Kaupallinen yhteistyö.
Ensimmäisen kerran tunne valtasi, kun ajoin Tuusulanväylää pohjoiseen. Seuraavan kerran, kun makasin joogamaton päällä viltti taiteltuna pääni alle tyynyksi ja bolsteri polvitaipeitteni alla. Avoimesta ovesta pääsi sisään helleaaltoa enteilevä lempeä kesätuuli, joka ulkona taputti vaahteran lehtiä toisiaan vasten. Puiden oksat ylettyivät kaksikerroksisen rakennuksen ylimpien ikkunoiden tasolle. Viereisessä huoneessa oli Eino Leino tehnyt kirjallisia töitään. Sata vuotta myöhemmin siellä oli työskennellyt laulaja ja sanoittaja Juha Tapio. Leinosta muistuttivat mustepullot pöydällä – Tapiosta kirjoituspöydän ääreen unohtuneet villasukat.
Tunne oli keveyttä ja irtautumista. Tuusulanväylä muuttui Helsinki-Vantaan lentokentän jälkeen liikennevalojen täplittämäksi kantatieksi. Käännyin siltä kohti Tuusulan keskustaa, ajoin kaupungin läpi ja saavuin Krapiin, joka sijaitsee Rantatien varrella. Vain muutamien kilometrien mittainen museotie Tuusulanjärven rannalla on täynnä Suomen kulttuurihistoriaa: Krapin välittömässä läheisyydessä on Aleksis Kiven kuolinmökki, eivätkä kaukana ole Pekka Halosen koti Halosenniemi tai Jean Sibeliuksen asuintalo Ainola.
Pääsin irrottautumaan kotiympyröistä, joissa tuntuu aina olevan jotain nyppimistä, noukkimista ja tekemättömiä asioita, eräänä heinäkuisena perjantaina, kun osallistuin Krapilla Krapin Umenen vuorokauden mittaiseen elämyspakettiin. Sain yöpyä hotellissa, istua valmiiseen pöytään, kuunnella Samuli Edelmannin puistokonserttia ja haastaa pikkuisen kehoani ja mieltäni siinä sivussa. Krapi Tuusulassa on vain puolen tunnin ajomatkan päässä kotoani, mutta riittävän kaukana unohtamaan arjen velvoitteineen. Laajalle levittäytyvä Krapin alue tarjoaa kiireettömän keitaan, jossa kelpaa pysähtyä.
En tarvinnut vuorokauden mittaiselle minilomalle muuta kuin joustavat ja rennot vaatteet, joilla pystyin joogaamaan, yöpymistarvikkeet sekä vaatekerran, jossa osallistuin Ravintola Mankelissa tarjottuun illalliseen ja sitä Krapin pajalla seuranneeseen puistokonserttiin. Krapin Umenen ohjaajat Niina ja Salla huolehtivat, että minä ja muut elämysvuorokauteen osallistuneet olimme oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Työntekijät hotellin vastaanotossa, ravintolassa ja puistokonsertissa ottivat myös vierailijat vastaan hymy huulillaan ja osa myös kukkaseppele hiuksissaan. Olihan keskikesän aika.
Ohjelmaa Krapilla on ympäri vuoden, mutta oli tietenkin mukava päästä vierailemaan siellä kesällä, jolloin sai nukkua hotellihuoneen tuuletusikkuna auki ja syödä aamupalaa terassilla. Kaverini oli lähtenyt seurakseni viettämään vuorokautta Tuusulanjärven rannalla. Kun perjantaina iltapäivällä saavuimme Krapille, jätimme auton Krapihovin läheiselle parkkipaikalle. Hotelli Krapi, Ravintola Mankeli ja Krapin paja, jossa Samuli Edelmann myöhemmin illalla esiintyisi, olivat kaikki samassa isossa pihapiirissä. Krapin Umeneen oli saamamme kartan mukaan matkaa noin 800 metriä matkaa. Päätimme kävellä, vaikka paikan päälle pääsee myös autolla.
