Kahden tunnin alitus puolimaratonilla onnistui Kankaanpään maratonilla

Olin jo unohtanut, miltä Tiikeribalsami tuoksuu. Tai ehkä se ei ollut Tiikeribalsamia ensinnäkään, vaan jotain samantapaista viilentävää voidetta. Kamferin tuoksu nousi juoksijoiden joukosta nenääni muutaman kerran ennen kuin muistin: aivan, olen joskus itsekin valellut reiteni Tiikeribalsamilla ennen puolimaratonia. Tuolloin vastus medialis -lihas jalassasi oli ollut kipeä, ja olin hakenut helpotusta olooni.

Tällä kertaa kolea ilma viilensi minua ja jäseniäni niin, että ehdin juosta puolimaratonia Kankaanpään maratonilla pari kilometriä ennen kuin varpaani sulivat. Pyyhin kylmän vuoksi vuotavaa nenääni juoksuhanskoihini. Ensimmäinen kunnon pakkasaamu lokakuun puolivälissä oli yllättänyt muutkin kuin autoilijat.

En tarvinnut viilentäviä voiteita. Pyrin pitämään itseni lämpimänä käsineillä, tuubihuivilla ja korvat peittävällä pannalla. Juoksin puolimaratonin poikkeuksellisesti takki päällä. Teki pahaa painaa hakaneulat takin läpi. Hakaneulat olivat tavallista isompia ja tekivät reiät kankaaseen. Sellaisia olisin tarvinnut Espoossa syksyllä 2023, kun tuuli repi yhden kulman irti numerolapustani, pohdin.

Nyt ei oltu Espoossa vaan Pohjois-Satakunnassa Kankaanpäässä. Vieressä oli Niinisalon varuskunta-alue ja ympärillä tasaisia maisemia. Olen ollut monet kerrat Satakunnassa lapsuudenkodissani viettämässä syysloma, johon Kankaanpään maraton usein osuu. Tänä vuonna osallistuin ensimmäistä kertaa Kankaanpään maratonille, kun se juhli 20 vuotista taivaltaan.

Puolimaratonille oli ilmoittautunut etukäteen 139 juoksijaa. Vaikka osa jätti saapumatta, oli paikan päällä ilmoittautuneita niin paljon, että puolimaratonin juoksi maaliin noin 150 osallistujaa. Tapahtumassa juostiin lisäksi kymmenen kilometriä ja maraton.

Suunnitelmani oli juosta puolimaraton Kankaanpään maratonilla puolitosissaan. Mietin, että koska olen tänä vuonna juossut maratonin alle neljässä tunnissa, on puolimaratonin mentävä alle kahdessa tunnissa. En ole paljon harjoitellut viimeisten kuukausien aikana, mutta siihen olisi päästävä. Paras koskaan puolimaratonilla juoksemani aika on 1:46 tuntia.

Alle kahden tunnin aika puolimaratonilla tarkoittaa alle 5:40 minuuttia/kilometri -keskivauhtia. Kankaanpään maratonilla ei ollut jäniksiä, mutta seurasin vauhtia kellostani. Kaksi tuntia on puolimaratonilla sellainen aika, johon moni tähtää. Niin nytkin. Samat takit ja hiuspannat seurasivat minua maaliin asti.

Urheilukellon näyttämän ajan lisäksi seurasin sykkeitäni. Juoksin reippaammin kuin kolme viikkoa aikaisemmin Pääkaupunkijuoksussa . Maratoonarit olivat lähteneet suorittamaan omaa urakkaansa 15 minuuttia puolimaratoonareiden jälkeen. Kun maratonin kärki 6-7 kilometrin kohdalla ohitti minut, oli sykkeeni noussut 150:n paikkeille.

