Melkein neljännesvuosisata ehti vierähtää edellisestä Cooperin testistäni. Juoksuklubin harjoituksissa keskiviikkona pääsin juoksemaan ensimmäisen aikuisiän Cooperini. Ennen testiä laskin, mikä voisi olla minulle mahdollinen tulos. Katsoin myös Wikipediasta suuntaviivoja. Ikäiselleni naiselle olisi taulukon mukaan hyvä tulos 2 000 – 2 500 metriä ja erinomainen tulos yli 2 500 metriä.
Ennen testiä laskin, että jos jaksaisin ylläpitää 4:45 min/km vauhtia, pääsisin juuri tuohon hyvän ja erinomaisen tuloksen rajamaille. Se, jaksaisinko ylläpitää vauhtia 12 minuutin ajan, oli minulle täysi kysymysmerkki. Olin aikaisemmin kesällä juossut pyramidiharjoituksen Runner’s High’n treeneissä, jossa juoksin kymmenessä minuutissa noin kaksi kilometriä. Harjoitukseen kuului useampi lyhempi veto, joten tulos ei ollut verrannollinen.
Otaniemen kentälle kokoontuivat keskiviikkoiltana kaikki Juoksuklubin tasoryhmät. Itse kuulun 2-ryhmään. Paikalla oli siten mukavasti porukkaa. Ennen Cooperin testiä lämmittelimme hyvin juoksemalla ensin muutaman kierroksen ympäri kenttää rauhallisella pk-vauhdilla. Sen jälkeen teimme hieman koordinaatioharjoituksia kuten polvennosto- ja pakarajuoksua sekä teimme lyhyet venytykset. Paikalla oli Länsiväylä-lehden toimittaja, joten koko komeus pääsee vielä paperilehteenkin.
Ennen Cooperin testiä jännitti ja muistutin itseäni, että matka on vain 12 minuutin mittainen. En ole omimmillani tällaisissa nopeissa ja lyhyissä matkoissa. Tekisi mieli lopettaa tai ainakin hidastaa, kun alkaa tuntua pahalta. Siksi tiedän, että itsensä psyykkinen tsemppaaminen on tärkeää matkan aikana. Hyvältä tuntuivat myös kentän laidalta kuuluneet kannustukset.
Päätin kokeilla 4:35 min/km vauhtia. Ajattelin, että nyt ei tarvinnut yrittää vauhdinjakoa, jossa jälkimmäinen puolisko juostaan kovempaa kuin ensimmäinen (ns. negative split). Se on tekniikkani puolimaratoneilla. Tekniikka on turvallinen, mutta saattaa johtaa siihen, että alkupuoli menee liikakin varmistellessa, eikä toisella puoliskolla enää ehdi kiriä aikaa, jonka on ehkä menettänyt hidastellessaan alkupuoliskolla. Nyt annoin itselleni luvan kokeilla lähteä vauhdilla matkaan ja hölläillä sitten lopussa, jos en jaksaisi pitää vauhtia yllä.
Yllättäen jaksoin pitää yllä jopa hieman kovempaa vauhtia. Lopputulos oli 2 610 metriä keskinopeudella 4:32 min/km. Pystyin juoksemaan melko tasaista vauhtia (sininen palkki kuvassa). Kun pilliin puhallettiin kolme kertaa testin päättymisen merkiksi, oli olo aikalailla kaikkensa antanut. Piti hetken ottaa kyykyssä käsillä tukea tartanista ja tasata hengitystä. Urheilukelloni näytti matkaksi 2 660 metriä, mutta tulos laskettiin kierrettyjen kierrosten ja ratamerkintöjen mukaan.
Tulos 2 610 metriä ylitti odotukseni ja erinomaisen tuloksen rajan. En voinut olla muuta kuin tyytyväinen. Kotoa lähtiessä en ollut varma, pystyisinkö ylittämään erinomaisen tuloksen rajan 2 500 metriä. Koska minulla ei vielä ollut tulosta Cooperin testistä, tämä on nyt ”baseline”, johon voin tulevia tuloksia verrata. Kausi Juoksuklubin kanssa on vasta alkamassa, ja odotan harjoitusten tuottavan tietenkin paranevia tuloksia.
Ennen kotiin lähtöä teimme vielä 2 x 300 metrin ja 2 x 200 metrin vedot, jotta palautuminen lähtee hyvin alkuun. Ohjaajan sanoin kuona-aineet lähtevät liikkeelle, eikä seuraavassa harjoituksessa ole niin kankea olo. Mietin, miten hienoa on olla osaavassa ohjauksessa, sillä itsekseni testiä tehdessä olisin 12 minuutin rutistuksen jälkeen lähtenyt vain kotiin ja kärsinyt kankeista jaloistani. Nyt pari päivää lepoa ja viikonloppuna suuntaan taas… lenkille!
LENKILLÄ 