Oli vuorossa Krapin Umenen elämyspaketin kahdesta harjoituksesta ensimmäinen. Salin lattialle levitetyt joogamatot, viltit, blokit ja bolsterit kutsuivat luokseen. Ennen kuin pääsin täysin laskeutumaan lattianrajaan ja loppurentoutuksen hiljaisuuteen, tutustuin ohjaajan Niinan johdolla alaselän hyvinvointiin liittyviin liikkeisiin. Olen joogannut jonkin verran, mutta harjoitus ei vaatinut aikaisempaa kokemusta. Joogassa, jossa kaikki keskittyvät omaan harjoitukseensa välillä jopa silmät kiinni, voi tehdä siten, miten itselle parhaalta tuntuu. Paljon nähneen puutalon seinien suojassa keskittymiskykyäni eivät häirinneet mitkään muut kuin pääni sisäiset ajatukset, jotka nekin pian hiljenivät.
Seuraavan päivänä saisin oppia, että hermostoni vahvuutena on etuketjun käyttäminen eivätkä selkäkivut yleensä vaivaa kaltaisiani ihmisiä. Tätä en vielä perjantai-iltapäivän edetessä tiennyt, ja kuuntelin tarkkaavaisesti ohjaajan neuvoja lantion ja alaselän notkistamisesta. Tiedän, että keskivartaloni lihakset eivät ole niin hyvässä kunnossa kuin juoksijalla tulisi olla, joten sain harjoituksista lisäystä omaan liikevarastooni. Teimme myös venytyksiä pakaroille ja taas sain tuntea, mitä kohtia kehostani olin jättänyt huomioimatta.
Pidän aktiivisesta tekemisestä, mutta joogassa lähes parasta on loppurentoutus. Vaikka ovesta virrannut ilma oli lempeä, tuntui hyvältä, kun joogaohjaaja Niina peitteli jalkani ja keskiruumiini puuvillaisen peitteen alle. Yksi viltti oli jo taiteltuna tyynyksi pääni alle. Pääni, joka yritti vielä kovin miettiä asioita kotipuolessa, katkaisi lopulta yhteytensä ulkomaailmaan. Parasta, mitä siinä hetkessä pystyin itselleni ja muille antamaan, oli vain olla.
Puolitoistatuntinen jooga- ja rentoutumisharjoitus päättyi iltapäivällä neljältä. Kun olin etukäteen saanut elämysvuorokauden aikataulun, olin katsellut sen väljyyttä ja miettinyt, miten aikani kuluu. Harjoituksen ja illallisen väliin jäi tunti, joka meni lopulta nopeasti. Kävelimme kaverini kanssa Hotelli Krapiin, kirjauduimme sisään ja kävimme tutustumassa huoneeseemme ja vaihtamassa vaatteemme. Hotelli on tehty vanhaan navettaan, mutta on nykyaikainen ja erittäin siisti. Yövyimme kahden hengen Standard-huoneessa. Majoituksen voi ostaa varatessaan paikkoja Umenen ohjelmatarjontaan.
Kun neljän ja puolen vuoden sisällä syntyneet kolme lastani olivat pienempiä, haaveilin, että menisin kaverini sohvalle vain makaamaan päiväksi. En koskaan toteuttanut suunnitelmiani, ja elämäkin on sittemmin helpottanut, kun lapset ovat kasvaneet teini-ikään. Hotellin Krapin sängyn muhkeat tyynyt houkuttelivat heittäytymään pitkälleen, mutta seuraava ohjelmanumero odotti. Olimme kaverini kanssa vaihtaneet trikoovaatteet vähemmän venyviin kankaisiin ja peilailimme itseämme kokovartalopeilistä. Avasin joogan ajan ponnarilla olleet hiukseni ja lisäsin poskipunaa.
Siirtymä Krapin Umenen tiloihin oli ollut pidempi, mutta lyhyt siihen nähden, että olin kaverini kanssa osallistunut keväällä juoksutapahtumaan näissä samoissa maisemissa. Ravintola Mankeli sijaitsee hotellin välittömässä läheisyydessä. Kävellessämme illalliselle kuulimme, miten illan bändi jo teki sound checkiä viereisellä Krapin pajan tapahtumapihalla. Ensin oli kuitenkin ruoan vuoro. Krapin Umenen toinen ohjaaja Salla odottelikin meitä jo ravintolan edustalla ja ohjasi pöytään.
