”Parasta kesää”, totesi vanhempi mies, joka auttoi työntämään kanoottimme vesille Kirkkorannassa Enonkoskella. Kirkkorannassa on myös laituri, jolta melontaretken olisi voinut aloittaa, mutta olimme lastanneet kanoottimme rannassa.
Yhden yön telttaretkelle Koloveden kansallispuistossa Etelä-Savossa olivat minun lisäkseni lähteneet mieheni sekä kaksi nuorinta lastamme. Lapsemme ovat jo teini-ikäisiä, uimataitoisia ja lyhyen vanhempien antaman opastuksen jälkeen heistä tuli myös melontataitoisia. Lapset meloivat toista vuokrakanoottia ja me aikuiset toista.
Olimme vuokranneet etukäteen kaksi kanoottia. Kanootit olivat rannassa valmiina otettavissa käyttöön. Muut tarvittavat varusteet odottivat meitä rannan varastorakennuksessa koodillisen lukon takana. Siellä olivat melat, kelluntaliivit, paperiset kartat, äyskärit ja kelluvat tynnyrit tavaroille, joita yhden yön retkellä tarvitsisimme.
Koska aikomuksemme oli yöpyä teltassa, oli meillä mukanamme kaksi telttaa, makuupussit, makuualustat, ruoat, vaihtovaatteet ja muut tarvittavat välineet. Auton, jolla olimme lähtöpaikkaamme Kirkkorantaan saapuneet, sai jättää veloituksetta parkkiin rannan tuntumaan.
Perheessäni miehelläni on eniten melontakokemusta. Minä olen melonut muutamia kertoja umpinaisella kajakilla samoin kuin avonaisella kanootilla. Nyt lähdimme melomaan avokanootilla. Kaikilla oli päällään kelluntaliivit, ja tavarat oli aseteltu tynnyreihin. Valokuvaamista varten olin ottanut mukaani vanhan puhelimeni, jota kuljetin kelluntaliivin taskussa. Sen putoaminen veteen olisi tietenkin harmittanut myös, mutta ei niin paljon, kuin päivittäisessä käytössä olevan puhelimeni. Sen oli pakannut vesitiiviisti muiden tavaroiden sekaan.
Koloveden kauniilla ja kirkkailla vesillä asustelee uhanalainen saimaannorppa, ja moottoriveneily alueella on kiellettyä. Kielto palveli myös venekuntaamme, sillä emme kaivanneet ylimääräisiä aaltoja. Keskikesän hellepäivä oli lähes tuuleton, ja melominen kävi vaivattomasti, vaikka osalla meistä aikaisempi kokemus oli heiveröistä.
Avokanootissa melotaan vain yhdeltä puolelta. Liikkeen ja voiman on lähdettävä selästä ja käsiä pidettävä noin 90 asteen kulmassa. Meloimme suhteellisen lyhyen matkan, jonka aikana en tuntenut väsymystä uudenlaisesta liikkeestä huolimatta. Vaikka lähtöpaikkamme Kirkkoranta oli ollut lähes ruuhkainen, oli vesillä väljää. Pieni kurssin hakeminen ei haitannut, kunhan ei ajautunut matalikkoon.
Sateisen ja kolean alkukesän jälkeen Suomen suvi näytti parhaita puoliaan. Kolovedellä on merkkejä ihmisten liikkeistä jopa 5 000 vuoden takaan. On ihmeellistä, miten siellä on selvitty kesät talvet pelkillä luonnonantimilla.
Meillä oli tynnyrissä keinokuitukankaiset ja alumiinikehikkoiset teltat, vanutäytteiset makuupussit ja pumpattavat makuualustat. Eväät olimme ostaneet matkalla Joensuun Prismasta. Niihin kuului muun muassa valmisriisiä, pakastekatkarapuja, iskukuumennettua maitoa ja kuivattuja kivettömiä luumuja.
Saavuimme Hirviniemen retkisatamaan 35 minuutin ja noin kahden ja puolen kilometrin melomisen jälkeen. Järveltä päin katsottaessa telttapaikka tulisijoineen jäi ylväänä kohti taivasta kurottavien mäntyjen ja alempana oksiaan levittelevien valkokylkisten koivujen taakse. Vain laituri työntyi ulos niemen kyljestä. Suuntasimme kanoottiimme sitä kohti.
Rantauduimme melontalaiturin kautta ja nostimme kanootit ylös vedestä. Näin tilaa jäi seuraaville saapujille. Paikalla oli jo ennestään yksi yöpyjä, ja myöhemmin saapui vielä kaksi lisää. Hirviniemeen pääsee myös maitse, eikä paikalle melominen ole ainoa vaihtoehto. Ruuhkaa ei siitä huolimatta ollut.
Telttoja varten Hirviniemessä on puinen laveri. Sille mahtuisi jopa neljä 2-3 hengen telttaa. Koska muut yöpyivät toisaalla riippumatoissa, saimme koko laverin käyttöömme. Pystytimme sille kaksi telttaa ja sijoitimme kaikki varusteet telttojen viereen.
Hirviniemen muihin palveluihin kuuluvat ulkohuussi (muista ottaa omat vessapaperit mukaan), puuvaja, kaksi tulentekopaikkaa (muista ottaa omat tulitikut) ja pöytä ruokailua varten. Kannattaa panna merkille, että tulenteko saattaa olla kielletty tulentekopaikoilla maastopalovaroituksen aikaan.
Päivälliseksi lämmitimme Trangialla valmisriisiä, johon sekoitimme pakastetut katkaravut. Yhden yön retkellä pakasteet ovat toimiva vaihtoehto ja ne viilentävät kylmälaukussa samalla muita elintarvikkeita ja juomia. Pidemmillä retkillä ne eivät tietenkään tulisi kysymykseen ja pakasteet menisivät kuumuudessa pilalle.
