Viisihenkinen perheemme, eli minä, mieheni ja kolme teini-ikäistä lastamme, vietti kesä-heinäkuun vaihteessa viikon Pohjois-Italiassa Veneton maakunnassa. Olimme vuokranneet kahden makuuhuoneen asunnon Lido di Jesolon rantakohteesta. Lensimme Venetsiaan, josta ajoimme vuokra-autolla lomakohteeseemme.
Olimme lasten kanssa käyneet Venetsiassa kaksi kertaa aiemmin, joten kanavien kaupunkiin ei enää ollut halua mennä. Viikko kului enimmäkseen ranta-elämästä, ruoasta ja yhdessäolosta nauttien. Yhden päivän vietimme Soaven kaupungissa Veronan lähellä. Kaupunki tunnetaan samaa nimeä kantavista valkoviineistä. Siellä on myös viehättävä keskiaikainen linna, jossa kävimme vierailulla.
Lue lisää päiväretkestä Venetsiaan täältä.
Viiden viikon kesälomani alkoi Italian matkalla. Kevään ja alkukesän jälkeen tunsin olevani loppuun kulunut. Ensimmäiseksi periksi oli antanut vasen peukaloni, jonka nivel kipeytyi toukokuussa. Kesäkuu ei merkittävästi tuonut parannusta asiaan. Joinain ensimmäisistä loma-aamuista istuin huoneistomme parvekkeella ja pohdin, miten kaikki kiireet ja huolet olivatkin peukalooni pesiytyneet.
Onneksi tiedän reseptin rentoutumiseen. Olen huono olemaan paikallani, mutta rantatuolissa kirja kädessä ajantajuni katoaa. Kun taustahälynä ovat tuulen tuiverrus, meren pauhu ja italiankielinen keskustelu, on helppo uppoutua muihin maailmoihin. ”Andiamo!” ja ”Partiamo!” vanhemmat kehottivat lapsiaan. Mukanani olleet kirjat veivät minut Venäjänvallan alaiseen Suomeen, New Yorkin suihkuseurapiireihin, Kekkosten kesämökille Varsinais-Suomeen ja kalastajakylään Yhdysvaltain länsirannikolle.
Ensimmäisenä luin Mika Waltarin vuonna 1944 ilmestyneen Tanssi yli hautojen -romaanin (282 sivua, WSOY 2009). Lainasin kirjan kirjastosta. Klassikko oli jäänyt aiemmin minulta lukematta, mutta nyt oli juuri oikea aika avata kirja 80 vuoden takaa. Olin vieraillut Porvoossa kesäkuussa ja osallistunut siellä opastetulle kierrokselle historiallisiin kohteisiin. Tanssi yli hautojen -romaanin keskeisimmät tapahtumat sijoittuvat vuoden 1809 valtiopäivätanssiaisiin Porvoossa.
Koska kyseessä on historiallinen romaani, kirjailija on ottanut tarinassa monia vapauksia. Kirja kertoo kauniin suomalaisneidon Ulla Möllersvärdin ja Keisari Aleksanteri I:n väitetystä romanssista. Samalla kirja on sukellus 1800-luvun Suomeen, jota Waltari rikkaasti kuvaa yli sata vuotta myöhemmin. Tanssi yli hautojen on ilmestynyt jatkosodan päätyttyä, enkä voinut kirjassa olla huomaamatta Suomen aseman korostamista suuren Venäjän rinnalla. Waltari käyttää myös paljon sanastoa, joka ei ole aktiivisesti enää kielessämme käytössä. Se ei tehnyt kirjan lukemisesta vaikeaa, mutta havahdutti, miten kieli elää kanssamme.
Ana Huangin kirjoittaman kirjan Kings of Sin – Viha (411 sivua, Otava 2024) sain kustantajan järjestämästä tapahtumasta aiemmin kesällä. Teos on osa pidempää sarjaa, josta suomeksi on ilmestynyt vain tämä ensimmäinen osa. Nimestään huolimatta kyseessä on viihteellinen rakkausromaani. Seksikohtaukset on kuvattu niin yksityiskohtaisesti, että julkisilla paikoilla kirjaa lukiessani olin tyytyväinen, että teksti oli suomenkielistä.
Kansainväliseen maineeseen nousevilla kirjoittajilla on oltava tarinankerronnan ja kirjoittamisen taito. Ana Huangin New Yorkin suihkuseurapiireihin sijoittama tarina on mukaansatempaavaa dialogia ja melko uskottavia juonenkäänteitä. Siinä on myös pieni kytkös saapasmaahan, mikä oli hauska sattuma, kun luin kirjaa juuri Italian lomallani.
