Kahden yön juhannusreissu Puumalaan Saimaan rannalle sisälsi niin paljon mukavaa tekemistä, että tuntuu, kuin olisin ollut pidempäänkin poissa kotoa. Viisihenkinen perheemme matkasi Espoosta Puumalaan juhannusaattona ja ajoi ruuhkassa takaisin sunnuntaina. Takkuileva juhannuksen paluuliikenne jäi ainoaksi miinusmerkkiseksi kokemukseksi koko matkalla.
Meillä ei ole Puumalassa omaa mökkiä vaan olemme yli kymmenen vuoden ajan käyttäneet saman lomakylän palveluita. Varaamme aina saman mökin, jonka terassilta näkyy kaunis Saimaa. Viimeksi vietimme siellä juhannusta kesällä 2019. Viime vuonna mökki oli jo juhannukseksi varattu, kun sitä huhtikuussa kysyin. Tänä vuonna olimme kaukaa viisaita ja varasimme juhannusviikonlopun majoituksen jo talvella.
Menomatkalla pysähdyimme syömään Lappeenrannassa. Sieltä ajoimme viereiseen Taipalsaaren kuntaan, jossa on Päihäniemen hiekkaranta. Se on valittu yhdeksi Suomen hienoimmista rannoista. Telttailimme siellä viime juhannuksena, jolloin emme saaneet vuokramökkiä itsellemme. Tällä kertaa menimme Päihäniemeen uimaan, sillä lämpötila lähenteli 30 lämpöastetta.
Päihäniemen rannalla on kaksi puuceetä ja grillikatos. Auton saa aivan rannan läheisyyteen. Luonnon hiekkaranta jatkuu satoja metrejä ja vesi on puhdasta. Kun viime vuonna yövyimme rannalla, käytimme vettä ruoanlaittoon. Uidessa huomasin, että vedessä oli jonkin verran roskaa, joka oli peräisin rannan kasvillisuudesta. Se ei silti tehnyt vedestä epäpuhdasta ja siinä oli mukava uida.
Päihäniemestä matkamme jatkui kohti Puumalaa. Viime vuoden Lapin ja Pohjois-Norjan automatkalle ostimme autoon sähköllä toimivan kylmälaukun. Jääkaappi autossa on helpottanut matkantekoa, ja tälläkin kertaa pystyimme täydentämään ruokavarastoja matkalla. Rannalta tulessamme kävimme Lappeenrannassa kaupassa, ja kalat ja muut juhannusherkut säilyivät hyvinä perille asti.
Juhannusaaton iltana Puumalassa uimme mökkirannassa, pelasimme korttia ja nautimme valoisasta illasta. Nukkumaan mennessä sade alkoi ropista huopakattoon ja ulkona jyrisi. Helteinen päivä oli muuttunut sateiseksi yöksi. Lähellä Savonlinnassa salama sytytti yöllä kerrostalon palamaan, mutta Puumalassa oli rauhallisempaa. Nukuin sikeästi.
Kuin ihmeen kaupalla juhannuspäivä oli jälleen helteinen ja aurinkoinen. Ajoimme viettämään rantapäivää Juvaan Karihiekan rannalle. Sekin oli edellisiltä Saimaan matkoilta tuttu paikka. Autolla rannalle piti mutkitella pitkin hiekkateitä, mutta veneellä rannalle pääsee helpommin. Karihiekassa on retkisatama veneilijöille.
Olimme varustautuneet rantapäivään sellaisella määrällä ruokaa, että ei heti tulisi nälkä. Meillä oli mukana Trangia ruoanlaittoon ja siihen valmisriisiä ja -nuudeleita, katkarapuja, pikakahvia, lettuaineksia, mansikkahilloa ja kermavaahtoa painepullossa. Syömisen ohella ehdimme viettää rantaelämää: loikoilua rantapyyhkeillä, uimista, kortinpeluuta, kirjan lukemista. Aurinkorasvan tuoksu toi mieleen etelän rantalomat. Kuin espanjalainen playa tai saapasmaan spiaggia.
Vesi oli tälläkin rannalla niin puhdasta ja kirkasta, että käytimme sitä ruoanlaittoon. Ranta syveni melko nopeasti, minkä vuoksi pienempiä lapsia on valvottava tarkasti. Omat lapseni alkavat olla yhtä pitkiä kuin minä, mutta tulen varmasti varoittamaan heitä äkkisyvästä vielä silloin, kun he ovat kasvaneet ohitseni.
Ajoimme rannalta takaisin mökille eri reittiä kuin mitä olimme tulleet ja pääsimme lossin kyytiin. Olimme ainoat lautan kyydissä eikä ruuhkaa ollut. Puumalan kylänraitilla ja satamassa riitti vilinää juhannusviikonloppuna. Lomakylän mökit oli myyty täyteen, mutta siellä oli silti rauhallista. Huokaisin, kun viereisen mökin edustalla nököttivät lastenrattaat: ei remuavia naapureita tällä kertaa (sekin on koettu).