Syömisen ohella kortin pelaaminen ja uiminen riittivät muiksi aktiviteeteiksi. Säikäytin laiturin luona uiskennelleen ahvenparven hyppäämällä veteen. Ensin olin tietenkin tarkistanut, että laiturin päässä on riittävän syvää. Jalkani eivät edes hypätessä osuneet pohjaan.
Iltapalaksi paistoin Trangialla lettuja. Niitä varten olimme ostaneet valmista lettujauhoa, johon tarvitsi sekoittaa vain vesi. Meillä oli pulloissa mukana vesijohtovettä noin kuusi litraa, mutta ruoanlaittoon kelpasi järvivesi. Tein myös lettutaikinan siitä.
Heinäkuun puolivälissä elettiin parhainta (pahinta) paarma-aikaa, mutta mustat paholaiset eivät Hirviniemessä kiusanneet. Hyttysiä ja mäkäräisiä oli myös niukasti. Olin sortseissa ja t-paidassa siihen asti, kunnes oli aika mennä nukkumaan. Kävelin havunneulasten peittämillä poluilla sandaaleissani ja imin kesäiltaa itseeni.
Nykyiset ilmatäytteiset makuualustat ovat lähes yhtä mukavia nukkua kuin sänky. Makuupussini olisi tarvinnut olla lämpimämpi, sillä edes trooppinen yö ei riittänyt minulle. Aamuyön tunteina, kun kuikka huuteli järvellä ja yksinäinen tikka nakutti puuta jossain lähempänä, heräsin siihen, että minun oli kylmä.
Olin tehnyt itselleni tyynyn collegehousuista ja hupparista, ja olin valinnan edessä: joko jatkaisin palelemista ja saisin pitää tyynyni tai pukisin enemmän vaatetta päälleni ja menettäisin päänaluseni. Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Kun olin saanut yhden vaatekerran lisää päälleni ja saanut sullottua itseni takaisin makuupussiin, totesin, että on tehtävä vielä vessareissu.
Edellisen kerran olin ollut telttailemassa edellisvuonna loppukesästä, jolloin yöt olivat jo pimeitä. Silloin minua oli jopa vähän pelottanut lähteä yöllä teltasta. Heinäkuussa oli valoista. Järvellä ajelehti vähän usvaa vedenpinnan päällä. Oli todella kaunista ja rauhallista. Huussissa vierailun jälkeen palasin telttaan ja sain uudestaan unen päästä kiinni.
Aamuvirkkuna en juuri herätyskelloa tarvitse. Olikin yllätys, kun heräsin vasta kello 9:20 siihen, kun toinen lapsistamme käyskenteli telttani ulkopuolella. Sykkeeni oli laskenut yöllä ollen alimmillaan 42 lyöntiä minuutissa. Keskisyke oli urheilukelloni mukaan 51. Sydän alkoi lyödä tiheämmin, kun ymmärsin, että meidän pitäisi jo hieman yli tunnin kuluttua olla melomassa takaisin.
Aikataulussamme oli onneksi sen verran liikkumavaraa, että aamu alkoi uimisella. Siinä hoituivat samalla aamupesut. Keitin järvivettä Trangialla ja tein minulle ja miehelleni aamukahvin pikakahvista. Söimme lisäksi mysliä, johon lisäsimme lämpimässä säilyvää iskukuumennettua maitoa.
Pienessä kiireessä leirin purkaminen kävi nopeasti. Isoista lapsista on jo paljon apua, eikä heidän valvomiseensa veden äärellä kulu aikaa, kuten joskus on asian laita ollut. Elämäni on helpottunut monella tapaa.
Sulloimme kaikki tarvikkeet jälleen tynnyreihin, jotka asettelimme kanootteihin. Olimme rantautuneet laiturin kautta, mutta lähdimme taas liikkeelle rannasta. Ensin työnsimme toisen kanootin lapsineen järvelle ja sitten oli minun ja mieheni vuoro. Hirviniemi, joka oli tarjonnut rauhoittavan keitaan yhdeksi yöksi, loittoni melanveto kerrallaan kauemmaksi.
Kahden ja puolen kilometrin mittainen paluumatka Kirkkorantaan sujui muutamaa minuuttia nopeammin kuin tulomatka edellisenä päivänä. Paluumatka kesti 31 minuuttia. Melominen sujui jo helpommin ja vieno myötätuuli auttoi meitä matkallamme.
Rantauduimme lähtöpaikassamme Kirkkorannassa laiturille kanootti kerrallaan. Nostimme ensin kanooteista tynnyrit ja sitten itse kanootit melontalaiturille. Kanootit oli määrä palauttaa puoleenpäivään mennessä. Kannoimme mieheni kanssa kanootit telineeseen ja asettelimme ne ylösalaisin. Vilkaisin ranteessani ollutta kelloa ja se näytti 11:59. Melko tarkkaa puuhaa. Muut varusteet palautimme varastorakennukseen, josta seuraavat saisivat ne käyttöönsä.
Helteisellä ja tuulettomalla säällä yhden yön melonta ja telttaretki olivat mitä parhainta puuhaa. Enempi tuuli sateesta puhumattakaan olisi tehnyt retkestä kertaheitolla haastavamman. Etenkin lasten kanssa ja pienellä kokemuksella tällainen ”hyvän sään” retki oli hyvä. Vesi, joka ei tuntunut kylmältä, lämmin kesätuuli ja kuikan huuto aamuöisellä järvellä – siinä muistoja, joihin kelpaa palata talvella.
LENKILLÄ 