Edellisessä blogikirjoituksessani mainitsin, miten korona-aikana minulla oli enemmän mahdollisuuksia harjoitella juoksua. Lasten harrastukset olivat tauolla tai ne toteutettiin etänä. Kokoontumista tai julkisilla paikoilla liikkumista oli rajoitettava joko viranomaisten käskystä tai omasta tahdosta. Arjesta putosi pois aiemmin siihen niin olennaisena osana kuuluneita asioita. Muistan, miltä pahimman lock down -vaiheen jälkeen tuntui, kun aloin taas nähdä aikuisten mukana lapsia kauppareissuilla. Oli kuin elämä olisi palannut.
Korona-aikana harjoittelin paljon ja vuonna 2021 juoksin kaikki edelleen voimassa olevat ennätykseni kymmenestä kilometristä maratoniin. Sitä en korona-ajalta kaipaa yhtään, että moni juoksutapahtuma peruttiin kokoontumisrajoitusten vuoksi. Ennen maailman poikkeustilaan, polvilleen ja muita syyttelemään saanutta pandemiaa kävin ahkerasti juoksutapahtumissa. Varsinkin loppukesästä riitti usein kiirettä.
Vauhtini on saattanut hidastua, mutta juoksutapahtumiin osallistumiseni tahti on kiihtynyt. Pandemia-aika on enää hämyinen ja hämärä muisto. Olen tänä vuonna juossut neljässä tapahtumassa kymmenen kilometriä ja kolmessa puolimaratonin. Pian juoksen vuoden ainoan maratonin. Niitä ei kuntoilijalle paljon kahta enempää mahdu vuoteen. Yksikin riittää. Lyhyempiä matkoja voi juosta useampia, ja niinpä päätin osallistua tänä vuonna vielä neljännelle puolimaratonille Helsingin keskuspuistossa.
Viime blogipostauksessa kirjoitin myös viisaudesta, jonka mukaan elämä tapahtuu sillä välin, kun suunnittelee jotain muuta. Siitä olen edelleen samaa mieltä. Jos vain viilettää kovaa vauhtia eteenpäin sivuilleen vilkuilematta, voi menettää monta mielenkiintoista tilaisuutta, mieleen painuvaa kokemusta ja rikkaita muistoja jättävää tapahtumaa.
Lähdin sunnuntaina 29.9.2024 Pääkaupunkijuoksuun juoksemaan puolimaratonia vain kahden päivän varoitusajalla. Juoksukaverini Miku, jonka kanssa olin kahta viikkoa aiemmin osallistunut Midnight Runiin Helsingissä, kyseli Instagramissa lenkkiseuraa Pääkaupunkijuoksun puolimaratonille. Ja nimenomaan lenkkiseuraa leppoisalla vauhdilla. Päätin lähteä mukaan, sillä olihan minulla vielä yksi pitkä lenkki ohjelmassani ennen maratonia. Saimme seuraksemme vielä Nikon.
Meille kaikille yli kahden tunnin aika puolimaratonilla tarkoittaa helpohkoa juoksua. Minulla on kolmikosta heikoin kunto, mutta voin milloin vain juosta puolimaratonin kahdessa tunnissa. Se ei ole ongelma. Kaikki sitä hitaampi juoksu tarkoittaa minulle jo vauhtia, jossa voi mukavasti jutella. Alustavasti sovimme 6:15 min/km -vauhdista, joka tarkoittaisi noin 2:11 tunnin loppuaikaa. Kovempi vauhti ei haittaisi, sillä minä ja Niko juoksemme ensi viikolla maratonin ja Miku on aloittelemassa ylimenokautta hyvin menneen kisakauden jälkeen.
Pääkaupunkijuoksu on hyvin perinteinen juoksutapahtuma. Se järjestettiin nyt jo 48:nen kerran. Pitkästä historiasta huolimatta osallistuin Pääkaupunkijuoksuun tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Kävin hakemassa juoksunumeroni ja ostamani tapahtumapaidan heti sunnuntaiaamuna Pirkkolan urheilupuistosta, jossa sijaitsi tapahtuman kisatoimisto. Autolla kotoani ajoi sinne vain kymmenen minuuttia.
Palautin 4–5 vanhaa juoksupaitaa kierrätyspisteelle, josta ne vietäisiin uusiokäyttöön. Sammion olivat tuoneet paikalle Pääkaupunkijuoksun järjestäjät, jotka myös toimittaisivat tekstiilit kierrätykseen. Tiskiltä hain numerolappuni ja limenvihreän tapahtumapaidan. En juurikaan muuten osta juoksupaitoja, sillä käytän enimmäkseen juoksutapahtumista saamiani paitoja. Usein niistä on maksettava erikseen, mutta joissakin tapahtumissa paita toimii sisäänpääsylippuna. Näin esimerkiksi Naisten Kympissä ja Midnight Runissa.
