Logitech Zone Vibe 100 -langattomat kuulokkeet saatu blogin kautta.
Kommunikointi sosiaalisessa mediassa on luonnotonta ja saa mielen mutkalle.
Olen sosiaalisen median sisällöntuottaja. Tiedän, miten sadat ja jopa tuhannet silmäparit näkevät kuvani kauramaidolla laimennetusta aamukahvista ja juoksevista jaloista tai tekstinpätkäni päivän pohdinnoista.
Heistä ei välttämättä yksikään kommentoi julkaisujani mitenkään. He ovat passiivisia vastaanottajia ja äänetön yleisöni.
Joskus käyn yksityisiä keskusteluja Instagramissa. Vastaan, jos joku on kommentoinut kuvaani Facebookissa. Blogiin kommentteja tippuu harvemmin.
Jaan kuvia, ajatuksia ja kuulumisia. Se tapahtuu yhteen suuntaan ja antaa leimansa kommunikaatiolle.
Vaikka useampi reagoisikin julkaisuihini, jää aito vuorovaikutus puolitiehen.
Jos julkaisen liian monta peräkkäistä hehkutusta aurinkoiselta lomamatkaltani, ehkä joku mykistää tarinani. Se käy yhdellä napinpainalluksella. Tiedän, koska teen sitä itsekin.
Jos taas kerron suorasukaisen mielipiteeni kuvista, joiden filtteri saa värit murtumaan ja viidakon näyttämään kuivalta autiomaalta, saatan menettää pari seuraajaa.
Julistaessani positiivisen ajattelun voimaa valmistaudun vastaanottamaan kipakan viestin, joka on täynnä negatiivista ajattelua.
Minä, kuten moni muukin, olen oppinut julkaisemaan itsestäni harkittua sisältöä, hyviä hetkiä ja rajattuja kuvia.
Sosiaalisessa mediassa julkaistuja tekstejä voi muokata jälkikäteen, kommentteja poistaa ja epämiellyttävät ihmiset hiljentää.
Sosiaalisessa mediassa tapahtuvalle kommunikoinnille on tunnusomaista, että julkaisija saa jakamattoman huomion. Muut korkeintaan kilpailevat omilla julkaisuillaan, mutta se on eri pohdinnan paikka.
Onneksi minulla on pitkä kokemus ihmistenvälisestä vuorovaikutuksesta ajalta ennen sosiaalista mediaa.
Olen esimerkiksi tällä viikolla käynyt lounaalla äitiporukalla, jonka jäsenet ovat tuttuja 15 vuoden ajalta. Erään heistä tapasin ensimmäisen kerran jo syksyllä 2006. Voin nähdä hetken edelleen silmissäni. Taisin aavistaa kohtaamisen merkityksellisyyden.
Todellinen keskustelu ei ole sellaista, että yksi puhuu itsestään, ehkä muotoilee sanottavaansa ja päästää ajatuksensa ilmoille vasta, kun viesti on hiottu täydelliseksi.
Keskustelu oikeiden ihmisten kesken ei anna mahdollisuutta vastalauseiden deletoimiseen tai keskustelukumppanin täydelliseen huomiotta jättämiseen. Ajatuskin sellaisesta kohtaamisesta tuntuu oudolta.
Sosiaalisessa mediassa keskustelu on helposti juuri edellä mainitun kaltaista.
Kommunikointi todellisessa elämässä on vastavuoroista. Puhe saatetaan keskeyttää, tehdään lisäkysymyksiä tai keskustelun aihe voidaan vaihtaa lennosta. Ainoa reagointi jonkun sanomisiin saattaa olla hymy tai päännyökäytys, mutta ne riittävät.
Korona-aika pakotti eristäytymään ja kommunikoimaan paljon netissä.
Äitiporukan lisäksi voin tavata jälleen vapaasti harrastusten ympärille muodostuneita ryhmiä, naapureita ja työkavereita.
Sosiaalisen median luomien verkostojen lisäksi kuulun moneen muuhun yhteisöön.
Olen niissä vain yksi monista. En tarkoita, että tuntisin itseni vähäpätöiseksi. Kaikkea muuta.
Kuuluminen johonkin yhteisöön – isoon tai pieneen – tuntuu hyvältä. Yhteisön ulkopuolelle jääminen sen sijaan tuntuu pahalta. Siitä saattaa johtua myös osattomuuden tunne, jos sosiaalisessa mediassa kukaan ei tykkää, kommentoi, seuraa.
Ryhmässä kukin on yhtäläinen osa yhteisöä. Keskustelu ei ole huutokilpailu, jossa eniten itsestään ääntä pitävä saa kaikki puheenvuorot.
On kohteliasta kysyä toiselta, mitä tälle kuuluu sen sijaan, että kailottaisi vain omia asioitaan.
Sosiaalinen media vääristää kuvaa maailmasta monella tapaa. Se saa luulemaan, että osa meistä on syntynyt ilman ihohuokosia, hampaat suorina ja vitivalkoisina ja parisuhde kukoistaa. Aina.
Väitän, että vaikutus on mennyt jo syvemmälle. Ei puhuta enää ihohuokosista, kun on menty ihon alle.
Kasvotusten tapahtuvissa tapaamisissa vastassa on ihminen virheineen, pelkoineen ja epävarmuuksineen. Kommunikointi tarkoittaa viestejä molemmilta osapuolilta.
Ongelmaa ei ole, jos sujuvasti surffaa sekä netissä että ihmismeressä.
Olen itsekin saanut ystäviä sosiaalisen median kautta. Se ei ole kokonaan paha paikka.
Ongelmia tulee, jos somesta haalii samoin ajattelevia, omia ajatuksiaan myötäileviä ja vahvistavia ihmisiä, jotka kaiken päälle vielä ihailevat estoitta.
Puhutaan vahvistusharhasta. Ylen jutun mukaan kyseessä on ”taipumus omaksua tietoa, joka sopii omaan maailmankatsomukseen. Ilmiön toinen puoli on se, että ihminen myös hylkii tietoa, joka sotii tätä maailmankuvaa vastaan.”
Oikean maailma ei toimi samalla tavalla. On oltava valmis arvioimaan uudelleen omia jyrkkiä mielipiteitään, otettava huomioon toisten ihmisten tunteet ja muutenkin kanssaeläjät. Yksikään ihminen ei ole saari.
Jos huomaa, että sosiaaliset tilanteet tuntuvat oudoilta liiallisen sosiaalisessa mediassa vietetyn ajan vuoksi, ehdotan puhelimen sulkemista, ihmisten tapaamista ja toisenlaisiin maailmoihin tutustumista vaikkapa kirjoja lukemalla. Ihmisten välisellä kommunikaatiolla ja kanssakäymisellä on enemmän annettavaa kuin kännykän litteä näyttö.
Voit lukea lisää Logitech Zone Vibe 100 -langattomista kuulokkeista täältä.
LENKILLÄ 