Otin ruoan kanssa rieslingiä. Se sopi hyvin kala- ja kasvispainotteisen illallisen pariksi. Ajattelin, että hyvinvointielämys kestää myös lasillisen tai kaksi alkoholia. Kaikki osallistujat ja ohjaajat istuivat Ravintola Mankelin isossa pöydässä. Samanhenkisten ihmisten kesken jutun juurta riitti. Vaikka olin irrottautunut vuorokaudeksi kotoa, tuli puhuttua aika paljon lapsista. Miten kaksi teinipoikaa syövät valtavia määriä ruokaa ja miten esikoinen on muuttamassa opintojen perässä ulkomaille. Kun pöydän äärellä istui pelkästään naisia ja monella heistä oli lapsia, oli tällaisia asioita helppo jakaa ihmisten kanssa, jotka oli juuri tavannut.
Naisenergiaa tasapainotti illan bändi solisteineen, joka ruokaili ruokasalin takaosassa. En tosin nähnyt selkäni taakse enkä muutenkaan ollut tietoinen, että siinä missä me valmistauduimme nauttimaan illan konsertista, keskittyi bändi meille esiintymiseen. Jälleen edessä oli lyhyt siirtymä ravintolan tiloista Krapin pajalle, jossa puistokonsertti järjestettiin. Matkaa hidasti vain naisten vessan eteen muodostunut jono, mutta ehdimme konserttipaikalle ennen kuin bändi aloitti.
En ollut ennen nähnyt Samuli Edelmannin esiintymistä livenä. En siitäkään huolimatta, että hän on yksi suosikkiartisteistani. Konsertin alun kuuntelin istualtani, sillä Krapin pajan puistokonserteissa kaikille on numeroidut istumapaikat. En kauaa malttanut olla paikoillani, vaan menin kaverini kanssa kuuntelemaan ja tanssimaan lavan eteen, kun kesäillassa kaikuivat Peggy, Sininen sointu, Ihana valo ja muut tunnetut kappaleet. Koskettavinta oli kuunnella Tuomittuna kulkemaan, jonka Edelmann esitti lavan reunalla istuen kahdestaan kitaristi Peter Engbergin kanssa. Kappale on Juha Tapion käsialaa.
Keikan jälkeen jäin vielä kaverini kanssa istumaan yhden oluen ajaksi Krapin Pajan terassille. Trubaduuri jatkoi siitä, mihin Samuli Edelmannin keikka oli päättynyt ja viihdytti oluesta ja kesäillasta päihtyneitä kuuntelijoita. Kun musiikki iltakymmeneltä lakkasi, lähdin kaverini kanssa kohti hotellihuoneen muhkeita ja houkuttelevia tyynyjä ja pehmeitä sänkyjä. Huoneemme auki olleesta ikkunasta kuului vielä jonkin aikaa, miten terassilla laulu raikasi – ilman säestystä ja epävireisenä, mutta hyväntuulisena. Jossain kohtaa iltaa äänet vaikenivat ja nukahdin.
Runsas illallinen täytti vielä aamullakin vatsaa, ja jätin aamupalabuffetin pekonit ja muut lämpimät ruoat väliin. Marjoista, hedelmistä, jugurtista ja myslistä sain aamupalan, joka antoi hyvän alun seuraavalle hyvinvointielämyksen päivälle. Kahvi on paheeni numero yksi, ja sitä join useamman kupillisen. Helleaalto oli nyt tosissaan alkamassa, ja ulkona oli hakeuduttava varjon alle syömään. Ravintola Mankelin terassi tarjoaa viihtyisän paikan aamuin illoin.
Krapin Umenen elämyspaketin toisen päivän harjoitukselle oli varattu aikaa kaksi tuntia. Siirryimme jälleen järven rantaan Umenen tiloihin Impivaara-taloon. Tällä kertaa emme antaneet lämpöisen ilmavirran tulvahtaa huoneisiin, vaan ohjaaja Salla napsautti ilmastointilaitteen päälle ja aloitti hermostoon keskittyvän harjoituksen ja sitä edeltäneen alustuksen.
