Mainos. Kirja saatu arvostelukappale kustantajalta.
Alexander Stubb – Matka presidentiksi – Valta, politiikka ja urheilu (readme.fi 2025, 422 sivua) on Kalle Virtapohjan kirjoittama elämäkerta Alexander Stubbista. Se pohjautuu lähinnä Stubbista saatavilla olevaan kirjalliseen aineistoon, kuten Stubbin kirjoittamiin kolumneihin, kirjoihin ja nettipäiväkirjamerkintöihin sekä muihin lehtiartikkeleihin, sosiaalisen median päivityksiin ja urheilutuloksiin. Se ei näin ollen ole auktorisoitu elämäkerta, jonka teossa Stubb olisi itse ollut mukana. Hän on vastaillut kirjoittajan kysymyksiin (s. 6), minkä lisäksi kommentteja ja lausuntoja on saatu Stubbin puoluetovereilta ja muilta tuttavilta tai hänen elämäänsä läheltä seuranneilta.
Stubbin lapsuus käydään pikakelauksena läpi. Tämän ymmärtää, sillä lähteet painottuvat Stubbin aikuisikään. Alexander Stubbin isä Göran Stubb toimi 1970-luvulla HIFK:in joukkueenjohtajana, ja vuonna 1968 syntynyt pikku-Alex kulki isänsä mukana jäähallilla (s. 29). Jääkiekko olikin Alexander Stubbin ensimmäinen laji, kunnes hän innostui golfista.
Stubbin nuoruusvuosista ei myöskään kerrota paljon. Aineistona on käytetty muun muassa golfturnausten tuloksia, joita onkin sitten useamman aukeaman verran (s. 46 alkaen) 1980-luvulta. Alexander Stubb nousi golfissa maajoukkuetasolle ja opiskeli Furmanin yliopistossa Yhdysvalloissa osittaisella golfstipendillä (s. 51). Siellä hän kuitenkin huomasi olevansa golfaajana keskikastia ja päätti panostaa opiskeluun. Mullistukset Euroopassa, kuten Berliinin muurin murtuminen vuonna 1989, lisäsivät Stubbin kiinnostusta kansainväliseen politiikkaan. Koska ammattilaisgolffarin ura ei tullut kysymykseen, hän alkoi opiskella samalla intensiteetillä, kuin millä oli aiemmin paneutunut golfin pelaamiseen.
1990-luku ohitetaan kirjassa muutaman sivun aikana. Alexander Stubb tapaa tulevan vaimonsa Suzanne Innesin ja menee tämän kanssa naimisiin vuonna 1998 (s. 59). Perhejuhlista hypätäänkin monen sivun ajaksi EU:n laajenemisen pohdintaan, jonne on ripoteltu väliin lasten viemistä esikouluun (s. 112) tai harrastuksiin. Elämäkerta ei tarjoa uutta Stubbin yksityiselämästä, mutta on hänen elämänvaiheidensa kautta kattava katsaus poliittiseen lähihistoriaan.
Kuinka tehdä suomenruotsalaisesta golfinpelaajasta tavallisen suomalaisen äänestäjän ehdokas? Tätä joutui puolueväki pohtimaan, kun Alexander Stubb asettui ehdolle eurovaaleihin. Kampanjaa lähdettiin tekemään kansainvälisyys, asiantuntijuus ja sportti edellä (s. 88). Vuonna 2004 Alexander Stubb valittiin EU-parlamenttiin yhtenä kokoomuksen neljästä mepistä (s. 108). Kotimaan politiikkaan Alexander Stubb vedettiin äkisti vuonna 2007, kun silloinen ulkoministeri Ilkka Kanerva erotettiin tehtävästään tekstiviestikohun vuoksi (s. 126). Vaikka Stubbilla ei ollut kokemusta kotimaan politiikasta eikä hän ollut toiminut kansanedustajana, tuolloinen kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen yhytti Stubbin ulkoministeriksi kesken tämän hiihtolenkin Levillä (s. 132).