Kuuman rakkaustarinan jälkeen tartuin Johanna Venhon kirjoittamaan kirjaan Sylvi Kekkosesta. Ensimmäinen (261 sivua, WSOY 2019) on romaani Urho Kekkosen puolisosta, joka sai kärsiä kirjallisten saavutustensa vähättelystä, presidentin sivusuhteista ja lasten saamiseen liittyvistä vaikeuksista. Ostin kirjan itselleni nettikirppikseltä sen jälkeen, kun kesäkuussa kävin Johanna Venhon ohjaaman kirjoituskurssin. Olin aiemmin lukenut Johanna Venholta vain kaksi elämäkertaa, jotka kertoivat näyttelijä Martti Suosalon ja nykyisen Turun piispan Mari Leppäsen tarinat. Sylvi Kekkosesta kertovassa romaanissa on kytköksiä tositapahtumiin, mutta iso osa siitä on kirjailijan sepitettä, kuten romaanin luonteeseen kuuluu.
Ensimmäinen-romaani sijoittuu elokuuhun 1966, jolloin Urho Kekkonen on ollut presidenttinä kymmenen vuotta. Sylvi Kekkonen on tuolloin 66-vuotias. Hän ajaa Tamminiemestä kuningatar Elisabetin lahjoittamalla Morris Minillä Kekkosten kesämökille Varsinais-Suomeen. Seuranaan hänellä on koira, Suomen kesä ja moninaiset muistot elämän varrelta. Yllätyin, miten sulavasti runollinen tarina etenee ja miten mielenkiintoista oli lukea kirjaa ihmisistä, joista osa on ehtinyt jo kuolla ennen omaa syntymääni. ”Elettiin sitä ennenkin”, voisin sanoa mielipiteekseni kirjasta.
Olin vielä viime hetkellä heittänyt matkalaukkuuni neljännen kirjan, jonka myös sain kesälukemiseksi Otavan järjestämästä tilaisuudesta toukokuun lopulla. Tessa Baileyn Kesä kalastajan kainalossa (354 sivua, Otava 2024) on myöskin taattua viihdekirjallisuutta. Se on koukuttavasti kirjoitettu ja noudattaa romaanin toimivaksi osoittautunutta kaavaa. Päähenkilö kokee sisäisen ja ulkoisen muutoksen sekä tarinassa on käännekohtia, loppukliimaksi ja langat yhteen kurova päätös. Vaikka rakenne näkyy läpi, kantaa Kesä kalastajan kainalossa viimeisille sivuille asti.
Päähenkilö Piper saapuu kesäksi kalastajakylään siskonsa Hannahin kanssa ja laittaa paikallisen körilään Brendanin pään sekaisin. Luvassa on kommelluksia, kun Los Angelesin kimallukseen tottunut Piper yrittää sopeutua pienen kylän elämänmenoon, sekä kiihkeitä kohtauksia kalastusaluksessa, sairaalahuoneessa ja melkeinpä missä vain, mihin kirjailija on keksinyt päähenkilöt laittaa kuhertelemaan. Tarinaan on myöhemmin tulossa jatko-osa, joka kertoo Hannah-siskon tarinan.
Loma ei olisi mitään ilman lenkkeilyä uusissa maisemissa. Perheemme oli Lido di Jesolossa jo neljättä kertaa, joten paljon oli tuttuakin, mutta silti erilaista kuin Suomessa lenkkeillessä. Lämpötila ei viimeistä lomapäivää lukuun ottamatta noussut yli +30 asteeseen, joten kuumuus ei estänyt juoksemista. Juoksin kolme lenkkiä aamulla ja yhden lyhyen juoksua ja kävelyä yhdistävän lenkin eräänä iltana lapseni kanssa. Viikon lomalla ehdin juosta yhteensä 34,7 kilometriä.
Matkustuspäivän aamuna lauantaina olin Suomessa juossut 20 kilometrin lenkin. Sen jälkeen oli mukavampi rauhoittua istumaan erinäisissä matkustusvälineissä useamman tunnin ajan. Pidin Italiaan saapumisen jälkeen yhden lepopäivän, kunnes kävin lapseni kanssa maanantai-iltana kokeilemassa, mitä juokseminen tuntuu. Vuorottelimme kolmen kilometrin matkan ajan kävelyä ja juoksua. Satoi hieman, minkä ansiosta juokseminen oli varsin helpon tuntuista. Sitä piti saada lisää mahdollisimman pian!