Lähes kaikki, mitä harjoituksen aikana hermostosta opin, oli minulle uutta. Oman kehoni luulin tietäväni, mutta senkin suhteen olin ollut osin väärässä. Sallan tekemien testien perusteella vahvuuteni on etuketjun käyttäminen ja liikun enemmän koko jalkapohjalla. Jalkateräni ovat suoraan eteenpäin ja painoni on molemmilla jaloilla. Tunsinkin, miten etuketjuni eli lihakseni vartalon etupuolella jännittyivät testiä tehdessä.
Se, että jalkojen asennosta voisi päätellä jotain ihmisen luonteesta tai tarpeesta järjestykselle, ei minua heti vakuuttanut. Hermostoon liittyvä fyysinen puoli sen sijaan herätti paljon ajatuksia. Juoksijana tiedän, miten juoksijoille tuputetaan tietynlaista juoksuasentoa ja kehotetaan muun muassa pitämään käsiä lähellä vartaloa. Ohjaaja Sallan, joka on entinen seitsenottelija ja maajoukkueurheilija, mukaan toisten hermosto on niin sanottua horisontaalista tyyppiä, ja kädet saatavat vispata enemmän sivuilla. Silloin pitäisi toimia oman hermostonsa vaatimalla tavalla, jolloin saa lihaksistaan enemmän voimaa käyttöönsä.
Oivalsin, miten väärin on yrittää sulloa kaikkia samaan muottiin. Esimerkiksi maratonharjoittelussa eri ihmisillä toimii erilainen harjoittelu. Tietenkin on tiettyjä vaatimuksia, jotka koskevat kaikkia, mutta yksilölliset erot on otettava huomioon. Sama pätee muualla elämässä. Jos yrittää olla kuten muut, saattaa kuluttaa itsensä loppuun. Sosiaalinen media on siinä mielessä petollinen paikka, että siellä helposti vertaa itseään muihin. Sallan viesti oli, että hermostossa ei ole heikkouksia vaan on käytettävä sen vahvuuksia. Mitä vahvuudet ovat, vaihtelee ihmisestä toiseen.
Kaikki osallistujat saivat arvion oman hermostonsa tyypistä. Olen sen mukaan ymmärtäjä ja tekijä, joka tekee päätöksiä järkiperustein rationaalista logiikka käyttäen. Kuten todettu, minun on näitä luonnehdintoja vielä pureksittava, mutta uskomuksia itsestään on hyvä välillä ravistella. Yksi luonnehdinta, jonka hermostoni perusteella sain, oli että minulla on tarve järjestykselle. Kaverini vieressäni ei voinut pidätellä nauruaan. Hän oli juuri edellisenä päivänä todistanut, miten olin saanut levitettyä kaikki matkatavarani huoneessamme hujan hajan sillä välin, kun hän vähän käänsi selkäänsä. Olen todella nopea sotkemaan paikkoja, enkä edes huomaa sitä.
Seuraavaksi oli aika jättää historiallinen Impivaara, jossa Krapin Umen sijaitsee, ja lähteä vielä lounaalle ryhmän kanssa. Tuusulanjärvi liplatteli houkuttelevana vieressä, mutta tällä kertaa ei ollut aikaa jäädä uimaan, vaikka uimapuvun olinkin varalta pakannut mukaan. Mitä tarkemmin ehdin katsoa ympärilleni, sitä enemmän näin, mitä kaikkea vielä olisinkaan voinut täällä tehdä: lainata pyörää hotellilta ja ajella pitkin Rantatietä, käydä juoksemassa, nauttia vielä yhden virvokkeen terassilla…
Oli aikaa sanoa hyvästit ohjaajille ja muille ryhmäläisille. Hotellista olimme kirjautuneet jo aiemmin ulos, joten jäljellä oli enää matka takaisin kotiin. Rantatie muuttui kantatieksi ja lopulta moottoritieksi. Auton mittari näytti vauhdiksi 120 kilometriä tunnissa, mutta sisälläni oli rauhallista. Poistuminen vuorokaudeksi tutuista ympyröistä muistutti että olen olemassa itsekin – ilman ympärilläni hyörivää arkea. Kun saa tilaisuuden keskittyä vain itseensä, muistaa millainen on. Samalla saattaa oppia itsestäni jotain aivan uutta.
Tulevat retriitit ja elämyspäivät Krapin Umenessa ovat nähtävissä täällä. Käy tutustumassa ja varaa oma minilomasi!
LENKILLÄ 