Puolimaraton Helsinki Spring Marathonilla

Piilottelin kisajännitystäni urheilulasien ja kertakäyttösadetakin suojissa. En yleensä juurikaan lämmittele puolimaratonille, mutta ennen sunnuntain Helsinki Spring Marathonin puolimaratonin lähtöä minun oli pysyttävä liikkeessä. Satoi vettä ja lämpötila oli alle kymmenen astetta. Pukinmäenkaari oli suljettu autoliikenteeltä, ja juoksentelin edestakaisin ajoväylällä. Pidin toisella kädelläni kiinni lepattavasta sadetakin hupusta.

Sateisessa ilmassa kaikui lähtökäsky, ja noin 150 puolimaratonin juoksijaa ampaisi 21,1 kilometrin matkalle. Olin riisunut kertakäyttösadetakin päältäni ja rutannut sen mytyksi toiseen käteeni. Heitin sen ensimmäiseen vastaan tulleeseen roskapönttöön. Pidin urheilulasit silmilläni. Niiden ansiosta vesi ei mennyt silmiin ja pystyin pitämään silmäni auki ja pääni pystyssä.

Sadetakki oli ollut ennen lähtöä päälläni siksi, että vaatteeni eivät olisi jo valmiiksi olleet märät. Juoksin vajaamittaisissa housuissa ja pitkähihaisessa urheilupaidassa, jonka päälle olin pukenut t-paidan. Sade ei haittaa minua juostessa, enkä helposti palele lenkillä. En kuitenkaan halunnut, että vaatteet olisivat jo lähdössä läpimärät.

Kirjoitin edellisessä postauksessa, että juoksen yhden tai kaksi puolimaratonia vuodessa. Kun aloin asiaa tarkemmin miettiä, en muista, että olisin juossut viime vuonna puolimaratonia jossain juoksutapahtumassa. Juoksin kaksi maratonia ja kaksi lyhyempää kisaa. Vuonna 2022 juoksin kaksi puolimaratonia, mutta en tiennyt, millaisessa kunnossa olisin vuonna 2024.

Olin asettanut tavoitteekseni kahden tunnin alittamisen. Se oli maltillinen toive, sillä vuonna 2021 juoksin puolimaratonin tunnissa ja 46 minuutissa. Kahden tunnin alittamiseksi minun olisi pidettävä vauhti kovempana kuin 5:40 min/km.

Juoksijajoukkio lähti matkaan reippaalla vauhdilla. Juoksutapahtumissa tulee helposti lähdettyä massojen mukaan, vaikka oman vauhdin ei pitäisi olla niin kova. Katsoin vauhtia kellostani ja pakotin itseni hidastamaan. Matkaa oli vielä jäljellä yli 20 kilometriä.

Helsinki Spring Marathonin reitti oli tuttu viime vuodelta. Puolimaraton juostiin kahtena noin kymmenen kilometrin lenkkinä. Satoi, mutta ensimmäisen kierroksen aikana ei juurikaan tuullut. Kun reitti kääntyi kohti pohjoista ja Vantaanjoen rantaa, palautui mieleeni, miten siinä kohtaa viime vuonna oli vastatuuli. Maratonilla sama lenkki juostiin neljästi. Nyt väistelin vesilammikoita ja katselin maailmaa urheilulasien linsseihin jääneiden vesipisaroiden läpi.

Vaikka olin alkumatkasta hidastanut ja pyrkinyt pysymään tavoitevauhdissani, juoksin koko ajan hieman suunniteltua kovempaa. Ensimmäisen viiden kilometrin ajat olivat 5:25, 5:22, 5:30, 5:33 ja 5:32 minuuttia. Ilma oli raikasta hengittää ja happi kulki hyvin.

Olin varannut juoksutrikoideni taskuun kolme energiageeliä. Viiden kilometrin kohdalla oli ensimmäinen huoltopiste. Ennen kuin hidastin vauhtiani ja pysähdyin juomaan, otin vauhdissa geelin taskustani, avasin sen ja puristin suuhuni. Huoltopisteeltä otin yhden mukillisen vettä. Heitin geeliroskan ja mukin isoon roskasammioon, joka oli tuotu paikalle, ja jatkoin matkaani.

Helsinki Spring Marathonin reitti on tasainen, mikä tekee tapahtumasta mielekkään juosta. Profiili oli hyvin muistissani, joten valitsin ajoissa juoksulinjani ennen reitin ainoaa isompaa alamäkeä. Pääsin rullaamaan alas ilman, että kukaan tuli eteeni. Painovoimaa vastaan ei kannata taistella, vaan antaa vauhdin alamäissä vapaasti kasvaa.