Ajoin takaisin kotiin valmistautumaan. Pääkaupunkijuoksun lähtö olisi yhdeltä iltapäivällä. En syönyt aamupalan lisäksi muuta kuin banaanin ja suklaapatukan hieman ennen kisapaikalle lähtemistä. Join myös lasin vettä, johon olin liuottanut nesteytysporetabletin.
Varauduin Pääkaupunkijuoksun puolimaratonille kolmella energiageelillä. Juomapisteet oli ilmoitettu olevan reitin varrella 7,5 kilometrin, 13 kilometrin ja 17,4 kilometrin kohdalla. Ne osuivat juuri sopivasti omaan suunnitelmaani ottaa energiageeli tasaisin väliajoin kolme kertaa matkan aikana. Juomapisteillä oli tarjolla vettä ja urheilujuomaa, mutta pääasiallisesti aioin juoda energiageelien päälle vettä.
Pirkkolan urheilupuistossa näin Mikun, ja hieman ennen lähtöä paikalle pyyhälsi myös Niko. Pääkaupunkijuoksussa juostiin puolimaraton 21,1 kilometriä ja viisi kilometriä. Lisäksi oli seitsemän kilometrin kävely, jolla ei ollut ajanottoa. Puolimaratonille osallistui yli 150 juoksijaa, jotka lähtivät kaikki samassa lähdössä.
Asettauduin hieman kauemmaksi lähtöviivalta, sillä en halunnut olla nopeampien tiellä. Laitoin kelloni kuitenkin päälle heti lähtökäskyn tultua, vaikka minulla kului hetki ennen kuin ylitin lähtöviivan. Tapahtumassa sai vain bruttoajan eli ajan, joka kuluu lähtökäskystä maaliviivan ylitykseen. Sillä, milloin ylittää lähtöviivan, ei ollut merkitystä. Jotta kelloni näyttämä ja virallinen aika olisivat samoja, aloin mitata aikaa heti kun juoksijat lähetettiin matkaan.
Pienehkön juoksutapahtuman etuja on, että heti lähdöstä pääsee juoksemaan omaa vauhtiaan. Lisäksi olin matkassa ilman minkäänlaista kiireittä. Alkuperäinen suunnitelma oli juosta 6:15 min/km. Kovempikaan vauhti ei haittaisi, sillä viimeisellä pitkällä lenkillä oli lupa kokeilla maratonvauhtia. Keskivauhdilla 5:45 min/km voisin ensi viikolla uusia viimevuotisen maratonaikani 4:03 tuntia.
Pääkaupunkijuoksun puolimaraton kulki yhtenä kierroksena Helsingin keskuspuistossa ja sen laitamilla. Alusta oli suurimmaksi osaksi hiekkaa. Edellisten päivien sateet eivät juurikaan näkyneet. Pompin muutaman lätäkön yli ja varoin alamäissä uria, joita virtaava vesi oli jälkeensä jättänyt. Aurinko paistoi ja lämmitti, vaikka välillä sukelsimme synkempään metsään ja ajoittain pilvet estivät suoran paahteen.
Minä, Miku ja Niko juoksimme ensimmäisen kilometrin tasan kuudessa minuutissa. Juokseminen tuntui siinäkin vauhdissa leppoisalta, ja oli selvää, että tavoitteemme rauhallisemmasta tahdista ei pitänyt. Kilometriajat jäivät useimmiten jopa alle kuuden minuutin. Juomapisteillä kävelimme, joimme kaikessa rauhassa ja ehdimme heittää roskat roskikseen ennen kuin jatkoimme matkaamme.
Reitti oli merkitty tiehen kalkkiviivalla. Kaunis ja kuulas päivä oli armollinen niin juoksijoille kuin tapahtuman järjestäjille. Edellispäivien kaatosateessa valkoinen jana olisi huuhtoutunut veden mukana pois. Nyt se näkyi niin hyvin, että muutkin ulkoilijat huomasivat sen.
Keskuspuiston ulkoilureittejä ei ollut suljettu muilta liikkujilta tapahtuman ajaksi. Sienestäjät koreineen, pyöräilijät ja lapsiperheet liikkuivat samoilla reiteillä sulassa sovussa ja viettivät kaunista sunnuntaipäivää. Eräs rouva tosin tuhahti ohi juostessamme, että eikö juoksijoiden pitäisi pysyä kalkkiviivan toisella puolella. Hän oli ymmärtänyt reittimerkinnän tarkoituksen hieman väärin. Sen oli tarkoitus osoittaa, minne oli kuljettava eikä sitä, millä puolen ulkoiluväylää oli kuljettava. Hyvien tapojen mukaista on tietenkin pysyä oikealla, jotta nopeammat kuten pyöräilijät pääsevät ohitse. Kalkkiviivan lisäksi juoksijoita ohjasivat tien laitaan kiinnitetyt nuolikyltit ja liikenteenohjaajat isommissa risteyksissä.