Juhannuspäivän ilta oli kaunis. Istuskelimme jälleen mökin terassilla. Miesväki yritti katsoa jalkapallon EM-kisoja tietokoneelta, mutta luovutti, kun lähetys pätki liikaa. Aloin tehdä uutta villapaitaa ja sain osakseni virnuilevia katseita, kun suihkin puikkoja lämpimässä illassa.
Kuten edellisessä kirjoituksessa kerroin, sain juuri ennen juhannusta huonoja uutisia veriarvoistani. Rautatankkauksesta huolimatta sekä ferritiini että hemoglobiini olivat laskeneet. Uutiset kuultuani päätin, että juokseminen ei tule olemaan juhannuksen prioriteetti numero yksi. Juoksen, jos siltä tuntuu.
Ensin en löytänyt juoksushortseja laukustani ja sitten muistin, että olin unohtanut myös energiageelit kotiin. Parikin asiaa yritti viestittää, että sunnuntaipitkiksen voisi jättää väliin. Olin paperisesta esitteestä tutkinut Puumalassa olevan Norppapolun reittiä ja jo mielessäni juossut pitkin järven rantaa. Päätin korvata juoksushortsit lyhyillä ulkoiluhousuilla ja energiageelit karkeilla ja lähteä sunnuntaiaamuna juoksemaan.
Päätös lähteä juoksemaan oli oikea. Juoksu tuntui mukavalta ja helpolta, kun olin levännyt yhden kokonaisen päivän ja syönyt energiavarastot täyteen. Juoksin aamun hiljaisuudessa ensin Puumalansalmen sillan yli ja sen jälkeen näkyivät jo kyltit Norppapolun lähtöpaikalle.
Minulla ei tietenkään ollut mukana polkujuoksukenkiä, koska en ollut osannut muitakaan juoksuvarusteita pakata riittävällä huolellisuudella. Norppapolku oli onneksi ennalta tuttu kahden vuoden takaa, jolloin kävimme perheen kanssa patikoimassa osan reitistä. Muistin, että reitti ei ollut kovin vaativa. Kulunut kesä on ollut todella vähäsateinen, joten odotettavissa ei ollut mutavelliä vaan kuivaa kangasmaastoa.
Norppapolku on kokonaisuudessaan 13 kilometriä ja se koostaa kolmesta eri osuudesta. Kaikki on merkitty selvillä merkeillä maastoon. Juoksin kahdella vaativammalla polulla, jotka nekin olivat suhteellisen helppokulkuisia. Niillä ei voi kulkea lastenrattaiden kanssa tai jos on esimerkiksi ongelmaa polvien kanssa. Enimmäkseen reitti on tasaista, mutta sisältää muutamia jyrkkiä nousuja ja laskuja. Lisäksi polulla on paikoin paljon juurakkoa.
Näin sunnuntaiaamuna yhden juoksijan, jota tietenkin tervehdin metsässä. Muuten sain olla rauhassa. Häiritsijä olin minä, kun hätyytin kolme komeaa palokärkeä lentoon rantakoivikosta. Ihailin kauniita järvimaisemia ja pysähtelin ottamaan kuvia, kunnes päätin, että nyt ei matka etene, jos pysähdyn joka niemennokkaan.
Juoksuohjelmassani olisi ollut 20 kilometrin lenkki, mutta en juossut aivan niin pitkään. Poluilla ei pysty pitämään samaa vauhtia kuin asfaltilla, ja minulla meni tasan kaksi tuntia 17,5 kilometrin lenkkiin. Juoksin noin kymmenen kilometriä poluilla ja vajaa kahdeksan asfaltilla, kun siirryin lomakylästä poluille.
Otin metsässä neljä karkkia, kun alkoi tuntua, että energia loppuu. Olin lähtenyt matkaan ilman aamupalaa, joten verensokeria piti saada ylös. Lisäksi minulla oli vettä mukana juomaliivissä. Loppuvaiheessa tuntui, että olisin voinut juosta täyteen 20 kilometriä, mutta minua odotettiin jo mökissä. Riisuin hikiset juoksuvaatteet ja pulahdin järveen uimaan.
Kun pakkasin tavaroita takaisin kasseihin ennen kotiinlähtöä, tuntui, kuin olisimme olleet matkan päällä kauemmin kuin kaksi yötä. Kotona odotti vielä kahden viikon työrupeama ennen neljän viikon kesälomaa. Juhannus luonnon äärellä rentoutti, mutta sai myös uudella tavalla iloitsemaan edessä olevasta lomasta. Se tulee sisältämään lisää kotimaanmatkailua, sillä ulkomaille ei tänäkään kesänä ole asiaa.
Kotimatka pysähdyksineen kesti kuusi ja puoli tuntia. Moottoritien ruuhkassa meinasi jo unohtua rennot kesähetket järven rannalla, kultainen auringonlasku ja sateen rummutus mökin kattoon. Onneksi tunnelmiin voi palata valokuvien kautta ja samalla suunnitella seuraavaa matkaa luonnon helmaan.
LENKILLÄ 