Viime vuonna, kun osallistuin Helsinki Spring Marathonilla maratonille, juoksin pitkiä matkoja itsekseni. Puolimaratonilla tämä vuonna juoksijoita oli enemmän, vaikka ei ruuhkaksi asti. En joutunut juoksemaan lainkaan yksi, vaan aina oli lähellä joku, joka eteni jokseenkin samaa vauhtia. Vauhtini oli ensimmäisen kierroksen loppupuolella edelleen nopeampi kuin mitä olin suunnitellut. Olin kerännyt tavoitteeseeni nähden jo sen verran kaulaa, että vauhdin mahdollinen laskeminen toisella kierroksella ei haittaisi.

Kierroksen ainoat huomattavat ylämäet osuivat sen loppupuolelle. Kilometrit 6–10 juoksin ajassa 5:38, 5:17, 5:25, 5:18 ja 5:40 minuuttia. Heti toisen kierroksen alussa oli huoltopiste, jota ennen otin toisen energiageelini. Otin pisteeltä vettä. Osassa mukeista oli järjestäjän tarjoamaa urheilujuomaa, mutta koin, että pärjään vedellä ja energiageeleillä. Matka oli maratonia lyhyempi ja sää viileä. En hikoillut ylen määrin.

Jatkoin toiselle kierrokselle pienessä porukassa, jonka vauhti oli melko reipasta. Koska se tuntui hyvältä, pysyttelin mukana. Kilometrit 11, 12 ja 13 menivät kaikki alle 5:30 min/km -vauhdilla. Sade yltyi, kun juoksin Vantaanjoen rantaa, mutta pysyin omassa kuplassani. Kuuntelin musiikkia nappikuulokkeista. Korvieni päällä oli lisäksi ohut panta pitämässä hiuksia paikallaan. Urheilulasien linssit huurustuivat sisäpuolelta ja vesi täytti ulkopuolen.

Toisella kierroksella tuuli hieman enemmän, mutta se ei haitannut. Tuomarinkartanon peltojen ja Tuusulanväylän välissä olisi ollut otollinen paikka tuulla kovaakin, mutta onneksi luonto ei sateen lisäksi piiskannut meitä enempää.

Tämä on juuri se syy, miksi harjoituslenkkejä kannattaa juosta huonommallakin säällä: kisapäivän säätä ei voi tietää. On hyvä, jos sään voi ottaa vastaan sellaisena kuin se tulee, eikä pullikoida vastaan. Lisäksi sää on kaikille juoksijoille sama. Etumatkan saavat he, joita eivät haittaa kasvoille valuva vesi, litisevät lenkkarit tai märät alusvaatteet.

Kilometrit 14, 15 ja 16 juoksin urheilukelloni mukaan ajassa 5:34, 5:34 ja 5:40 minuuttia. Yllätyin, miten helppoa juokseminen oli edelleen. En ollut erityisen hengästynyt ja jaksoin hyvin. Otin viimeisen geelin hieman ennen 15 kilometrin kohdalla ollutta huoltopistettä. Join kaksi mukillista vettä, jotta geeli huuhtoutui suusta alas. Kävelin huoltopisteen kohdalla. Olen tehnyt niin jopa ennätysjuoksuillani. Saatu hyöty on mielestäni suurempi kuin menetetty aika; ei mene juomaa väärään kurkkuun tai tule törmäyksiä muiden juoksijoiden kanssa.

Rullasin jälleen reitin ainoan kunnon alamäen ja annoin vauhdin tasaantua, kun pääsin tasaiselle kohdalle. Ennen kuin reitti kääntyi Kehä I:n varteen ja ylitti Vantaanjoen, erehdyin vilkaisemaan kellosta sykettäni. Olin koko matkan ajan tarkkaillut vauhtia, koska minun oli pidettävä itse huoli siitä. Tapahtumassa ei ollut jäniksiä.

Sykkeeni näytti 170 lyöntiä minuutissa. Ihmettelin hieman, sillä oloni ei vastannut kellon näytössä ollutta lukemaa. Olen kevään aikana juossut vauhtikestävyysharjoitukset enimmillään 160:n sykkeillä. Mietin, että jos lukema pitää paikkansa, hyydyn pian.

Mitä ilmeisemmin kyseessä oli virhemittaus. Myöhemmin juoksun dataa urheilukelloni sovelluksesta tutkiessani huomasin, että sykekäyräni oli outo käppyrä toisella kierroksella. Luulen, että kylmän ilman vuoksi rannemittaus ei kunnolla toiminut. Kello on hyvä apuri, mutta siihen ei kannata sokeasti luottaa. Oma tuntemus on tärkein.

Myös vauhtia ja omaa etenemistä kannattaa kellon ohella tarkkailla järjestäjän reitin varrelle asettamista kilometrikylteistä. Juoksija ei aina valitse optimaalisinta juoksulinjaa vaan kiemurtelee reitillä. Kilometrit tulevat täyteen kellossa usein ennen kuin todellisuudessa on juossut niin pitkälle reitillä. Katsahdin kelloani, kun matkaa maaliin oli enää viisi kilometriä. Olin juossut 1:28 tuntia. Laskin, että vain kuuden minuutin kilometrivauhdeilla olisin maalissa tavoiteajassani eli alle kahdessa tunnissa.