Jos haluaa henkilökohtaisemman katsauksen Stubbin ministerivuosiin, kannattaa tutustua Karo Hämäläisen ja Alexander Stubbin yhdessä kirjoittamaan kirjaan Alex, jota on käytetty tämänkin kirjan yhtenä lähteenä. Alex-kirjasta on suoria lainauksia Kalle Virtapohjan kirjoittamassa teoksessa. Kirjailija Karo Hämäläistä on myös lyhyesti haastateltu elämäkertaan. Vuodet, joina Stubb toimi ensin ulkoministerinä, valittiin kokoomuksen johtoon ja toimi pääministerinä vuodesta 2014 alkaen, on kuvattu enimmäkseen poliittisten tapahtumien ja Stubbin urheiluharrastuksen kautta.
Vuonna 2015 keskusta voitti eduskuntavaalit, ja Alexander Stubb jatkoi hallituksessa valtiovarainministerinä. Pääministeriaika ei ollut ollut helppoa kritiikin, jota huudeltiin varsinkin internetissä, ja vaikeiden päätösten vuoksi. Näistä mainitaan kirjassa muun muassa ydinvoimalapäätöksen tekeminen (s. 216). Stubbin taloa oli heitelty kivillä ja ammuttu ilmakiväärillä. Ollessaan valtiovarainministerinä Stubb vastasi eduskunnan kyselytunnilla hallintarekisterilaista esitettyyn kysymykseen virheellisin tiedoin. ”Sori siitä!” ei ollut oikea tapa pyytää virhettään anteeksi (s. 222).
Vuonna 2016 Stubb hävisi Petteri Orpolle kokoomuksen puoluejohtajakisan ja luopui valtiovarainministerin salkustaan. Tavallisena kansanedustajana olo jäi lyhyeksi, kun Stubb siirtyi Euroopan investointipankin EIB:n hallitukseen. EIB:ssä kului neljä vuotta, jonka jälkeen Stubb siirtyi professoriksi Firenzeen (s. 254). Stubb on toiminut myös CMI Martti Ahtisaari Peace Foundationin hallituksen puheenjohtajana. Loppuvuonna 2023 Stubb valittiin kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi, ja loppu onkin historiaa.
Aikaa presidenttiyden alkutaipaleella on kirjassa kuvattu tarkasti. Osin varmasti siksi, että materiaalia on paljon saatavilla ja asiat muutenkin tuoreessa muistissa. Stubb on toisaalta ollut hengästyttävän aikaansaava ja aktiivinen presidentti. On paljon kerrottavaa. Aikajana päättyy kesään 2025. Kirjassa ehditään käydä läpi golfaaminen Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin kanssa maaliskuussa 2025 (s. 369) ja varusmiehille laadittu Ylipäällikön kuntoiluohjelma (s. 393). Stubb on omalta sotilasarvoltaan korpraali (s. 394).
Stubbin näkyvyys Suomen edustajana ja kansainvälisenä toimijana on kirjan julkaisemisen jälkeen saanut vielä uusia käänteitä. Suomessa presidentin valtaoikeuksia on kavennettu, mutta Stubb tuntuu ottavan kaiken irti siitä, mitä on jäljellä, kuten ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtaminen yhdessä valtioneuvoston kanssa. Kirjassa todetaan, miten Stubbin tullessa politiikan ulkopuolelta on hänen valtansa rakentunut osin hänen persoonallisuutensa varaan (s. 279). Tästä esimerkkinä mainitaan hänen purukalustonsa (s. 280), jota hän jo pyrkiessään europarlamenttiin esitteli ”vaalimainoksissa ja joka paikassa” (s. 279).
