Kun tässä nyt kertoilen viikon treeneistäni, on hyvä pitää mielessä, että juoksin kuukausi sitten maratonin. Maratonkunto ei ihan heti katoa. Kolme lyhyttä juoksulenkkiä ja yksi pidempi pyöräillen ovat minulle leppoisa harjoitusviikko. Jollekin muulle se on uuvuttava määrä liikuntaa. Urheilukelloni sovellus ilmoitti viikon päätteeksi, että tällaisella harjoittelulla kuntoni pysyy ennallaan. Jos haluaisin sitä kohottaa, pitäisi minun harjoitella enemmän ja kovempaa.
Kevääni oli intensiivinen: valmistauduin toukokuun maratonille ja vanhimman lapseni ylioppilasjuhliin. Olin jo kertaalleen aloittamassa uudestaan harjoittelun kohti seuraavaa maratonia, kunnes tulin järkiini: jospa ottaisi nyt aivan rennosti ja nauttisi kesästä. Se ei tarkoita laiskottelua, mutta harjoittelua ilman ohjelmaa. Huomaamatta tulin tälläkin viikolla keränneeksi ihan mukavan määrän harjoittelutunteja: pysyin liikkeessä yli viisi tuntia. Siihen tulevat päälle vielä arkiset kävelylenkit ja muu hyötyliikunta.
Juhannusviikon maanantaina lähdin juoksemaan metsään. Kotimme lähellä on polkujuoksijan taivas: laaja metsäalue, jossa risteilee valmiiksi tallattuja polkuja. Eksymisen vaaraa ei juuri ole, sillä metsä rajoittuu joka puolelta autoteihin. Yksi noin kymmenen kilometrin peruslenkeistäni kulkee metsäalueen ympäri. Juoksin maanantaina metsässä reilun puolen tunnin lenkin ja lupasin itselleni, että palaan poluille mahdollisimman pian. Kävelin kotimatkan ja keräsin samalla ison juhannuskimpun.



Palasin samaan kotini läheiseen metsään keskiviikkona. Tällä kertaa juoksin pidemmän lenkin. Suunnistin ilman karttaa ja vain kerran jäin pyörimään ympyrää. Senkin huomasin vasta, kun kotona tarkastelin urheilukellon sovelluksesta kartalle piirtynyttä viivaa. Ennen juhannusviikon äkillistä polkujuoksuinnostusta olin juossut Asicsin polkujuoksukengilläni huhtikuussa Ylläksellä. Nyt kenkien pohjakuvio lätsähteli mustaan mutaan ja pesusienen lailla vettä itseensä imeneisiin mättäisiin. Sain uskottavan kurakerroksen polkujuoksukenkiini.

Juoksin kotoa metsän laitaan ja sieltä takaisin, ja matkaa kertyi lähes kymmenen kilometriä. Polkujuoksu eroaa jalkakäytävällä tai maantiellä juoksemisesta siinä, että poluilla on välillä pakko kävellä hankalan alustan tai jyrkän mäen vuoksi. Eteneminen on ajoittain hidasta. Metsässä en käytä kuulokkeita, jotta pystyn paremmin havainnoimaan ympäristöäni. Huomaan, että metsässä olen läsnä hetkessä. Kun juoksen tasaisella asfaltilla, saatan unohtaa mitä teen ja missä olen. Hetkellinen itsestään irtautuminen on omalla tavallaan arvokasta, kun ei mieti kehoaan ja elää vain mielessään. Poluilla juostessa on oltava koko ajan hereillä, sillä alusta on täynnä juurakoita, kiviä ja kuoppia. Ehkä kokeneemmat polkujuoksijat pystyvät juoksemaan vaikeammillakin alustoilla ja ajattelemaan samalla aivan jotain muuta.

Juhannusaatto oli Etelä-Suomessa aurinkoinen ja lämmin. Vietin sen perheeni kanssa Suomenlinnassa. Söimme pizzat, kävelimme ristiin rastiin hiekkateitä ja otimme kioskista mukaamme jäätelöt ja kahvit. Pitkästä aikaa olin kaupungissa juhannuksena, vaikkakin meren kimmellys minne vain saarella katsoessa sai unohtamaan, että on edelleen Suomen pääkaupungissa. Linnoitussaari kuhisi hyväntuulisia juhannuksenviettäjiä.


Juhannuspäivänä vedin jalkaani pitkät trikoot. Sää oli samanlainen kuin viime vuonna lokakuun maratonilla Vantaalla: 13 astetta ja sadetta. Lähdin juoksukaverini kanssa autolla Helsingin Lauttasaareen, jossa meillä oli suunnitelmissa juosta päivän lenkki. Silloin, kun minulla on enemmän aikaa ja auto käytettävissäni, lähden mielelläni juoksemaan jonnekin, missä en yleensä juokse. Jos metsälenkillä olivat turvana ympäröivät autotiet, reunusti Lauttasaarta joka suunnalta meri. Jätin auton saaren eteläkärkeen Vattuniemeen, josta lähdimme juoksemaan.
Pilvet alkoivat ripotella päällemme pieniä pisaroita. Meri hiveli hellin liikkein rantahiekkaa ja muutoin makasi massiivisena paikoillaan. Vastarannalla jykevät kerrostalot nousivat kohti harmaata taivasta. Joutsenperhe kulutti päiväänsä vesirajassa parempia aikoja odotellen. Juoksijalle kostea sää sopi hyvin: oli helppo hengittää.

