juoksu

Kolme kuukautta maratoniin

Osallistuminen maratonille ja harjoitusohjelma saatu.

Kevään maraton siirtyi syksyyn

Tuli déjà-vu -olo, kun aloin kirjoittaa lähenevästä Helsinki City Marathonista. Aivan kuin olisin tehnyt tämän jo kerran tänä vuonna. Ai niinhän olenkin! Alkuvuonna laskin kuukausia seuraavaan maratoniin, jonka piti olla toukokuussa. Maaliskuun alussa juoksin osana maratonharjoittelua 26 kilometrin pitkiksen pk2-vauhdilla (5:54 min/km) ja yhteensä koko kuussa 176 kilometriä. Toukokuun maratonia ei koskaan tullut.

Helsinki City Marathon on vallitsevan tilanteen vuoksi siirretty lauantaille 3.10.2020. Siihen on tasan kolme kuukautta aikaa. En missään vaiheessa kevättä lakannut juoksemasta, mutta yhteisymmärryksessä juoksuvalmentaja Ira Hassisen kanssa kevensimme juoksuohjelmaani. Karsimme pk2-vauhtiset pitkät lenkit, vaihdoimme yhden lyhemmän peruskestävyyslenkin pyöräilyyn ja palautimme lihaskuntoharjoittelun.

Uuden juoksuohjelman avulla kohti Helsinki City Marathonia

Kesä-heinäkuun vaihteessa sain valmentajalta uuden ohjelman, jolla alamme kohottaa kuntoani kohti maratonia. Se tarkoittaa jaksotusta, jossa kahta tehoviikkoa seuraa yksi kevyt viikko. Sillä pyritään superkompensaatioon, jossa kehoa ensin rasittamalla ja sitten antamalla sille aikaa palautua päästään aloittamaan seuraava tehojakso hieman korkeammalta tasolta.

Tehoviikoilla on yleensä neljä erilaista juoksutreeniä, yksi kokonainen lepopäivä ja kaksi päivää, joihin kuuluu muuta kevyttä liikuntaa kuin juoksua. Lepopäivinä lepoa kaipaa. Kevyen liikunnan päivinä ei ole vaikea keksiä tekemistä. Kesällä se voi olla lasten kanssa uimista, pyöräilyä tai kevyttä kävelyä. Lapsiperheessä on aina puuhaa.

Kevyeen viikkoon sisältyy useimmiten kolme juoksuharjoitusta, kaksi lepopäivää ja kaksi päivää, jolloin pyöräilen, teen kevyttä lihaskuntoharjoittelua tai muuten vain liikun. En ole tähän mennessä enkä aio jatkossakaan ottaa paineita joka ikisen treenin tekemisestä. Juoksen aina kun mahdollista, mutta pyöräily voi jäädä kauppakäynniksi ja lihaskuntoharjoittelu muutamaksi punnerrukseksi puistonpenkkiä vasten.

Kesälomalla on aikaa juosta

Pidän ensi viikosta alkaen neljä viikkoa lomaa. Tiedän jo nyt, että kesälomalla tulee päiviä, jolloin en pääse juoksemaan tai muuten harjoittelemaan. Toisaalta kesälomaan kuuluu muutama juoksuaiheinen tempaus, joita valmentaja ei ole itse merkinnyt ohjelmaani. Näistä olemme toki sopineet yhteisesti.

Heti loman aluksi aion juosta kaverin kanssa 30 kilometrin pitkän lenkin. Kaksi viikkoa siitä eteenpäin osallistun toisen kaverin syntymäpäivien merkeissä järjestettävään juoksukilpailuun. Olisin halunnut juosta syntymäpäiväjuoksussa maratonin, mutta valmentaja toppuutteli ja päädyin puolimaratoniin. Ehkä viisasta niin, jotta ohjelma pysyy kasassa (ja minä myös).

Ohjelma ja jaksotus helpottavat juoksun ulkopuolisen elämän suunnittelua. Kovemmat treeniviikot jaksaa, kun tietää, että välissä on kevyitä viikkoja. Kova viikko ei tarkoita verenmaku suussa harjoittelua. Kilometrit tuntuvat väsymyksenä jaloissa ja ruokahaluna pöydän ääressä. En silti anna kaikkeani juoksuharjoittelulle. Nämä ovat vain termejä, joista en ole koskaan ollut niin tarkka.

Miksi maraton?

Maraton on muodostunut suosikkimatkakseni sen jälkeen, kun puolimaratonit alkoivat tuntua pikamatkoilta. Olen juossut vasta kolme maratonia, joten en ole konkari kuninkuusmatkalla. Sen olen oppinut, että maraton on matkana arvaamaton ja joka kerta on erilainen.

Ensimmäisen maratonini juoksin vuonna 2016, kun juoksuharrastusta oli takana kolme vuotta. Viime vuonna juoksin kaksi maratonia. Viimeisimmältä eli Espoon rantamaratonilta on tämänhetkinen ennätykseni 4:14.

