Pyöräilyä Gardajärvellä

Pyöräily on edelleen parasta liikuntaa rasitusvammasta toipuvalle jalalleni. Pisin pyöräilylenkki toipumisaikana on ollut yli 50 kilometriä. Jalka tuntuu sitä paremmalta, mitä enemmän se saa liikuntaa ja ”voitelua”. Äkkiseltään kävelemään lähtiessä oikea lonkka saattaa tuntua jäykältä, mutta pyöräily saa jäykkyyden katoamaan.

Juoksu alkaa jo onnistua, kuten kerroin edellisessä postauksessa. Minua hoitaneen osteopaatin kehotuksesta pidän edelleen pyöräilyn ja kävelemisen ensisijaisina liikkumismuotoina. Ja mikä pyöräillessä, kun lomamatkan maisemat ovat näin ihanat. Ensimmäisen lomaviikon vietimme Välimeren rannalla lähellä Venetsiaa ja toisen viikon viettoon ajoimme autostradaa pitkin Gardajärvelle.

Kyseessä ei ole oma urheilulomani vaan koko perheen odotettu yhteinen kesäloma. Matkassa ovat mukana mieheni ja kolme lastamme. Niinpä en aikonut maanantai-iltapäivänä kadota tuntikausiksi pyöräilemään, vaan ottaa vähän omaa aikaa iltapäivän tunneista. Muu perhe jäi lepäämään lounaan jälkeen huoneistolle, kun lähdin valitsemaan itselleni polkupyörää.

Lomapaikkamme vuokrasi varsin kohtuulliseen hintaan pyöriä: kaksi tuntia neljällä eurolla. Pyörän sai käyttöönsä koko päiväksi kuudella eurolla. Valitsin jälkimmäisen. Pyörät olivat enimmäkseen maastopyöriä, joista valitsin omani sen perusteella, mihin juomapulloni sopi parhaiten. 30 asteen helteeseen oli pakko varata vettä mukaan.

Pyörässä ei turhaan ollut kolmea eturatasta ja yli 20 vaihdetta. Pienin vaihde tuli heti käyttöön, kun poljin alhaalta rannasta ylämäkeä isomman tien varteen. Olemme Gardajärven lounaisosassa, missä ei vielä ole vuoristoa, mutta korkeuseroja kylläkin. Ihastelin vaihtelevia maisemia, jotka kamera latistaa pahasti. Kumpuilevan maaston kruunasi välillä näkyviin vilahdellut Gardajärvi.

Ajoin lomapaikastamme Manerba del Gardasta kohti läheistä Salòn kaupunkia. Olimme käyneet siellä tulopäivänä tekemässä ruokaostokset, ja tiesin suunnilleen, minne olin menossa. Seurasin tienvarsien kylttejä ja pidin huolen, että järvi pysyy oikealla puolellani. Suunnistin naismaisesti painaen mieleeni risteysten yksityiskohtia: Esson kohdalta vasemmalle, kirkolle päin ja tunnelin läpi.

Pyöräilin enimmäkseen autotien reunassa. Paikoin tien reunassa oli korokkeella jalkakäytävä, mutta uskoisin, että ne olivat nimenomaan tarkoitettu jalankulkijoille. Jotkut oli jopa merkitty pelkästään kävelijöille, enkä mennyt pyörän kanssa niille. Perillä Salòssa kaupungin kuja oli niin kapea, että siihen juuri ja juuri mahtuivat auto ja pyörä vierekkäin. Takaisin päin tullessa koukkasin Salòn venesataman kautta.

Vuokrapyörässäni ei ollut etukoria eikä tarakkaa (ei edes takalokasuojaa), kuten edellisessä vuokrapyörässäni. Olin pukeutunut lyhyihin pyöräilyhousuihin (ns. vaippahousut), lyhythihaiseen pyöräilypaitaan ja Suomesta tuomaani kypärään. Olinkohan kovinkin uskottavan näköinen, kun eräs vastaan tullut maantiepyöräilijä huikkasi minulle ”Ciao!”. Vastasin takaisin samoin. Ehkä se oli kuitenkin tsemppaus ylämäessä, jota riitti lähes 1,5 kilometrin verran Salòn kaupungista ylöspäin polkiessani.

Olen ollut yllättynyt pyöräilyn mukavuudesta Italiassa. Puhelimen navigointi on hyvä turva, vaikka en sitä maanantain lenkillä tarvinnutkaan. Juostessa lenkit eivät ole niin pitkiä, ettei osaisi tulla samaa reittiä takaisin. Pyörällä pääsee pidemmälle. Maanantain lenkille tuli yhteensä mittaa reilu 26 kilometriä. Oikein mukava lenkki ja päälle uimaan. Ei hassumpaa!

Follow my blog with Bloglovin