Kiersimme juoksukaverini kanssa Lauttasaaren eteläisen ja itäisen puolen. Tarkoituksemme oli kiertää koko Lauttasaari merenrantaa seuraillen, mutta lähdimme saaren pohjoispäässä juoksemaan liian jyrkästi kohti etelää. Aloimme lähestyä parkkipaikkaa, jossa autoni sijaitsi, kun urheilukellomme näyttivät hädintuskin seitsemää kilometriä.
Sade alkoi pommittaa meitä yhä kovemmin. Minulle riitti aiottua lyhyempi lenkki, eikä juoksukaveriani tarvinnut sen enempää suostutella lähtemään kotiin. Parkkipaikalla minulta puuttui tasaluvusta vain kymmenen metriä. Juoksin parkkipaikan halki, kunnes kellooni tuli kaunis pyöreä lukema: kahdeksan kilometriä. Sitten kiiruhdin autoon suojaan sateelta.

Kirjoitin edellisessä blogikirjoituksessani, miten olen taas innostunut pyöräilystä. Kyseessä ei ole uusi harrastus, sillä pyöräni on kymmenen vuotta vanha. Juhannusviikon sunnuntaina vedin jalkaani pyöräilyhousut, jotka olivat jalassani jo vuonna 2018 Gardajärvellä. Kypäräni uusin turvallisuussyistä joitain vuosia sitten. Kätevä pyöräilypaita, jossa on kaksi tilavaa taskua takahelmassa ja sopivan tiukka kaula-aukko, ilmestyi vaatekaappiini joko ennen tai jälkeen pandemian – kuka näitä vuosia niin tarkkaan laskee.

Kun pyöräilin työmatkoja ennen kuin pandemia siirsi minut etätöihin, en välittänyt kasvoja piiskaavasta räntäsateesta tai sormet kangistavasta pakkasesta. Nyt olen lähtenyt pidemmille pyörälenkeille vain hyvällä säällä. Polkimien pyörittely on minulle ensi sijassa kuntoilua, mutta heti toisena tulevat vauhdin huuma ja ympäröivien maisemisen ihailu. Olen lenkkejäni varten yrittänyt löytää aina hieman uusia reittejä.
Juhannuspäivää seuraavan sunnuntain lenkkiä varten kaivoin taas esiin urheilukelloni sovelluksen ja sieltä heat mapin. Katsoin, missä muut olivat tässä kuussa pyöräilleet. Päätin mennä Leppävaarasta Tapiolaan, sieltä Kivenlahteen ja edelleen Kauklahteen. Kauklahdesta lähtisin takaisin Leppävaaran suuntaan.


Lenkiltä sain juuri sen mitä hain: riittävästi sykettä nostavaa liikuntaa, vauhtia ja kauniita maisemia. Pysähdyin Kivenlahdessa ja ihailin hetken merenrantaa. Kaksi lokinpoikasta odotti lähellä rantaviivaa, ja pian isompi lokki saapui paikalle pieni sintti suussaan. Siinä kohtaa peräännyin, sillä lokit voivat olla todella suojelunhaluisia jälkikasvustaan. Kukapa ei olisi?
Pyöräni pullotelineessä minulla oli puoli litraa urheilujuomaa. Vaikka oli aurinkoista, ei ollut kovin kuuma. Join juomaa muutaman kerran lähinnä siksi, että sain lisäenergiaa. Muistin, miten pyöräily on huomattavasti kevyempää kuin juokseminen. Vastaavassa ajassa olisin juostessani kuluttanut jo monta energiageeliä ja juonut runsaammin vettä. Pyörällä voi rullailla alamäet, ja muutenkin omaa painoaan ei tarvitse kannatella kuten juostessa. Energiaa kuluu vähemmän.
Sunnuntain pyörälenkkini pituus oli 46 kilometriä. Siihen kului aikaa 2 tuntia 20 minuuttia. Pyöräily on juoksemista kevyempää, mutta kotona tunsin, että jotain oli tullut tehtyä. Lenkin jälkeen ajatukseni olivat kirkkaita ja tunsin itseni virkistyneeksi. Oli liikuntalaji sitten mikä tahansa, fyysinen rasitus tekee ihmiselle hyvää.

Minun piti jäädä jo juhannuksena kesälomalle, mutta siirsin loman aloitusta viikolla. Kun tein uuden lomahakemuksen ajalle 30.6.-1.8.2025, tuntuikin äkkiä hyvälle, että saan olla poissa töistä koko heinäkuun. Syynä siirtoon oli tontillamme alkanut piharemontti, jota ensin pitää valvoa ja remontin juhannuksen jälkeisellä viikolla valmistuttua kastella uutta nurmikkoa kahden viikon ajan. Ei siis lomareissuja tiedossa ennen heinäkuun puoliväliä – ainakaan minulle.
Vaikka olen osan tulevasta kesälomastani jumissa kotipiirissä, se ei estä juoksun ja muiden lajien harrastamista. Päinvastoin, voin keskittyä liikkumiseen lähiympäristössä. Juhannusviikolla tein jo monta mukavaa lenkkiä, eikä minun tarvinnut lähteä kauas kotoa. Metsässä juokseminen pakotti keskittymään yksityiskohtiin: maastonmuotoihin, oksien rasahteluun ja mustarastaan livertelyyn. Pyörällä viiletin vauhdikkaammin maisemien halki, mutta en jättänyt huomioimatta runsaina kukkivia päivänkakkaroita tai kiireettä sillan ali virtaavaa jokea. Jos urheilukelloni osaisi kertoa, se ilmoittaisi, että luontokokemusten keräily on kasvusuunnassa.
