Olen tänä talvena innostunut säärystimistä juoksuasusteena. Ostin syksyllä uuden juoksutakin ja keksin, että siihen olisi mukava neuloa seuraksi mätsäävät säärystimet. Niinpä etsin värikartasta takkiin sopivan värin ja painuin lankakaupoille.
Ensimmäiset säärystimet päätyivät tyttäreni käyttöön, mutta seuraavan parin sain itselleni. Ja miten mukavilta ne tuntuivatkaan nilkan ympärillä kylmällä ilmalla juostessa. Tein vielä kolmannet iloisenväriset säärystimet oranssien juoksutakkieni seuraksi.
Aloin pitää säärystimiä ulkonäkö- ja mukavuussyistä. Sittemmin silmiini on osunut kaksikin lehtijuttua siitä, miten tärkeää on suojata nilkat pakkasella.
Helsingin Sanomat kirjoitti 28.12.2017 otsikolla ”Lääkäri varoittaa nuorten tavasta kulkea nilkat paljaana – Akillesjännetulehduksesta toipuminen voi kestää jopa kaksi vuotta” ja oululainen Kaleva 22.1.2018 ”Kylmä on myrkkyä akillesjänteille – tennareiden ja nilkkasukkien käyttö ympäri vuoden on lisännyt oireilua”.
En ole tähänkään mennessä kulkenut pakkasella nilkat paljaana vaan suojannut ne juostessa paksummilla urheilusukilla. Omassa nuoruudessani piti pakkasella kulkea paljain päin, mutta nyt vedän tyytyväisenä pipon korville.
Kovilla pakkasilla kuljen töihinkin tyylittömillä talvikengillä, jotka pitävät varpaat ja nilkat lämpöisinä. Olen siirtynyt tätijoukkoon, joka kirjoittaa Facebookin kauhistelevan päivityksen nähdessään tammikuun pakkasilla nuoren tytön ballerinoissa (kertomus tosielämästä).
Sekä Helsingin Sanomien että Kalevan jutuissa on kuvattu juuri tätä nuorison tapaa kulkea nilkat paljaana talvellakin. Molemmissa jutuissa sivutaan myös oikeanlaista pukeutumista talvella urheillessa. ”Yleinen kuntoilijoiden vaiva talvisin onkin akillesjännetulehdus, josta toipumiseen voi mennä jopa kaksi vuotta. Siksi nilkat kannattaa aina ulkona treenatessa suojata säärystimillä.” kirjoittaa Helsingin Sanomat.
Kalevan haastattelema liikuntalääketieteen erikoislääkäri Tiina Nylander muistuttaa, että ”Kylmä heikentää verenkiertoa ja jäähdyttää [akilles]jännettä, jolloin se ei jousta samalla tavalla kuin lämpimänä.”
Terveyskirjasto Duodecimin sivuilta opiskelin, että tulehtunut tai repeytynyt akillesjänne on kipeä etenkin aamuisin, ja kipu voimistuu kuormitettaessa. Sivustolla kerrotaan, että jänteen seutu tuntuu aralta 2-6 cm:n pituudelta kiinnityskohdasta ja näyttää paksummalta kuin terveen puolen akillesjänne. Kipu pahenee nilkkaa koukistettaessa.
Helsingin Sanomat shokeeraa otsikossa, että tulehduksesta toipuminen voi kestää jopa kaksi vuotta. Kaleva on maltillisemmalla linjalla ja lainaa lääkäri Nylanderia, että joillakin akillesjännetulehdus paranee päivissä, osalla menee viikkoja ja joillakin tulehdus kroonistuu, jolloin toipumisaika mitataan kuukausissa.
Akillesjännetulehdus on minulle (onneksi) tuntematon vaiva, mutta en jatkossakaan halua sellaista riesakseni. Juoksen ulkona ympäri vuoden, ja kylmimmillään elohopea on ollut painuneena -15 asteeseen.
Asun Etelä-Suomessa, jossa kunnon talvia ei ole viime aikoina ollut, joten kovien pakkasten vuoksi taukoja juoksuun ei ole juurikaan tullut. Etelä-Suomen epätalvi, mietin mielessäni, kun tammikuinen vesisade hakkaa ikkunapeltejä.
Olen vilukissa ja tykkään pukeutua lämpimästi. En koe, että saisin erityisen helposti kolotuksia altistaessani jonkun kohdan kehostani kylmälle. Lämpöisiin vaatteisiin kietoutuminen on mukavuuskysymys.
Juoksulenkille lähtiessäni olen jo oppinut, että silloin on hyvä olla hieman kylmä. Tällöin vaatteita on sopivasti päällä. Talvella pyöräillessä ja hiihtäessä helpoimmin kylmettyvät sormet ja varpaat, koska ne eivät saa samalla tavalla liikettä kuin juostessa.
Pyöräillessä pitää käsillä puristaa pyörän sarvia ja hiihtäessä pitää kiinni sauvoista. Silloin ovat lämpöiset hanskat ja sukat tarpeen.
Asia, jota en ollut ajatellut aikaisemmin, oli Helsingin Sanomien mainitsema stressitila, jonka huonosti pukeutuneena treenaaminen aiheuttaa elimistössä. ”Syke saattaa jäädä treenin jälkeen korkealle, koska elimistö yrittää korjata keuhkoja ja lihaksia takaisin normaalitilaan.”
Aina näköjään voi oppia jotain uutta. Sen lisäksi, että esimerkiksi juuri säärystimet näyttävät ja tuntuvat kivoilta, ne suojaavat akillesjännetulehdukselta ja muiden lämpimien vaatteiden kanssa estävät kehoa joutumasta mainittuun stressitilaan.
Viikonloppuna olin käymässä maalla, jossa nämä talviset kuvatkin on otettu. Maassa oli lunta ja jäätä ja lämpötila keikkui juuri ja juuri pakkasen puolella. Kävin juoksemassa 15 kilometrin lenkin.
Sen lisäksi, että sää oli viileä, alkoi illalla olla myös melko pimeää. Kaupungissa voi lähteä juoksemaan milloin vain, koska katulamput valaisevat yölläkin. Maalla ei ole muuta lamppua kuin kuu taivaalla, ja sekin pilkahteli pilvien takaa vain silloin tällöin. Äitini tarjosi minulle otsalamppua, mutta kieltäydyin. Heijastimia kiinnittelin itseeni, koska maalta puuttuvat myös kevyenliikenteenväylät, ja juoksin ajotiellä.
Pimeyden laskiessa juoksin takaisin päin ja perille päästyäni tien juuri ja juuri näki. Juoksin yhteen suuntaan 7,5 kilometriä ja palasin samaa reittiä takaisin, mutta paluumatka sujui nopeammin. Yleensäkin dieselmoottorini käynnistyy hitaasti ja alan päästä vauhtiin noin 8 kilometriä juostuani.
Toiseksi pimenevässä illassa alkoi tien syrjillä nähdä sellaista mitä siellä ei ole, ja halusin äkkiä takaisin muiden luo. Jälleen kerran olin iloinen, että jalassani oli Icebugit, sillä niihin luottaen juoksin jäisellä hiekoittamattomalla tiellä edes kunnolla eteeni näkemättä. Ja jalassa tietenkin säärystimet lämmittämässä.
LENKILLÄ 