”You are not young, but with age comes wisdom.”
Yllä oleva ei ole lainaus Oscar Wildelta, vaikka siltä saattaa kuulostaa. Lause osui korvaani, kun perheen kanssa valitsimme elokuvaa Netflixistä ja päädyimme katselemaan Johnny English Rebornia. Hömppäelokuvasta napattu lause, joka kolahti nyt, kun täytin juuri 38 vuotta. Tuleeko iän myötä viisaammaksi?
Vanhin lapsistani on pian teini-iässä, joten pitäisi itse jo osata käyttäytyä aikuismaisesti. Aina ei onnistu. Kesäisten illanistujaisten päätteeksi löysin itseni ja kaverini tanssimasta ulkona aamuviideltä. Yötön yö oli hieno kokea hetki hetkeltä, mutta seuraavana päivänä väsyneenä mietin, oliko sittenkään kovin järkevää.
Talven aikana vietin usein lauantai-iltaa olohuoneen sohvalla, järjestelin varusteet valmiiksi sunnuntain pitkää lenkkiä varten ja menin ajoissa nukkumaan. Keskiviikkoisin kävin juoksuklubin treeneissä ja sovittelin muita lenkkejä töissä käynnin ja perheen kanssa vietetyn ajan lomaan.
Tervehenkistä ja taatusti samanlaista kuin monen muun työssäkäyvän ja perheellisen elämä. Liikuntasuositus kenelle tahansa on harrastaa liikuntaa kahdesta kolmeen kertaa viikossa niin, että hengästyy. Siihen nähden juoksuharjoitteluni on ollut suositusten mukaista liikuntaa. Myönnän kuitenkin, että se on vienyt aikaa muulta.
Olen lukenut, että tiukan ruokavalion noudattamisesta saatu nautinto koostuu osin siitä, että ruokavaliota noudattaa. Ei siitä, että ruokavaliosta saa paremman olon (usein varmasti saa myös sitä). Itsekin olen vähentänyt viljojen ja maitotuotteiden syöntiä, koska voin sillä tavalla paremmin. Tietenkin ymmärrän tapaukset, joissa tiukka ruokavalio on pakollinen, kuten keliakia tai diabetes. Joskus hallinnan tunne näyttää ajavan ruoan tuoman nautinnon ohi.
Päteekö sama harjoitteluohjelman noudattamiseen? Harjoittelu ei tapahdu harjoittelun vuoksi vaan sen vuoksi, että jokainen harjoitus on tehtävä. Harjoituksen tekemättä jättämisestä syntyy samanlainen morkkis kuin silloin, kun sokerilakko kaatuu irtokarkkiövereihin. Mitä tehdä, kun harjoittelu ei enää kontrolloikaan aikataulujasi, vaan olet ihan itse vastuussa itsestäsi?
Olen saanut tänä keväänä painia juoksemattomuuden aiheuttaman ahdistuksen kanssa. Kun en viikkoon päässyt juoksemaan enkä edes hikoilemaan jalan rasitusvamman ja luomenpoiston vuoksi, pelkäsin, että kunto romahtaa, löystyn ja lihoan. Eihän siinä niin tietenkään käynyt. Juoksutaukoa kesti sittemmin lonkkavamman vuoksi kaksi kuukautta. Tauon aikana pyöräilin ja tein lihaskuntoharjoituksia, minkä ansiosta tauko pelkästään juoksusta oli lopulta ihan siedettävää.
Tilanne oli toinen, kun marras-joulukuussa 2016 sairastin keuhkokuumeen. Olin yli kolme viikkoa töistä sairauslomalla ja sitäkin pidempään treenaamatta. Taudin pahimmassa vaiheessa kotisairaalan hoitajat kävivät kolme kertaa vuorokaudessa tiputtamassa minuun antibioottia. Muun ajan makoilin kotona kanyyli kädessä. Huonokuntoisempana olisin varmasti joutunut sairaalaan.
Kuumeisena mietin, että tässä olen enkä muuta voi. Taudin jälkeen suunta oli onnekseni vain ylöspäin, ja jo muutaman kuukauden päästä juoksin taas normaaleja lenkkejäni. Maaliskuussa 2017 minut valittiin Midnight Run Helsingin tapahtumalähettilääksi. Sen tiimoilta pääsin Runner’s High’n juoksukouluihin ja kehityin juoksijana. Kunto koheni ja sitä jatkui oikeastaan tämän vuoden huhtikuun loppuun, jolloin juoksin ennätykseni kymmenellä kilometrillä 48:53 Helsinki10:ssä.
Vastoinkäymisiä tulee ja menee. Virustaudit ovat tuttuja kolmilapsisessa perheessä ja osansa niistä saavat vanhemmatkin. Ensimmäinen maratonini keväällä 2016 oli vähältä jäädä juoksematta, kun sairastuin perheessä jyllänneeseen vatsatautiin. Talven aikana perheessä kiertää flunssavirus jos toinenkin, ja karhea kurkku pakottaa joskus jättämään suunnitellun lenkin tai muun harjoituksen väliin.
Vastoinkäymisistä olen oppinut ainakin sen, että pienistä ei sovi lannistua ja että on nähtävä asioiden valoisat puolet. Ei mitään niin huonoa ettei jotain hyvääkin. Huomaan, että juoksuvammasta toipuessani minulla on ollut enemmän aikaa perheelle ja ystäville ja olen ottanut kesän todella rennosti. Välillä jopa riehakkaasti.
Kesälomamatkalle Italiaan unohdin pakata hiusharjan. Olin harjaamatta hiuksiani kaksi viikkoa ja kuivattelin niitä lämpimässä tuulenvireessä. Meikkiäkään en juuri laittanut, vaan päivetys kasvoilla korvasi meikkivoiteet. Kesä on kreisii ja ihanan huoletonta aikaa.
Viime viikolla pyöräilin toistaiseksi pisimmän pyörälenkkini: 61,25 kilometriä keskinopeudella 24,4 km/h. Jaksoin hyvin, joten ei kunto ihan kauheasti ole romahtanut, vaikka en ole treenannut hampaat irvessä. Nyt kun olen päässyt tekemään taas 30-45 minuutin mittaisia juoksulenkkejä, olen nauttinut suuresti joka minuutista.
Vastaan alussa esittämääni kysymykseen. Iän myötä ei välttämättä tule viisaammaksi. Samoja virheitä toistaa kerta toisensa jälkeen. Elämänkokemusta kuitenkin kertyy vuosien saatossa. Se auttaa suhtautumaan asioihin rennommin ja luottavaisemmin: asioilla on tapana järjestyä. Ja se oikea Oscar Wilden viisaus oli:
”With age comes wisdom, but sometimes age comes alone.”
LENKILLÄ 