oma elämä. Oman ja miksi ei muidenkin elämän tapahtumat näkee uudessa valossa, kun niitä voi käyttää tekstinsä materiaalina ja innoittajana.
Kaikki koettu näyttäytyy uudessa valossa, ja kurjatkin asiat muuttuvat meheviksi jutun aiheiksi.
Elämän monipuolisuuden voi kokea havainnoimalla sitä kaikin aistein ja ennen kaikkea elämällä täysillä. Kurssilla kehotettiinkin lisäämään aistihavaintoja tekstiin.
Elämän monia puolia voi havainnoida myös olemalla kiinnostunut muiden elämästä – oli se sitten läheisten elämää tai elokuvien tai kirjojen kautta koettua.
Ei ollut aivan helppoa lukea muille ääneen omia tekstejään, kun pelko arvostelun kohteeksi joutumisesta oli kova. En myöskään tuntenut ketään kurssilaista ennakolta.
Kurssi oli rikastuttava kokemus. Se oli sukellus kolmeksi päiväksi kirjoittamisen maailmaan, jossa omaa elämää katsottiin käden mitan päästä.
LENKILLÄ 