Teijon kansallispuisto on yksi Suomen 41:stä kansallispuistosta. Se sijaitsee Salossa noin 140 kilometrin päässä Helsingistä.
Teijon kansallispuistossa on useampia retkeilyreittien lähtöpisteitä. Matkustin Saloon autolla ja valitsin Matildanjärven rannalla olevan pysäköintialueen.
Oli toukokuun alku ja kevään toistaiseksi lämpimin päivä. Saavuimme juoksukaverini kanssa Teijon kansallispuistoon hieman puolenpäivän jälkeen. Parkkipaikkoja oli tuolloin vielä hyvin jäljellä.
Matildanjärven pysäköintialueen yhteydessä on Luontokeskus. Siellä on vesivessat, kahvila, piste vesipullon täyttämistä varten ja jaossa ilmaisia paperikarttoja kansallispuiston alueesta.
Aikaisemmat kokemukseni Teijon kansallispuistosta rajoittuvat yhteen pikaiseen käyntiin kuusi vuotta sitten. Lisäksi olin käynyt päiväretkellä läheisessä Mathildedalin kauniissa ruukkikylässä.
En ollut aiemmin juossut alueella, eikä minulla ollut suurempia odotuksia. Halusin käyttää hyväkseni muutamat tunnit, jotka olisin joka tapauksessa odotellut lastani, joka oli oman harrastuksensa parissa.
Olin varustautunut polkujuoksukengillä ja juoksuliivillä. Liivissä kulkivat mukana vesipullo, puhelin, autonavaimet ja muut pienet tavarat.
Lähdimme juoksukaverini kanssa ensin juoksemaan Matildanjärven kiertävää noin viiden kilometrin mittaista lenkkiä. Olin lukenut, että se kannattaa juosta vastapäivään.
Etukäteen oli ollut hankala arvioida sitä, miten vaativia Teijon kansallispuiston polut ovat juosta. Se selviäisi vain kokeilemalla.
Matildanjärven ympäri menevällä reitillä oli monenlaista alustaa: pitkospuita, metsäautotietä, juurakkoista polkua ja pehmeää metsänpohjaa.
Järveä kiertävällä reitillä ei juurikaan ollut korkeuseroja, mikä teki juoksemisesta leppoisaa.
Vain vähän polkujuoksua harrastaneena en pitänyt reittiä aivan helpoimpana mahdollisena. Välillä sai katsoa tarkkaan, mihin jalkansa laittoi. Vaikka Matildanjärven reitti on lyhyt (viisi kilometriä), kannattaa varata hyvin aikaa.
Kun toukokuun alussa vierailin Teijon kansallispuistossa, oli ollut jo pidempään poutaista. Maa oli enää paikoitellen märkä.
Polkujuoksukengissäni oli hyvä pito niin kallioilla kuin pitkospuillakin. Kuivalla kelillä metsässä olisi pärjännyt tavallisilla juoksukengillä. Märemmällä kelillä kannattaa valita pitävät kengät, joiden kastuminenkaan ei haittaa.
Lapseni harrastuksen kesto oli asettanut enimmäisajan lenkkini kestolle.
Matildanjärven kierroksen jälkeen minulla ja lenkkikaverillani oli edelleen hyvin aikaa, ja päätimme lähteä käymään juosten ruukkikylässä.
Juoksimme Mathildedaliin ajotien vieressä kulkenutta kevyenliikenteenväylää pitkin. Meno- ja paluumatka Mathildedaliin lisäsi lenkin pituutta noin kolmella kilometrillä.
Harha-askel sivistyksen pariin loppui viimeistään siinä, kun palasimme kansallispuiston alueelle ja näimme metsän reunassa kauriin. Se katseli meitä hetken ja luikki sitten syvemmälle metsään.
Näimme lenkkimme aikana myös käpytikan sekä juoksuliivilleni itsepäisesti laskeutuneen kimalaisen. Pörriäistä houkutteli juomapulloni suuosa, josta se ei suostunut lähtemään ennen kuin olin riisunut liivin päältäni ja huitonut sen kepillä menemään.
Jatkoimme Jeturkastin reitille, joka on hieman Matildanjärven kierrosta lyhyempi. Se on yhteydessä järven ympäri kiertävään reittiin ja muodostaa mukavan kokonaisuuden yhdessä toisen lyhyen lenkin kanssa.
Jeturkastin reitti oli yleisesti helpompikulkuista kuin Matildanjärven kiertävä reitti. Se kulkee enimmäkseen kangasmetsässä, joskin sisältää yhden kallion ylityksen.
Kuten moni muukin Suomen luonnon ihmeistä, myös Jeturkastin muinaisranta on muodostunut jääkauden aikana.
Kun jäätikkö noin 9000 vuotta sitten oli sulanut, oli paikalla järvi. Aallot huuhtelivat sen rantoja ja hioivat rantakivet pyöreiksi. Ne ovat edelleen nähtävissä varsinaissuomalaisessa metsässä. Näky on vaikuttava.
Noin kilometri ennen reitin päättymistä se ylittää isomman päällystetyn tien. Tässä kohtaa meidän oli juoksukaverini kanssa hieman tutkittava karttaa, jotta löysimme paikan, josta reitti tien toisella puolella jatkuu.
Puinen opaskyltti oli piilossa toisella puolen pientaretta niin tiheässä pusikossa, että emme sitä heti nähneet.
Kun olimme taas oikealla reitillä, loppumatka meni iloisissa tunnelmissa. Perillä odottivat Luontokeskuksen pullakahvit.
Lenkin pituudeksi tuli 11 kilometriä ja aikaa kului hieman yli 1,5 tuntia.
Poluilla juostessa ei kannata tuijottaa vauhtia, sillä aikaa kuluu juuri sen verran kuin kuluu. Hankalissa paikoissa on käveltävä ja helpommissa voi edetä normaalia lenkkivauhtia.
Poluilla on vaikea ohittaa, joten siihenkin kului aikaa, että pääsimme isompien ryhmien ohitse.
Kuittasin lenkillä viikon pitkän lenkin, joka tosin tässä vaiheessa ei ollut kuin kymmenen kilometrin mittainen. Aloitin juuri harjoittelun seuraavalle maratonilleni, joka on syyskuussa, ja treenit ovat tällä hetkellä vielä maltillisia.
Teijon kansallispuisto soveltui erinomaisesti polkujuoksuun. Reitit olivat hyvin merkittyjä, maasto ja maisemat vaihtelevia ja polut hyvässä kunnossa.
Matildanjärven kierroksella sai ihailla järvimaisemaa, eikä merikään ollut kaukana. Loppukeväästä ei ollut vielä hyttysiä riesana. Olosuhteet olivat polkujuoksulle täydelliset.
LENKILLÄ 