Matka presidentiksi – Valta, politiikka ja urheilu on railakkaista sanavalinnoistaan huolimatta enimmäkseen melko kuivaa luettavaa. Pitkät suorat lainaukset lähdeaineistosta ovat raskaita. Esimerkkeinä lainaukset Stubbin nettipäiväkirjasta (alkaen s. 116) ja uudenvuodenpuheesta (alkaen s. 351). Poliittiset muisteluteokset harvoin tunnetaankaan minään mukaansatempaavina jännitysnäytelminä. Stubbista aiemmin ilmestyneeseen Alex-kirjaan verrattuna Kalle Virtapohjan uutuusteos on aineistoista noukittujen faktojen luettelemista, jossa mielenkiinto pysyi yllä ainoastaan siitä syystä, että Stubb, Nato, transatlanttiset suhteet, Venäjä ja Ukrainan sota ovat kaikki nyt niin päivänpolttavia aiheita.
Matka presidentiksi – Valta, politiikka ja urheilu taustoittaa sitä, miksi Stubbilla on laaja ymmärrys kansainvälisistä suhteista. Hän on mestari luomaan henkilökohtaisia kontakteja, kielitaitoinen, kunnostaan ja ulkonäöstään huolta pitävä ihminen, jolla on opintojen ja työelämän kautta kertynyttä tietotaitoa. Myös se intensiteetti, jolla kirjassa kuvataan nuoruuden golf-harrastusta, saa oikeutuksen nykyhetken uutisten valossa.
Stubbista kirjan kirjoittanut Kalle Virtapohja tuo teoksessa muutamassa kohtaa esiin omia mielipiteitään ja asenteitaan tai puhuu itsestään (s. 346). Harry Harkimolla ja Alexander Stubbilla oli kissanhännänvetoa kokoomuksen sisällä ennen kuin Harkimo perusti oman puolueensa. Kirjoittaja ehdottaa, että tässä olisi ollut vastakkainasettelua HIFK vastaan Jokerit (s. 229). Lause loppuu kolmeen pisteeseen, jotka harvoin sopivat asiatekstiin…ainakin omasta mielestäni. Kirjan loppupuolella Virtapohja innostuu suorastaan puolustamaan Stubbia, kun puheeksi tulee tämän ulkomailla käyttämä professori-titteli (s. 388). ”Ei tässä pitäisi olla mitään ihmeellistä”, Virtapohja lataa.
Kirjan kieli on selkeää, vaikka sisältääkin paljon suoria lainauksia. Kiire näkyy kirjan loppupuolella, jossa on parissa kohtaa toistoa. Muutama kirjoitusvirhekin on eksynyt tekstiin, joista hauskimpana toteamus, miten ”Täydellisitä ihmisistä ei tule suuria poliitikkoja.” Niin, harva meistä on täydellinen. Kun Virtapohja siirtyy kertomaan Alexander Stubbin isän Göran Stubbin nykyisestä puolisosta Pirkko Mannolasta, muuttuu teksti lähes kaunokirjalliseksi. Tekstissä myös vilisee sanoja kuten ”EU-nörtti” (s. 148 ja 161), ”urheilufriikki” (s. 158) ja ”paskamyrsky” (s. 128).
Juoksijalle mielenkiintoisinta sisältöä on urheiluosuus. Se ei ole yhtenä kokonaisuutena kirjassa, vaan urheilusisältöä on ripoteltu tekstiin sinne tänne. Valinnan ymmärtää, sillä onhan Stubb tuonut esille, miten hän haluaa pitää urheilun, liikunnan ja kuntoilun luontevana osana elämäänsä. Kirjasta muun muassa selviää, miten Stubb vaalikiertueella pyöräili paikasta toiseen pitkiäkin matkoja, jotta pystyi noudattamaan treeniohjelmaansa. Yksi kirjan aukeamista on omistettu Stubbin maratontuloksille (s. 162-163). Virtapohja ehdottaa, että Stubbin esimerkki on saattanut kasvattaa triathlonin harrastajamääriä (s. 166). Triathlonia Stubb alkoi harrastaa, kun hän joutui jalkavaivojen vuoksi pitämään taukoa juoksusta. Siinä ”kehityskulku”, joka on monelle juoksijasta triathloniin siirtyneelle tuttuakin tutumpi.