Kehoni ei osoittanut hyytymisen merkkejä. Pystyin kiihdyttämään vauhtiani. Juoksin kilometrit 17, 18, 19 ja 20 ajassa 5:16, 5:21, 5:20 ja 5:28 minuuttia. Maratoneja paljon juosseelle puolimaraton tuntuu ”pikamatkalta”, jossa maali tulee äkisti vastaan. Viime vuonna tässä vaiheessa juoksin vielä kaksi kierrosta, mutta nyt sain poistua reitiltä ja suunnata kohti Pukinmäen yleisurheilukenttää ja maalia.

Jos juokseminen oli ollut enimmäkseen mukavaa, viimeisten satojen metrien kohdalla se muuttui selviytymistaisteluksi. Olin pääsemässä kirkkaasti alle kahteen tuntiin, mutta halusin ottaa kaiken lopussa irti. Mietin maalissa vastassa olevia perheenjäseniäni ja sain voimia jatkaa.

Kun tulin yleisurheilukentälle ja juoksin viimeiset noin 300 metriä, ei mieleeni mahtunut enää mitään muuta kuin maaliviivan ylittäminen. Otin viimeisen loppukirin ja juoksin kovempaa kuin koko matkan aikana. Olin napannut kentälle tullessa urheilulasit päästäni, mutta nappikuulokkeet olivat vielä korvillani. Niissä soi Tina Turnerin Simply the Best. Käheän äänen läpi kuulin, kun nimeni mainittiin. Saavuin maaliin ajassa 1:55:55 tuntia.

Loppukiri otti sen verran voimilleni, että minun oli maaliviivan jälkeen nojailtava hetki polviini. Kun siitä tokenin, tervehdin maalissa vastassa olleita perheenjäseniäni ja juoksukaveriani Anna-Liisaa. Oloni oli euforinen, mutta samalla ymmärsin, että kaikki vaatteeni kenkiä myöten olivat lähes kahden tunnin sateessa juoksemisen jälkeen läpimärät. Kylmä iskisi pian.

Otin maalihuollosta vastaan osallistujamitalini, join mukillisen urheilujuomaa ja toisen vettä ja nappasin mukaani tarjolla ollutta evästä. Valokuvan ottamisen jälkeen oli jo lähdettävä lähistöllä asuvan sukulaisen luo vaihtamaan kuivia vaatteita päälle.

Riisuin märät vaatteet muovipussiin ja laitoin kuivat päälle. Pussi painoi merkkinä siitä, että trikoot, paidat, sukat ja alusvaatteetkin olivat imeneet itseenä vettä niin paljon kuin ne pystyivät. Tarvitsin vielä kaksi kupillista kahvia ja yhden teetä, ennen kuin huuleni saivat takaisin oman värinsä. Sinertävää väriä jäi kisasta muistoksi enää kisakynsiini, jotka olin edellisenä iltana lakannut laventelin sävyllä.

Helsinki Spring Marathon ei vuonna 2024 tuonut minulle uusia ennätyksiä, mutta se oli hyvä alku kevään ja kesän kisakaudelle. Olin tammikuussa aloittanut 12 viikon puolimaratonohjelman, jonka huipennuksena piti olla Ranskan Marseillessa juostava 23 kilometrin polku- ja katujuoksua yhdistävä juoksutapahtuma. Se peruttiin, sillä järjestäjät eivät olleet saaneet lupaa kaikille reiteilleen. Tapahtumassa oli tarkoitus juosta myös pidemmät 68 ja 34 kilometrin matkat. Korvaavana tapahtumana ilmoittauduin Helsinki Spring Marathonille viikon varoitusajalla.

Säännöllinen ja nousujohteinen harjoittelu on jo tähän mennessä tuottanut hyvää tulosta. 1:55 tunnin loppuaika puolimaratonilla tuli juoksulla, jossa etenin tasaisen varmasti, enkä aivan loppua lukuun ottamatta tuntenut juoksevani äärirajoillani. Kestävyyskuntoni tuntuu olevan hyvällä mallilla. Aloitan ennen kesää harjoittelun seuraavalle maratonilleni, kunhan saan päätettyä, missä sen juoksen. Kiikarissa on jokin loppukesän tai alkusyksyn tapahtuma.

Lähden Marseilleen loppuviikosta toisen perheenjäsenen kanssa tervehtimään meillä loppuvuodesta kolme viikkoa asunutta vaihto-oppilasta. Vaikka juoksutapahtumaa ei siellä lopulta järjestettykään, otan lenkkarit matkalle mukaan. Seuraavat juoksukuulumiset tulevatkin sitten Välimeren rannalta.