Liput Helsingin Kirjamessuille saatu.
Kun juoksen, en tykkää pitää kompressiosukkia jaloissani. Siinä missä niiden pitäisi auttaa kinttuja kestämään, omia jalkoja alkaa pakottaa.
Silloin, kun lennän lentokoneella kauniiseen Italiaan, matkustan autolla hiihtolomalle Lappiin tai vietän päivän kirjamessuilla, laitan jalkaani kompressiosukat.
Vaikka olen juossut maratoneja, jalkani väsyvät aiemmin kuin mieleni, kun kiertelen kirjakustantamojen osastoilla, valitsen kymmenen eri makua metrilakuja tai kiiruhdan mielenkiintoisesta paneelikeskustelusta toiseen.
Helsingin pormestari Juhana Vartiainen leikkasi punaisen nauhan ja avasi torstaina 24.10.2024 Helsingin Kirjamessut Helsingin Messukeskuksessa. Messut jatkuvat sunnuntaihin 27.10.2024 saakka.
Ennen nauhan leikkaamista antamassaan haastattelussa Vartiainen totesi, että kirjakaupassa käynti on kuin seurustelua koko ihmiskunnan ja sen historian kanssa.
Juhana Vartiainen on aikoinaan kommentoinut asiaa, josta ei tiedä yhtään mitään ja josta olin hänen kanssaan täysin eri mieltä, mutta meitä yhdistää kirjoihin suhtautuminen.
Vartiainen totesi reilu kymmenen vuotta sitten, että kotiäidit velttoilevat. Olin tuolloin vielä kotona hoitamassa kolmea lastani. He olivat 1-, 3- ja 5-vuotiaita.
Toivotin mielessäni Vartiaisen tervetulleeksi kanssani yhdeksi päiväksi velttoilemaan. Olin kyseisenä vuonna alkanut myös juosta. Velttoiltuani päivän olisin voinut ottaa Vartiaisen vielä kanssani juoksemaan.
Kun palasin hoitovapaan jälkeen työhöni, kävelin usein Helsingin Rautatieasemalta Kaisaniemen puiston halki Hakaniemeen.
Juhana Vartiainen käveli silloin tällöin minua vastaan, ja minun teki mieli hypätä hänen kurkkuunsa kiinni. Hän on sittemmin pyytänyt lausuntoaan anteeksi.
Vuosia myöhemmin katsoin ja kuuntelin, kun nykyinen pormestari istui Messukeskuksen Hakaniemi-lavalla ja jutteli leppoisasti kirjoista.
Imin pillin läpi mangosmoothieta ja istuin paikoillani ilman suuria tunteenpurkauksia.
Myöhemmin samana päivänä kirjamessuilla oli puhumassa kirjailija Pirkko Saisio. Hän nauratti yleisöä kertomalla, miten oli nuorena kuullut kirjasta nimeltään Alaston salissa.
Kirjalla oli niin kutkuttava nimi, että Saisio oli mennyt kirjastoon kysymään kirjaa. Siellä hän sai pettymyksekseen kuulla, ettei kirjan nimi suinkaan ollut Alaston salissa vaan Alastalon salissa.
Vakavoiduttuaan Saisio sanoi, että kirjallisuus lisää ymmärrystä ihmisten välillä. Se on totta. Kirjallisuuden kautta pääsee kokemaan asioita toisen ihmisen silmin ja saa uudenlaisia näkökulmia.
Kunnon diivan tavoin Pirkko Saisio kertoi, miten oli kieltäytynyt primetime-aikaan lähetettävästä televisiohaastattelusta kun kuuli, että haastattelija ei ollut kokonaan lukenut hänen kirjaansa, jota haastattelu koski.
Heti sanomansa perään Saisio totesi, että ei hän suinkaan toimittajaa moiti – kyse on rajallisista resursseista. Kulttuuria pidetään joissain toimituksissa pakollisena pahana.
Kulttuurikritiikin ongelmiin puututtiin myös Helsingin Kirjamessujen paneelikeskustelussa, jonka vetivät Suomen arvostelijainliiton jäsenet.
Kulttuurikritiikit ovat toimituksille riskialttiita juttuja, sillä niiden lukijamäärät voivat jäädä pieniksi.
Lähes jokaisen suomalainen isomman median nettijulkaisuissa on lista luetuimmista jutuista. Lista ohjaa lukijoita tiettyjen juttujen pariin.
Ratkaisuna esitettiin, että lista luetuimmista jutuista ei pomppaisi heti ensimmäisenä silmille. Tämä oli raikas ja uudenlainen näkökulma.
Luen esimerkiksi Helsingin Sanomien näköislehteä netistä juuri siitä syystä, että muut lukijat eivät päätä, mitä luen.
Se, mitä lehti päättää julkaista, on tietenkin toimituksen käsissä, enkä voi vaikuttaa siihen. Voin korkeintaan peruuttaa tilauksen, jos juttujen taso ei minua miellytä.
Tunsin pienen piston, kun yksi keskustelijoista totesi, että taidekritiikki on nykyään sitä, että ”lapioidaan kaikenmoista nettiin”.
Bloggaajana olen yksi lapioijista. Instagramissa riittää, että ottaa kauniin kuvan kirjasta ja liittää siihen tekstin ”kiva kirja”. Jo sillä saa näkyvyyttä, koska sosiaalinen media elää visuaalisuudesta ja ylisanoista.
Puolustuksekseni on sanottava, että blogissa pystyn pureutumaan lukemiini kirjoihin syvällisemmin. Kerron rehellisesti kirjan hyvät ja huonot puolet.
Rehellisyydelläni en välttämättä takaa sitä, että saisin jatkossakin kustantajilta kirjoja luettavakseni ja arvioitavakseni, mutta en voi olla puuttumatta esimerkiksi runsaisiin kirjoitusvirheisiin.
Yhden oivalluksistani sain jo ennen ensimmäistä messupäivää. Asettauduin pehmeään sänkyyni peittojen väliin, ja illan hieman raukeassa olotilassa aloin lukea fantasiakirjaa, jollaisiin en yleensä tartu.
Olin saanut kyseisestä kirjasta arvostelukappaleen. Myös aiempi osa oli vuosi sitten tullut minulle suoraan kustantajalta. Luettuani kirjasarjan ensimmäisen osan olin kirjoittanut arvion siitä blogiini.
Uppouduin petivaatteiden sekaan ja luin, miten miekka lävisti nuoren pojan takaraivon ja kärki työntyi ulos tämän suusta kuin teräväpäinen kieli. Linnut nokkivat ruumiita, kunnes niistä oli jäljellä vain luut.
Kirjan tunnelma oli kuitenkin niin mukaansatempaava, että ensimmäistä kertaa aidosti ymmärsin, mistä fantasiakirjallisuuden kohdalla on kyse. Ainakin luulen niin. On antauduttava tunnelmalle sen sijaan, että miettii sitä, että vampyyreja ei ole oikeasti olemassa.
Myös Pirkko Saisio puhui Helsingin Kirjamessuilla kirjojen tunnelmasta. Hän piti sitä tärkeänä asiana, josta harvoin kuitenkaan puhutaan.
Kuuntelin Saisiota ja uskoakseni ymmärsin, mitä hän tarkoittaa. Taitava kirjailija osaa luoda tunnelman, joka välittyy tekstistä.
Helsingin Kirjamessujen toisena päivänä olin kuuntelemassa esikoiskirjailija Eino Tainan haastattelua. Taina on kirjoittanut kirjan Se laajenee (Avain 2024).
Hänkin puhui tunnelmasta. Eino Taina kertoi kirjoittaneensa kirjaa usein iltaisin, kun oli ensin istunut päivän yliopistolla. Sen vuoksi kirjasta välittyy hänen mukaansa ”univajetunnelma”.
Eino Taina myös luki tilaisuudessa pätkän teoksestaan. En tunnistanut siinä univajetta, mutta karskiutta ja arjen raadollista kuvaamista kylläkin.
Toisaalta Eino Taina kuvasi kirjoittamista leikin jatkeena. Kaikesta tulee hämärää, jos ei voi istua alas ja kirjoittaa, hän totesi.
Samassa haastattelutilaisuudessa puhunut Teija Himmelroos jatkoi samasta teemasta ja kertoi, miten hän on huomannut, että jotkut asiat eivät jätä rauhaan, vaan ne on tehtävä kirjaksi.
Kirjoittajan on pakko kirjoittaa, niin kai voi todeta.
Oivallukseni Helsingin Kirjamessuilla ovat olleet sarja pieniä hetkiä, jolloin kuvitteellinen lamppu on syttynyt pääni päällä.
Eri ihmiset etsivät ja saavat kirjoista eri asioita. Oma suhtautumiseni kirjoihin on muuttunut paljon iän myötä.
Olen lukenut kirjoja siitä asti kun opin lukemaan. Ajoittain kiinnostukseni on suuntautunut vahvasti tiedekirjallisuuteen. Muiden luomat maailmat eivät oikein kiinnostaneet.
Sittemmin olen antanut periksi jopa romanttiselle viihdekirjallisuudelle ja nyt viimeisimpänä fantasiakirjallisuudelle.
Kirjoissa hienointa on se, kun yksityinen muuttuu yleiseksi: yhden ihmisen kokemukset saavat kaikupohjaa sadoista ja tuhansista lukijoista.
Kirjojen avulla voi myös kokea jotain sellaista, mihin ei muulla tavalla pääse käsiksi. Mielelläni seuraan miekkataisteluita tai muita ajojahteja kirjan sivuilta. Väsyessäni painan kirjan kiinni ja nukahdan pehmeään sänkyyni.
Helsingin Kirjamessut Helsingin Messukeskuksessa 24.-27.10.2024.
LENKILLÄ 