Vaikka vauhtini puolimaratonilla on vaihdellut vuosien saatossa, tiedän, miten taival etenee. Ensimmäiset kymmenen kilometriä kuuluvat olla helppoja, 15 kilometrin kohdalla saa alkaa tuntua, mahdollinen seinä tulee vastaan 17 kilometrin kohdalla, ja lopun saa tulla niin lujaa kuin jaksaa ja uskaltaa.

Kankaanpään maraton juostiin puolikkaalla kahtena 10,5 kilometrin lenkkinä ja maratonilla neljänä lenkkinä. Kymmenen kilometrin maali oli samassa kohtaa kuin muillakin matkoilla, mutta lähtö 500 metriä pidempien matkojen lähtöviivalta.

Ensimmäinen kierros meni maisemia katsellessa ja tunnustellessa, miltä juoksu juuri sinä päivänä tuntuu. Aurinko paistoi sinisellä taivaalla ja värikkäät juoksutakit täplittivät maalaismaisemaa. Ilma oli vielä niin viileää, että juoksijoiden hengitys höyrysi. Alusta oli lähes kokonaan asfalttipäällysteistä maantietä tai kevyenliikenteenväylää. Kannustajia oli kuin isommassa tapahtumassa konsanaan.

Kannustukset menivät kohdallani enimmäkseen kuuroille korville, sillä kuuntelin musiikkia korvanapeista. Minulle oli osunut hyvä juoksupäivä. En tuntenut ketään muista juoksijoista, vaan juoksin omassa kuplassani. Samalla pohdin, miten sitä tipahtaakaan tuttuun lokeroon, kun osallistuu juoksutapahtumaan: kaikki tapahtumat ovat erilaisia ja kuitenkin samanlaisia. Kunhan nuoli tien sivussa tai toimitsija huomioliivissään osoitti, mihin pitää juosta, minä juoksin.

Ensimmäisellä juomapisteellä sain mukillisen lämmintä urheilujuomaa. Mielenkiintoista, ajattelin. Sitten muistin, miten itsekin pakkaslenkeillä täytän juomapulloni niin kuumalla urheilujuomalla, kuin uskallan. Pakkasilma jäädyttää juomat tehokkaasti. Ennen toista huoltopistettä seitsemän kilometrin kohdalla söin yhden energiageelin ja otin vesimukin toimitsijalta. Vettä ei ollut kiehautettu.

Hyvinhän tämä menee, mietin, kun lähdin toiselle kierrokselle. Innostuin seuraamaan juoksijaa, jonka vauhti oli selvästi alle 5:30 minuuttia/kilometri. Juoksin kilometrit 12 ja 13 vauhdilla 5:21 minuuttia/kilometri. Löysäsin hieman, vaikka edellä ollut selkä erkaantui kauemmaksi. Ohitin muutamia juoksijoita, joiden vauhti alkoi hiipua.

14 kilometrin kohdalla oli seuraavan geelin vuoro. Se on mukava tunne, kun sokeria pääsee verenkiertoon ja olo on hetken aikaa voittamaton. Kilometrit vähenivät hyvää vauhtia – en turhaan ole kutsunut puolimaratonia pikamatkaksi. Maratoniin tottuneelle se todellakin on niin.

Kankaanpään maratonin reitillä oli kohta, jossa piti kääntyä 360 astetta takaisin tulosuuntaan. Toisella kierroksella tuossa kohtaa tiesin, että näitä maisemia katselisin nyt viimeisen kerran. Tosin olin jo niin innoissani löytämästäni uudesta juoksutapahtumasta, että olin valmis tulemaan uudestaan milloin tahansa.

10,5 kilometrin loppupuolella ennen kuin maali alkoi häämöttää, reitti kulki Niinisalon varuskunta-alueen luona. Otin vielä viimeisen geelini ennen 18 kilometrin kohdalla ollutta huoltopistettä. Pysähdyin juomaan kaksi mukillista vettä ja jatkoin matkaani. Nyt ei tarvinnut enää yhtään säästellä voimiaan.