Neljännen maratonin tavoitteeksi olen asettanut neljän tunnin alittamisen. Se on kova tavoite. Neljän tunnin alittaminen tarkoittaa, että minun pitää juosta jokainen kilometri aikaan 5:40 minuuttia. Pidän tavoitteeni, mutta olen iloinen jo siitä, jos alitan viimevuotisen ajan. Kuten sanottu, jokainen maraton on erilainen eikä koskaan voi tietää, mitä matkan aikana tapahtuu.

Lokakuun alku on täällä pian. En juuri nyt sitä odota, sillä haluan nauttia kesälomastani. Palaan töihin 3. elokuuta, josta onkin enää kaksi kuukautta aikaa maratonille. Juoksisin ilman yhtäkään juoksutapahtumaa kalenterissa, mutta on astetta helpompaa tehdä etenkin kovempia treenejä, kun olen asettanut itselleni tavoitteeksi maratonin ja tasolleni kovan aikatavoitteen.

Miksi Helsinki City Marathon?

Olen mukana Helsinki City Running Dayn Street Teamissa, joka on joukko sosiaalisessa mediassa aktiivisia juoksijoita. Useat meistä pitävät blogia tai päivittävät juoksu- ja muita kuulumisiaan Instagramiin. Joukossa on hyvin eritasoisia juoksijoita erilaisilla taustoilla. Olen lokakuuhun mennessä ylittänyt 40 vuoden rajapyykin. Hieno osallistua Helsinki City Marathonille, joka juostaan tänä vuonna 40:tä kertaa!

Helsinki City Marathon on luontainen valinta. Helsinki City Run (puolimaraton) vuonna 2013 oli ensimmäinen juoksutapahtuma, johon osallistuin. Olin saman tien myyty ja tiesin, että lappujuoksut ovat minun juttuni. Helsinki City Running Day on iso tapahtuma, jossa ei tarvitse juosta yksin. Muista juoksijoista saa vetoapua ja juttuseuraa, jos siihen kykenee. Pandemiatilanteessa täytyy tietenkin ottaa huomioon turvavälit ja muut käytännöt, jotta kaikki voivat juosta turvallisesti.

Helsinki City Marathonin reitti kulkee Helsingin merellisissä maisemissa, jotka edustavat minulle parasta Helsinkiä. Reitti juostaan kahtena kierroksena, mikä sopii minulle. En ole koskaan juossut maratonia, joka olisi juostu yhtenä ”kierroksena”. En osaa muusta sanoa, mutta tykkään tästä ratkaisusta.

Mihin aion erityisesti kiinnitä huomiota tulevina kuukausina?

Viikoittaiset kilometrimäärät nousevat jälleen, kun aloitan totisemman harjoittelun maratonille. Aion kiinnittää erityistä huomiota siihen, että mihinkään ei ala sattua tai tule ylirasituksen merkkejä.

Juoksukilometrien lisääminen näkyy heti ruokahalussani. Selvästikin olen syönyt riittävästi, sillä en ole juoksemalla päässyt laihtumaan. En tosin ole yli kolmeen vuoteen käynyt vaa’alla, joten en edes tiedä, mitä painan. Pyrin syömään ravitsevaa ruokaa, josta elimistöni saa rakennusaineita. Ellen syö kunnon ruokaa riittävästi, löydän käteni äkkiä sipsipussista.

Kesälomalla kokonaisrasitus on helppo pitää aisoissa, kun ei ole töitä. Kun työt ja lasten koulut elokuussa alkavat, on vähemmän aikaa levätä. Olen monesti sanonut, että tavallinen töissä käyvä perheellinen (minulla on kolme lasta) ihminen ei voi treenata kuin ammattilainen. Työ, kodinhoito, ilot ja surut – kaikki ne syövät samasta kuormasta kuin juoksuharjoittelu.

Ilolla kohti maratonia

Kolme maratonia juosseena tiedän, että jossain kohtaa maratonjuoksua tulen kyseenalaistamaan koko touhun järkevyyden. Silti tapahtuman läheneminen kutkuttaa. Tänä vuonna vielä enemmän, kun en ole osallistunut muihin juoksutapahtumiin.

Matka kohti Helsinki City Marathonia on (jälleen kerran) alkanut ja aloitan matkan iloisin mielin. Tämä vuosi viimeistään on osoittanut, että mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma. Mikäli pääsen starttaamaan lokakuussa, olen tyytyväinen. Kunto mitataan 42,2 kilometrin aikana.

HCM:lle voit ilmoittautua tästä linkistä.

Juoksuvalmentaja Ira Hassiselta voit kysyä juoksuvalmennuksesta esimerkiksi lähettämällä viestin Facebookissa .

 

2 kommenttia

  1. Ohhoh, enpäs ollut tajunnut, että kuukausia on noin vähän jäljellä! Olen miettinyt jäljellä olevaa aikaa lähinnä treeniviikoissa, joista mulla on nyt meneillään kolmas kuudestatoista. 😀 On kyllä tehnyt mielelle hirveän hyvää, että juurikin tässä epävarmoina aikoina on ollut joku tavoite, jota kohti pyrkiä – siitäkin huolimatta, ettei tapahtuman toteutumiseen voi vieläkään luottaa ihan täysin sataprosenttisesti eikä varsinkaan voinut muutaman viime kuukauden aikana. Oikein hyviä maratontreenejä sinnepäin!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: