Blogiini päätyy lukijoita hakusanoilla ”kuinka kauan menee Laajalahden ympäri”, ”Laajalahti kävelyreitti” tai ”Laajalahden lenkki”. Olen kerran kirjoittanut yhteislenkistä, jolla kiersimme Espoon ja Helsingin puolelle ulottuvan Laajalahden. Koska lenkki on yksi suosikeistani, kun juoksen pitkän lenkin, on siitä muitakin mainintoja blogissani.
Laajalahden merelliset maisemat kiinnostavat nähtävästi muitakin. Siksi kirjoitan uudestaan tästä suosikkilenkistäni. Laajalahden ympäristö on kaunis kaikkina vuodenaikoina. Olen juossut siellä vappuaattona, joulun pyhinä… Nyt saan liittää mukaan kauniita kesäisiä kuvia.
Kun juoksen Laajalahden ympäri, se tarkoittaa yleensä reittiä ohi Gallen-Kallelan museon Tarvaspäässä, pitkin Tarvon siltoja kohti Munkkiniemen rantaa, Kalastajatorpalla sijaitsevan hotellin ohi, käännöstä takaisin Espooseen päin, Kuusisaaren ja Lehtisaaren kautta Otaniemeen, josta rantoja kierrellen kohti Villa Elfvikiä.
Näin kuljettuna lenkin pituus on noin 13 kilometriä. Lähes aina juoksen Laajalahdelle kotoani Espoosta, jolloin lenkin pituus nousee yli 20 kilometriin. Viime perjantaina lähdin juoksemaan Helsingistä Jäähallin parkkipaikalta, jossa tapasin juoksukaverini Sailan. Olimme sopineet juoksutreffit työviikon päätteeksi.
Emme olleet Sailan kanssa etukäteen sopineet, minne menisimme juoksemaan. Toiveeni oli päästä meren rantaan, sillä oli lämpöinen ja aurinkoinen iltapäivä. Juoksimme Keskuspuiston ja Pikku Huopalahden kautta meren rantaan päin. Kuusisaaren kohdalla lähdimme juoksemaan Laajalahden lenkkiä vastapäivään, eli käännyimme kohti Kalastajatorpan tenniskenttiä ja hotellia.
Yleensä, kun kierrän Laajalahtea ja juoksen Munkkiniemen rannan ohitse, voin oikaista parkkipaikan halki miten vain. Nyt autoja oli kolmessa rivissä parkissa ja rannat täynnä ihmisiä. Sekaan mahtui hyvin juoksemaan. Tarvo-nimisen saaren molemmin puolin on sillat, joilta avautuvat maisemat ovat lenkin suosikkipaikkojani.
Läntistä Tarvon siltaa ollaan korvaamassa uudella. Rakennustöiden aikana vanha silta on käytössä (tilanne kesäkuussa 2020), mutta kannattaa varautua pysähdyksiin. Kun uusi silta valmistuu, puretaan vanha silta pois.
Siltojen jälkeen jatkoimme hetken matkaa tien vierustaa pitkin, kunnes käännyimme vasemmalle kohti Villa Elfvikiä. Luontotalon ympäristö on yksinäänkin ihastuttava retkikohde. Alueella on ulkoilureittejä, lintutorni, ruovikon halki kulkeva luontopolku ja rehevä puusto. Kesäaamuina lintujen laulu on niin korviahuumaavaa, että voisi kuvitella olevansa viidakossa.
Villa Elfvikin jälkeen jatkoimme Sailan kanssa juoksua pitkin rannassa kulkevia pitkospuita. Keväällä pitkospuilla saattaa kastella jalkansa, mutta tällä kertaa rannassa oli kuivaa. Kuivat pitkospuut ovat helpompia ja turvallisempia juosta kuin märät. Suosittelen, että pitkospuilla juostessa keskittyy siihen, mitä tekee: juoksemiseen.
Pitkospuiden jälkeen rannassa odottaa yllättävä näky: lehmät laitumella. Märehtijöistä kieli jo etukäteen vahva lehmänlannan tuoksu, johon syylliset näkyivät pian laiduntamassa vihreällä nurmella. Ei hätää, sarvipäät ovat aidan takana ja toisella puolella on meri.
Laajalahden kiertävää reittiä ei ole varsinaisesti merkitty, vaikka joitain tienviittoja löytyy. Kunhan pitää meren aina samalla puolella, ei voi eksyä. Kehä ykkösellä on Laajalahden kohdalla isot työmaat Raidejokerin vuoksi, mutta ne eivät juurikaan vaikuta rannan liikenteeseen.
Joskus juoksen Laajalahden kierroksella kehätien länsipuolella, jossa on hyvin opastettu tietyömaan aiheuttamat väliaikaiset kulkureitit. Maisemat eivät vedä vertoja rannanpuoleiselle reitille, jolla ei uskoisi olevansa vain muutamien kilometrien päässä Helsingin keskustasta.
Myös Otaniemessä kannattaa juosta pitkin rantareittiä. Ulkoilureitti kiertää niemen, eikä reitiltä eksy, kun pitää koko ajan meren näkyvissä. Puiden siimeksestä reitti tupsahtaa Otaniemen urheilukentän viereen. Paikalta starttaa syksyisin Espoon Rantamaraton.
Otaniemen jälkeen käännyimme takaisin kohti itää ja Helsinkiä. Juoksen reitin yleensä toiseen suuntaan, mikä sai tututkin paikat näyttämään välillä oudoilta. Matka kulki nopeaan niitä näitä höpötellessä. Kaksikymmentä kilometriä alkoi lähestyä, vaikka alun perin meillä ei edes ollut tarkkaa suunnitelmaa lenkin pituudesta.
Minulla oli mukana vettä kolmessa pienessä lötköpullossa noin 0,75 l. Arvioin sen riittävän, sillä olin varannut parkkipaikalla odottavaan autoon saman verran urheilujuomaa. Juomavyön taskuissa oli myös kaksi palaa Noshtin energiakarkkeja, mutta en lopulta ottanut niitä juoksun aikana. Olin ehtinyt työpäivän aikana syödä lounaan ja välipalan, joiden turvin jaksoin juosta. Vesi maistui kuumassa iltapäivässä taivaalliselta.
Kun olimme takaisin lähtöpaikassa Helsingin jäähallin parkkipaikalla, kelloni näytti 21,78 kilometriä. Aikaa oli kulunut 2:24:04 tuntia ja keskivauhti oli 6:37 min/km. Siitä huolimatta, että suu kävi koko matkan eikä hiljaista hetkeä ollut, pysyi keskisyke maltillisessa 143 bpm. Juoksen nykyään pitkät lenkit sykkeellä, joka sijoittuu välille 143-153.
Jos näin pitkä lenkki tuntuu liian pitkältä, voi mennä muulla kulkuneuvolla jonnekin päin reittiä ja lähteä siitä tutustumaan Laajalahden ympäristöön. Esimerkiksi Otaniemeen pääsee metrolla ja Villa Elfvikissä on kaupunkipyöräasema sekä ilmainen parkkipaikka autoille. Munkkiniemeen pääsee julkisilla kulkuvälineillä, pyörällä ja rannan läheisyydestä löytyy myös parkkipaikka. Lämpöisinä päivinä voi olla ruuhkaa.
Laajalahden voi kiertää myös polkupyörällä, mutta mikään nopea reitti se ei ole. Reitti on ajoittain kapea, mutkitteleva ja ulkoilijoita voi olla runsaasti. Pyöräilijän on ainakin syytä käyttää pyörän kelloa ja varoittaa tulostaan. Mutta mikäli ei ole kiire ja ehtii katsella maisemia, tarjoaa Laajalahden ympäristö siihen upeat puitteet.
LENKILLÄ 