Luovan kirjoittamisen kurssi ilman aikaisempaa kokemusta

Tässä kirjoituksessa kerron kokemuksistani Luovan kirjoittamisen kurssista Helsingin aikuisopistossa syksyllä 2023. Kurssi järjestettiin lähiopetuksena syys-marraskuussa Helsingin aikuisopiston tiloissa Töölössä. Kurssi kokoontui yhdeksän kertaa ja jokainen kurssikerta kesti hieman yli kaksi tuntia.

Helsingin aikuisopiston Luovan kirjoittamisen kurssin ohjaajana oli kirjoittaja Laura Laakso. Häneltä on juuri ilmestynyt uusi romaani bigmacbeth. Laakso ei tohtinut kutsua itseään kirjailijaksi vaan kirjoittajaksi. Opin, että kirjailijat ovat Kirjailijaliiton jäseniä, jollaiseksi ei niin vain päästä.

Jos useamman kirjan julkaissut kirjoittaja ei kutsu itseään kirjailijaksi, sellaiseksi ei tulla parin kuukauden kurssilla. Luovan kirjoittamisen kurssin tavoite ei ollut tehdä 14:ää uutta kirjailijaa, vaan kannustaa kirjoittamaan. Hyvin pian tuli selväksi, että kullakin kurssilaisella oli omat vahvuutensa kirjoittajana.

Osalla vahvuus löytyi runojen kirjoittamisesta, osalla vankasta elämänkokemuksesta ja osalla vallattomasta mielikuvituksesta. Koska kurssilaiset olivat lahjakkaita kukin tavallaan, heille ei voinut antaa yleispätevää ohjetta; tee näin ja menestyt. Sen sijaan ohjaaja Laura Laakso poimi kurssilaisten teksteistä toimivia ajatuksia, ideoita ja tyylejä, joita hän rohkaisi käyttämään seuraavissa harjoituksissa.

Teimme lyhyitä kirjoitusharjoituksia kurssikertojen aikana. Tällaisia olivat esimerkiksi haikun ja aforismin kirjoittaminen tai sananselitys. Kerran saimme vartin aikaa kirjoittaa sanasta ”ne”. Isoimman työn teimme kuitenkin kurssikertojen ulkopuolella. Saimme ohjaajaltamme Laura Laaksolta jokaisena kurssikertana kirjoitustehtävän, jonka teimme viikon aikana kotona.

Kirjoitimme pidemmän tekstin muun muassa omasta tärkeästä valokuvasta. Yksi viikkotehtävä oli jatkaa lausetta ”Silmien totuttua pimeään” ja kirjoittaa, mistä ikinä halusi. Kerran ohjaajamme huijasi meitä ja pyysi kaikkia ensin kertomaan, mistä emme ainakaan haluaisi kirjoittaa – ja sitten pyysi kirjoittamaan juuri siitä aiheesta. Omalle kohdalleni osui teksti prinsseistä ja prinsessoista.

Mitä pidemmälle yhdeksän kerran kirjoittamiskurssi eteni, sitä tarkempia tehtäviä saimme. Eräällä kerralla olin kirjoittanut siitä, miten koneet korvaavat yhä enenevissä määrin ihmiset asiakaspalvelussa. Teksti oli kolumnimainen, enkä oikein ollut osannut päästää mielikuvitustani valloilleen. Ohjaaja Laura Laakso kuunteli tekstiäni ja pyysi seuraavaksi kerraksi minua kirjoittamaan, miten yksi tekstissä mainitsemani henkilö ratkaisee ongelmat, joita koneiden käyttö ihmisten sijaan aiheuttaa. Siitä tuli yksi koko kurssin parhaimmista teksteistäni, vaikka tehtävänanto tuntui aluksi liiankin mielikuvitukselliselta.

Kokoontumisissa eniten aikaa meni siihen, että kukin luki tekstinsä ääneen. Yleensä opettaja ensin kommentoi muutamalla sanalla tekstiä, minkä jälkeen oli muiden kurssilaisten vuoro. Ohjaajallamme Laura Laaksolla oli mukava tapa poimia jokaisen tekstistä jotain positiivista. Täytyy myöntää, että kurssilla oli lahjakkaita kirjoittajia, joiden tekstiteistä ei tarvinnut suurennuslasilla lähteä etsimään hyviä puolia.

Osallistuin luovan kirjoittamisen kurssille, koska halusin kokeilla, miltä luova kirjoittaminen tuntuu ja onko minusta siihen. Olen kirjoittanut tätä blogia yli kuuden vuoden ajan ja kirjoitan paljon myös töissä. Ne ovat kuitenkin asiatekstiä, joissa riittää, että kertoo, miten asiat ovat. Luova kirjoittaminen vaatii mielikuvituksen käyttöä.

Kaikilla meillä on mielikuvitusta. Luovan kirjoittamisen kurssi kannusti käyttämään sitä. Olin ylittänyt jo yhden esteen, kun olin päättänyt ilmoittautua kurssille. Harkitsin ilmoittautumista viikkokausia. Kun lopulta istuin kurssilla, olin lupautunut päästämään mielikuvitukseni valloilleen ja sepittämään fiktiivisiä tarinoita.

Ihminen on syntyessään kuin tyhjä taulu, johon elämä alkaa piirtyä. Mitä useamman kierroksen auringon ympäri on ehtinyt tehdä, sitä täydempi taulu on. Myös mitä kiinnostuneempi ympäröivästä maailmasta on, sitä enemmän kokemuksia elämänpolun varrelta kertyy mukaan. Se ei edes vaadi erityistä sosiaalisuutta tai paksua lompakkoa, jolla maksaa maailmanympärysmatkoja.

Luova ihminen havainnoi ympäristöään tarkalla silmällä ja korvalla. Kaikesta, mitä mukaansa haalii, saa materiaalia kirjallisiin töihin. Kokemuksia voi kerätä kanssaihmisiä ja luontoa tarkkailemalla, kiinnittämällä huomionsa yksityiskohtiin tai lukemalla muiden ajatuksia maailmasta – kirjoja siis.

Omista havainnoistaan ja kokemuksistaan pystyy ammentamaan teksteihin. Samalla elämästä tulee mielenkiintoista, kun arkielämän sattumuksista alkaa ajatella, että tätä voisin käyttää jossain tekstissäni. Jos joskus pääsen kirjoittamaan pidempää tekstiä, voin taata, että siitä saavat osansa myös minua loukanneet ihmiset. Tietenkin fiktion kaapuun puettuna.

Kirjoittaminen voi olla terapeuttista. Sain huomata sen kurssin aikana niin omissa kuin muidenkin teksteissä. Luovan kirjoittamisen kurssi Helsingin aikuisopistossa ei ollut terapiaa vaan kirjoittamista, mutta silloin kun ihmiset heijastavat teksteihinsä omaa elämäänsä, ei suurilta tunteilta voi välttyä.

Ilmapiiri kurssilla oli luottavainen ja avoin. Kahden kuukauden aikana muista kurssilaisista tuli jo hieman tuttuja. Ohjaaja Laura Laakso piti yllä ilmapiiriä, jossa jokainen uskaltautui heittäytyä.

Kävimme jonkin verran läpi pidemmän tekstin rakennetta alkuineen, keskikohtineen ja loppuineen, henkilöhahmoja ja niissä tapahtuvaa ulkoista ja sisäistä muutosta sekä kliimaksia ja loppuratkaisua. Aivan kuten elokuvissa on perinteisesti 27 minuutin eli ensimmäisen mainoskatkon kohdalla käänne, pitää tekstissäkin riittävän ajoissa olla jotain, joka houkuttelee jatkamaan sivujen kääntelyä.

Huomasin, että ohjaaja Laura Laakso puhui usein novelleista tai muista romaania lyhyemmistä teksteistä, joista kurssilaisten kannattaisi aloittaa. Hän ei milloinkaan kieltänyt ketään alkamasta kirjoittaa suoraan romaania, mutta olin huomaavinani hienoisen kehotuksen aloittaa jostain lyhyemmästä. Uskon, että hän tiesi, mistä puhuu.

Luovan kirjoittamisen kurssilla ei käyty läpi kielenhuoltoa. Koska kirjoitetut tekstit luettiin, ei ollut niin väliä, oliko jokainen pilkku oikealla paikallaan. Syyllistyin itsekin välillä lauseenvastikkeiden käyttöön. Näppituntumani on, että kurssilaiset osasivat kirjoittaa pääosin virheetöntä tekstiä.