Noin kahden tunnin loppuaikaa tavoittelevia juoksijoita on yleensä puolimaratoneilla runsaasti. Lähes koko ajan näkyi muita juoksijoita. Oltiin silti kaukana massatapahtumien ruuhkasta. Juttelimme pienen porukkamme kesken juoksusta sekä kaikkeen siihen liittyvästä ja liittymättömästä. Kommentoimme pellolla voimansa menettäneinä nuokkuvia auringonkukkia ja suunnittelimme pysähtymistä munkkikahveille Pitkäkosken majalle.
Omat ja järjestäjän tarjoamat eväät saivat riittää. Otin toisen energiageelin hieman ennen 13 kilometrin kohdalla ollutta juomapistettä. Join kaksi mukillista vettä. Urheilujuomaan en vielä koskenut, vaikka sitäkin oli tarjolla ja valmiiksi mukeihin kaadettuna. Reitillä oli jonkin verran nousuja, joten se ei ole omiaan ennätysjuoksuun. Maisemat olivat kauniita. Sykkeeni pysyi noin 140 lyönnissä/minuutti.
Matkan loppupuolella rasitus alkoi jo hieman tuntua. En silti suuremmin joutunut puskemaan, ja juoksuni pysyi rentona. Nikon kanssa juttelimme, miten maratonille lähtiessä tilanne on toinen. Silloin jalat ovat tuoreet ja levänneet sekä elimistö pumpattu täyteen hiilihydraattia ja nestettä. Menneellä viikolla olin tehnyt kaikkea tavallisuudesta poikkeavaa, enkä ollut tankannut juoksua varten. Olin tiistaina pyöräillyt työ- ja muita matkoja 27 kilometriä ja keskiviikkona osallistunut kehonpainotreeniin. Torstaina olin käynyt juoksemassa kymmenen kilometriä ja perjantaina kuntosalilla.
Otin viimeisen energiageelin ennen 18 kilometrin kohdalla ollutta juomapistettä. Join jälleen kaksi mukillista vettä. Tällä kertaa otin myös tarjolla ollutta urheilujuomaa. Sitten olivat jäljellä enää reitin viimeiset kolme kilometriä. Miku lähti loppukiriin, mutta minä ja Niko jatkoimme tasaisempaa vauhtia. Kelloni mukaan juoksin viimeiset kilometrit 5:37, 5:34 ja 5:32 minuutissa. Hieman kiihtyi meidänkin vauhtimme. Sykkeeni nousi maaliviivan lähestyessä jo yli 150:n.
En juossut täyttä vauhtia. Esimerkiksi kaksi viikkoa aiemmin Midnight Runilla, joka on kymmenen kilometrin mittainen katujuoksu, sykkeeni pysyi lähes koko ajan yli 160:ssä ja kohosi maalisuoralla yli 170:n.
Maalin näkeminen on aina yhtä mukavaa, oli takana millainen juoksu vain. Loppuaikani oli 2:06:03 tuntia. Keskivauhdiksi muodostui 5:59 min/km. Olin ajallani Naiset 40 vuotta sarjan 11:s. Kolmen vuoden takaisella ennätysajallani olisin voittanut sarjan ja tämän vuoden ajoillakin ollut kärkikahinoissa mukana. Se on jossittelua. Maalissa oloni oli rento, iloinen ja tyytyväinen. Näin kannustamaan tullutta tuttuani ja jaoin vielä viimeiset fiilikset juoksukaverieni kanssa ennen kotiin lähtöä.
Kaunis syksyinen sää toi osan päivän onnistumisen tunteesta. Rento ja helppo juoksu toisen osan. Viimeisen silauksen teki juoksuyhteisö, jonka yhtenä pienenä osasena on mukava olla. Juoksijat tuntevat hengenheimolaisuutta, vaikka eivät toisiaan tuntisikaan. Lähes parasta, mitä voi aurinkoisena sunnuntaipäivänä tehdä, on juosta puolimaraton Helsingin keskuspuiston tarjoamissa kauniissa maisemissa. Joka muuta väittää, ei ole vielä kokeillut.
Osallistumisesta Pääkaupunkijuoksuun saatu alennusta osana ArkiWellness Juoksuklinikka-yhteistyötä.
LENKILLÄ 