Kävinkin heti tiistaiaamuna yksin juoksemassa 12 kilometrin lenkin. Keskivauhtini oli 6:20 min/km. Olin ottanut mukaani lomamatkalle juoksuliivin ja lötköpullot, mutta en pukenut liiviä päälleni. Noin tunnin ja vartin mittainen lenkki onnistui ilman lisäjuomista. Olin jo Suomessa tottunut hellejuoksuun, joten en kokenut Välimeren rannan lämpöä ja paahdetta sen tukalammaksi. Juoksijoita, kävelijöitä ja koiranulkoiluttajia oli runsaasti liikkeellä.
Yhden välipäivän jälkeen kävin seuraavan kerran lenkillä torstaiaamuna. En lomalla noudattanut maratonohjelmaani. Aamulenkit ja niiden jälkeen Välimeren aaltoihin sukeltaminen antavat paremman aloituksen päivään kuin mikään muu. Juoksin juokseminen ilosta, vaikka tietenkin jokainen juostu kilometri vei minut lähemmäksi tavoitettani juosta syyskuussa yhdeksäs maratonini.
Lido di Jesolon ranta Italiassa on yksi Euroopan pisimpiä. Lomahuoneistomme sijaitsi keskellä yli kymmenen kilometrin mittaista rantakaistaletta. Lähdin torstaina juoksemaan itään eli nousevaa aurinkoa päin. Juoksin niin pitkään kuin rantakatua riitti eli yli kuusi kilometriä. Jäin hetkeksi ottamaan valokuvia, kunnes oli parempi lähteä takaisin. Olin suihkauttanut yläselkääni aurinkovoidetta, joka tuli nyt tarpeen. Muutamasta pilvenhattarasta huolimatta aurinko porotti jo kuumasti.
Toisen aamulenkin pituudeksi tuli 12,59 kilometriä, aikaa kului 1:17 tuntia ja vauhti oli 6:07 min/km. Paria päivää aiemmin olin juossut rannan länsipäähän, ja lenkki oli ollut lähes saman mittainen. Olimme todellakin niin keskellä rantaa kuin vain voi. Rantakadun kivetyksellä oli helppo juosta ja laittaa tossua toisen eteen, sillä korkeuseroja ei ollut. Suunnon sovellus ilmoitti, että nousua ja laskua oli molempia tasan nolla metriä.
Lauantai oli kotiinlähtöpäivä. En ollut minään aamuna laittanut herätystä, vaan heräilin itsekseni ajoissa. Siihen auttoivat aamuvirkku luonteeni sekä tunnin aikaero Suomeen. Huoneistossamme oli pimennysverhot, mutta sisäistä kelloani ei niin vain hämätä. Ennen aamulenkkejäni join pienen kupillisen kahvia ja otin lasillisen mehua. En kuljettanut lenkeillä mukana juomaa tai lisäenergiaa. Sitä sai tarpeen tullen jostain monista rantabaareista, jotka avasivat ovensa jo varhain aamuisille liikkujille.
Tähän aikaan vuodesta Lido di Jesolossa oli hyvin vähän muita turisteja kuin italialaisia. He tietävät, että lenkille kannattaa lähteä varhain aamulla ennen kuin tulee liian kuuma. Niinpä sain vuokrahuoneistoltamme lähtiessä liittyä tasaiseen ihmisvirtaan. Näin oli myös lauantaiaamuna, jolloin ehdin käydä lyhyellä lenkillä ennen kuin piti pakata tavarat ja lähteä kotimatkalle.
Tuuli virisi auringon noustessa, ja valitsin lenkkisuunnan siten, että saisin paluumatkalla juosta myötätuuleen. Niinpä suuntasin jälleen itään päin. Juoksin 3,5 kilometriä ja kävin rannassa ottamassa muutaman valokuvan. Etelä-Euroopassa vasta elokuu on lomakuukausi, mutta viikonlopuksi rantakaupunkiin oli saapunut suurin määrin vapaapäivien viettäjiä. Ensimmäiset jonottivat jo kojujen luona, jotta pääsivät varaamaan parhaat paikat rantatuolien joukosta. Kun juoksin takaisin huoneistolle, puikkelehdin rantavarusteissaan seisoskelevien ihmisten lomitse.
Viikon loman saldo oli neljä luettua kirjaa, kolme omaa juoksulenkkiä ja useita torkahduksia rantatuoliin. Vasemman käden peukaloni sai lepoa ja alkoi tuntua jo paljon paremmalta. Suomen viileyteen palattuani olin tuntevinani kolotusta myös oikeassa kädessäni, mutta ehkä se vain protestoi äkillistä ympäristönvaihdosta, kuten muukin minussa. Loma on aina lomaa, vietti sen missä tahansa, mutta erityisen mukavaa oli nauttia viikko lämmöstä, auringonvalosta, Välimeren suolaisista aalloista ja vapautuksesta arjen velvoitteista.
LENKILLÄ 