yhteislenkki

Polkujuoksua Paloheinässä

img_1250

Helsingistä ja lähiseuduilta löytyy vierailemisen arvoisia kohteita muualtakin kuin kantakaupungista. Itse espoolaisena hehkutan Leppävaaran urheilupuiston maisemia. Urheilupuiston ympäristö kuntoratoineen, kallioineen ja metsineen on vihreä keidas lähellä liikenteen solmukohtaa ja Suomen vilkkaimmin liikennöityä tietä Kehä ykköstä.

Leppävaaran rämeiköt ovat itselle tutumpia, mutta tiistai-iltana lifestyle-bloggaaja Hilla Stenlund johdatti minut ja muut kymmenisen juoksuflow-yhteistreeneihin osallistunutta metsäpoluille Helsingin Keskuspuistossa.

img_1252
Hilla Stenlund.

Menimme todellakin metsään. Ennen kuin Garmin ranteessani oli piipannut ensimmäisenkään kilometrin merkiksi, olivat lenkkarini jo saaneet kerroksen rapaa päälleen. Hilla ei pelännyt johdattaa meitä mutaisimpiinkaan paikkoihin ja kuuluvalla äänellään varoitteli juurakoista kulkiessaan letkan edellä. Metsä ympärillä oli lumoavan kaunis, mutta katseeni oli tiukasti jaloissa.

Tein saman huomion kuin ennenkin poluilla juostessani: vauhti on todellisuudessa paljon hitaampaa kuin se metsässä juurakoiden ja mutalammikoiden yli pomppiessa tuntuu. Yhden ainoan polkujuoksukilpailun perusteella voin jo sanoa, että turha katsoa liian tarkkaan kilometriaikoja. Katso mieluummin, mihin olet menossa, ettet löydä itseäsi puolukanvarpujen seasta.

Eteneminen tuntuu nopeammalta, koska keskittyminen ei saa herpaantua. Asfaltilla juostessa voi huoletta katsoa horisonttiin, mutta poluilla on koko ajan tarkkailtava maastoa. Itsellä on vielä niin vähän kokemusta polkujuoksusta, etten osaa sanoa, harjaantuuko poluilla juoksemiseen niin, että jossain vaiheessa kaikki huomio ei keskity vain jalkoihin.

img_1254
Reitillä kuljimme poluilla, pitkospuilla ja kävimme yhden kallion päälläkin.

Märkä kallio ja sateen kastelemat liukkaat pitkospuut olivat haasteellisia alustoja, mutta pystyssä pysymistäni auttoivat Salomonin polkujuoksukenkäni. Ostin ne itselleni viime vuonna syntymäpäivälahjaksi (aivan pätevä syy hankkia lisää juoksuvarusteita). Malli on Salomonin S-LAB Sense 5 Ultra Soft Ground, jota pikaisen valmistajan sivuilla surffailun perusteella ei ole enää valikoimassa. Muita vastaavia kenkiä kyllä.

Nimensä mukaisesti kenkä on tehty pehmeään maastoon ja toimii hyvin myös lumella. Jäisiä ja kovia juoksualustoja varten minulla on talvikäytössä nastalenkkarit, mutta sohjoisella tai pehmeällä lumella maastojuoksukengän karkea pohjakuvio pitää paremmin. Monipuolinen kenkä siis.

 

img_1261
Karkea pohjakuvio on plussaa polkujuoksukengissä.

Salomonin kenkä on erittäin kevyt (260 g/kenkä) ja sopii lestiltään kapeaan ja pitkään jalkaterääni kuin valettu. Kenkä on keveydestään huolimatta sopivan jäykkä ja tukee jalkaa. Muita polkujuoksukenkiä en olekaan omistanut ja luulen, että näillä juoksen niin kauan kuin pysyvät koossa ja nainen vauhdissa. Poluille ehtii kuitenkin aivan liian harvoin, kun muutenkin 5-henkisen perheen elämässä on välillä vaikea löytää aikaa omille harrastuksille. Sitä hienommalta tuntuikin sitten kirmailla metsässä tiistaina työpäivän jälkeen.

Polkujuoksu onnistuu tavallisillakin lenkkareilla. Pitää kuitenkin varautua siihen, että metsässä kengät likaantuvat, kastuvat ja niiden sileä pohjakuvio ei pidä kovin hyvin. Omissa polkujuoksukengissäni on lisäksi aika pieni droppi (4 mm), mikä vielä lisää tuntumaa alustaan.

img_1242-1
Salomonin S-LAB Sense 5 Ultra Soft Ground.

Olin aikaisemmin ollut Paloheinässä talvella hiihtämässä, mutta nyt pääsin siis yhteislenkillä Keskuspuiston poluille juoksemaan. Olin lauantaina juossut puolimaratonin Espoon rantamaratonilla ja maanantaina pyöräillyt työmatkoja 26 kilometriä. Viiden kilometrin lenkki vaihtelevassa maastossa tuli kuin tilauksesta auttamaan palautumista. Puolimaratonin rasitus tuntui tiistaina vielä etureisissä.

img_1240-1
Lenkki Keskuspuistossa.

Reiluun viiden kilometrin lenkkiin kului aikaa noin 45 minuuttia. Koko lenkki muutamaa visiittiä pururadalle lukuunottamatta kulki metsässä polkuja pitkin. Pitkospuilla pinkoessani unohdin, että olen vain hetken matkan päässä kaupungin sykkeestä. Metsän syke oli ihan omanlaisensa. Syksyn merkkejä oli jo luonnossa, kun aluskasvillisuus oli alkanut muuttua kellertävän ruskeaksi ja lehtipuista oli maahan pudonnut kirkkaanvärisiä lehtiä metsänpohjaa taplittämään. Tove Janssonin sanoja lainaten ”—kaikkialla oli miellyttävä syksyn tuoksu”.  Kerran pysähdyimme Vantaanjoen  varteen ottamaan kuvia.

Vantaanjoen varrella.

Lenkin jälkeen Hilla yllätti meidät vielä laittamalla kaikki tekemään pari mäkivetoa. Jalat hapottivat mukavasti huipulle päästyäni. Mäki ei ollut mikä tahansa mäki, vaan varmaan yksi jyrkimmistä, joita alueelta löytyy. Vieressä kulki uutuuttaan hohtavat portaat, jotka muutama porrastreenin tekijä olikin jo löytänyt.

Mäki porrastreeneihin ja hapottaviin mäkivetoihin.

Hapottavat nousut olivat vihje ensi kerran treenistä. Ensi viikon treenin aiheena ovat nimittäin mäkivedot. Hilla lupasi kuitenkin, että vetoja ei tehtäisi tässä mäessä – ainakaan kaikkia. Juoksuflow-treenit ovat ilmaisia eikä niihin tarvitse ilmoittautua. Jos kiinnostuit, lisää tietoa löytyy täältä. Osallistuin niihin nyt ensimmäistä kertaa. Täytyy sanoa, että ilman Hillan asiantuntevaa opastusta en olisi niin syvälle metsään uskaltanut mennä.

 

img_1255-1
Metsässä.

Onko teillä omia suosikkipaikkoja, jossa käytte juoksemassa poluilla? Pääkaupunkiseudulla tai muualla? Vai jätättekö polut muille ja juoksette mieluummin teillä, joilla ei tarvitse väistellä risuja ja männynkäpyjä?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s