Melkö lailla kritiikitön Matka presidentiksi – Valta, politiikka ja urheilu taustoittaa hyvin sitä, miksi Stubb on saanut hankittua pienelle Suomelle kokoaan enemmän näkyvyyttä kansainvälisillä areenoilla. Kokemus yhdistyy henkilökohtaisiin ominaisuuksiin. Sattumallakin on sormensa pelissä: miten Stubb valitsi nuorena lajikseen juuri golfin, jonka avulla hän nyt tekee diplomatiaa. Kuohunta maailmanpolitiikassa on ollut oiva paikka näyttää osaamistaan myös muualla kuin golfin saralla.
Nousu kotimaanpolitiikassa vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä päättyi yhtä nopeaan luisuun seuraavalla vuosikymmenellä. Sitten tuli vuosi 2023 ja Stubb kuuli jälleen isänmaan kutsun. Stubbin ensimmäisen presidenttivuoden aikana on ehtinyt tapahtua paljon maailmalla, ja Stubb on itsekin ehtinyt moneen paikkaan.
Mielenkiintoista oli myös jälkiviisaana lukea Stubbin Nato-myönteisyydestä jo silloin, kun Suomessa vielä isoin osa kansaa ja kansanedustajia vastustivat puolustusliittoon hakemista. Kaikki muuttui kuitenkin yhdessä yössä helmikuussa 2022, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Vielä vuonna 2014 Stubb saattoi näyttäytyä Nato-kantoineen ”venettä keikuttaneelta häiriköltä” (s. 263), mutta nyt ”lähes kaikki suomalaiset haluavat nähdä asiat samalla tavalla kuin Stubb on jo noin 30 vuotta nähnyt” (s. 306), kirjoittaa Kalle Virtapohja.
Alexander Stubbin edellinen elämäkerta ilmestyi vuonna 2017. Nyt ilmestynyt Kalle Virtapohjan kirjoittama Alexander Stubb – Matka presidentiksi – Valta, politiikka ja urheilu jatkaa tarinaa seuraavat kahdeksan vuotta. Kirjat ovat hyvin erilaiset johtuen jo siitä, että Stubb ei ole ollut itse tämän uudemman kirjan kirjoittamisessa mukana. Elämäkerta on hyvää kertausta lähihistoriasta. Se toisaalta on vielä hyvin muistissa, mutta mies(ja nais)muisti on tunnetusti lyhyt – varsinkin, mitä politiikkaan tulee. Monenlaiset ”paskamyrskyt” laantuvat lopulta äkkiä, ja jälkikäteen eivät näytä enää niin dramaattisilta.
400-sivuiseksi venynyt teos kärsii siitä, että kirjoittaja ei ole malttanut lopettaa kirjoittamista ja päättää kirjaansa ajoissa. Siihen on haluttu lisätä yhä uudempia käänteitä presidentin uralta. Olisi ehkä kannattanut, ettei kiire näkyisi huolimattomuusvirheinä kirjan viimeisillä aukeamilla. Toinen asia on se, että meillä on nyt presidentti, jonka käänteistä kertomiseen ei riitä yksi kirja. Jotkut asiat ja tapahtumat myös kaipaavat aikaa antamaan perspektiiviä, jotta näkee niiden todelliset ja pitkäaikaiset vaikutukset. Kalle Virtapohjan teos on itsessään esimerkki siitä.
Kirjan esittely kustantajan sivuilla readme.fi
Karo Hämäläisen ja Alexander Stubbin kirjoittaman Alex-kirjan arvio lenkilla.com
LENKILLÄ 