Kellotin kisan nopeimmat kilometrini: 5:16 ja 5:10 minuuttia. Sykkeeni nousi matkan viimeisillä kilometreillä yli 155:n. Lisäsin korvissani soivan musiikin äänenvoimakkuutta ja ohitin vielä pari selkää. Aloin itsekin hengittää äänekkäämmin, mutta helpotuksen toi pian kyltti, joka osoitti maalia kohti. Maratonin juoksijat jatkoivat vielä kolmannelle tai neljännen kierrokselle, mutta tulin jo mielelläni maalikaarta kohti.

Kuulokkeiden läpi kuulin, miten nimeni mainittiin. Näin mieheni odottamassa minua maalissa. Napsautin kelloni pois päältä, se näytti 1:57:06 tuntia. Se oli myös tulospalvelun antama virallinen aika. Mieheni sanoi, että näytin hyvävoimaiselta – maaliin oli ennen minua kuulemma saapunut paljon voipuneempaakin väkeä. En ollut lainkaan uupunut, kun pääsin maaliin. Helpottunut kyllä.

Se, että joku joutuu keräilemään itseään hetken maaliin päästyään, kertoo vain siitä, että juoksija on uskaltanut antaa kaikkensa. Minä olin päättänyt juosta puolitosissani ja sen myös tein. Juoksin reippaasti, mutta en itseäni näännyksiin. Maalissa tarjoiltiin sekamehua, jota otin kaksi mukillista paikatakseni energiavajetta. Sain kaulaani komean juhlavuoden mitalin.

Olin ajatellut, että juoksen nyt tämän puolimaratonin ja voin sitten taas laiskotella enemmän ja keskittyä muihin juttuihin. Juokseminen ja juoksutapahtumaan osallistuminen vaikuttivat toisella tapaa: enhän minä voi hidastaa vaan on jatkettava taas. Syynä se, että tämä on niin hauskaa, eikä kuntokaan ole kesän aikana kokonaan kadonnut.

Kun on juossut yli kymmenen minuuttia nopeammin saman matkan joskus aiemmin, ei loppuaika 1:57 tuntia tunnu erityiseltä. Sitten kun asiaa katsoo hieman ei kulmasta, näkee sen eri valossa: onpa upeaa, että pystyy melko huonosti valmistautuen juoksemaan alle kahden tunnin puolimaratonin. Sellainen oli vuoden kolmas ja nopein puolimaratonini. Kankaanpään maraton antoi sille mainiot puitteet. Reitti on tasainen. Tapahtumassa kierretään samaa 10,5 kilometrin lenkkiä, mutta minua sellainen ei ole koskaan haitannut. Olen kymmenestä maratonistanikin ainakin kolme juossut siten, että kierroksia on ollut neljä.

Tapahtumakeskus oli vanhalla koululla, jossa oli sisävessat, riittävästi tilaa vaihtaa vaatteita tai muuten vain odotella lähtöä lämpimissä oloissa. Yhteen luokkaan oli pystytetty kahvila, josta hainkin heti juoksun jälkeen kahvin itselleni. Puolimaratonin osallistumismaksuun sisältyi annos hernekeittoa soppatykistä. Lahjoitin oman ruokakuponkini miehelleni, joka jaksoi odottaa minua juoksuni ajan.

Talkooporukka oli ystävällistä, auttavaista ja ennen kaikkea heitä oli riittävästi. Vaikka kirjoitinkin uiskentelevani juoksutapahtumissa kuin kala vedessä, en minäkään ilman ohjeita osaa oikeaan paikkaan mennä. Persoonallisuutta tapahtumaan toi jo se, kun autot ohjattiin puidulle pellolle parkkiin. Sieltä kävelin maasta sojottavien korsien keskeltä tapahtumapaikalle ja sinne lenkkareiden alla napsahtelevien olkien sekaan myös palasin. Kahvikuppi kädessä ja mitali kaulassa leveästi hymyillen.