Sain palautetta, jonka mukaan teksteissäni on tarkkanäköisyyttä. En yllättynyt siitä, sillä olen se ihminen, joka huomaa kaiken näkökenttänsä rajoillakin tapahtuvan. Muista hyvin yksityiskohtia ja löydän yhtymäkohtia eri asioiden välillä. Kun alan kirjoittaa, ajatusten virta on loputon. Yksi asia vie toiseen ja toinen kolmanteen. Ohjaaja kuvaili minua eepikoksi.

Kärsin välillä arjessa ajatusteni harhailusta ja yleensäkin siitä, että päässäni käy loputon flipperi. Olen kiinnostunut monista eri asioista ja aina tekemässä jotain, eikä aikani meinaa riittää kaikkeen, mitä haluaisin tehdä. Kun sain kurssilla hyvää palautetta teksteistäni, jotka aivan vaivatta tulivat sisältäni, koin kerrankin ylpeyttä päässäni poukkoilevista loputtomista ajatuksista. En koe tyhjän paperin kammoa, sillä puhdas arkki edessäni on ainoastaan mahdollisuus täyttää se tekstillä.

En kahden kuukauden aikana katunut kertaakaan sitä, että ilmoittauduin luovan kirjoittamisen kurssille. Tunnen, että se avasi taas uusia ovia. En voi kuitenkaan riittävästi korostaa sitä, että näinkin lyhyeen kurssiin pitää pystyä panostamaan, jotta siitä saa parhaan mahdollisen hyödyn.

Kurssitehtäviä ei ollut pakko tehdä ja vielä vähemmän oli pakko saapua paikalle. Siinä ei menettänyt muuta kuin rahansa. Jos oli halu oppia jotain uutta, piti hieman panostaa. Tein jokaisen viikkotehtävän, mutta välillä minua harmitti, kun ei vain ollut aikaa kirjoittaa parasta mahdollista tekstiä. Usein viimeistelin viikkotehtäviäni vielä pari tuntia ennen keskiviikkoiltaista kokoontumista.

Ennen luovan kirjoittamisen kurssille ilmoittautumista kehotan pohtimaan, onko ajallisia ja muita resursseja sitoutua kurssiin. Kiireiselle perheenäidille kaksi kuukautta oli maksimi, jonka pystyin täysillä panostamaan. Ilman kasvokkain tapahtuneita kokoontumisia olisin saattanut jättää osallistumatta osalle kurssikerroista. Joka kerta kurssin jälkeen kävelin läpi Töölön leveiden katujen Rautatieasemalle ja hyppäsin Espooseen menevään junaan. Tuolloin oloni oli poikkeuksetta samaan aikaan levollinen ja inspiroitunut.

Pisin kurssilla kirjoittamani teksti oli neljän A4-arkin mittainen. Kirjoitin sen vain muutamassa tunnissa, mutta silti ymmärrän nyt paremmin, mitä pidemmän tekstin kirjoittaminen vaatii. Kun ensimmäinen versio on valmis, alkaa sen muokkaus. Muokkausvaiheessa huomaa turhaa toistoa, maneereita ja suoranaisia virheitä. Kokonaisen kirjan kirjoittaminen olisi todella iso työ.

Kirjoittaminen jatkuu. Luovan kirjoittamisen kurssi Helsingin aikuisopistossa antoi sykäyksen hahmotella mahdollista pidempää tekstiä. Sain myös niin hyvää palautetta, että en olisi sellaista ikinä uskonut kuulevani. Huomaan myös, että luen kirjoja taas hieman eri näkökulmasta, kun olen päässyt kurkistamaan luovan kirjoittamisen maailmaan. Sitä kautta, että opin, miten teksti rakentuu, pystyn paremmin analysoimaan myös muiden kirjoittamia tekstiä. Luovan kirjoittamisen kurssi avasi silmiä monella tapaa.

Hienointa oli huomata, että kaltaiseni asiatekstien kirjoittaja pystyy myös irrottelemaan. Siihen auttoivat pieni tuuppiminen ohjaajan taholta, muiden kurssilaisten heittäytyminen ja kannustava ilmapiiri. Tekstin kirjoittaa vain ja ainoastaan henkilö itse. Se vaatii työtä, mutta tuottaa ainutlaatuisen lopputuloksen.