Ensimmäisestä loman jälkeisestä työviikosta jäi käteen univelkaa, reilu 50 kilometriä työmatkapyöräilyä, ilmastoidun toimiston ylistys ja toteamus, että tätä se on taas ensi kesään asti. Onneksi meillä on Suomessa ollut kerrankin kunnon kesä.
Pidin viisi viikkoa kesälomaa. Juhannusaattona perheemme lensi Italiaan ja olimme siellä kaksi viikkoa ja yhden extrapäivän, joka johtui paluulennolta myöhästymisestä. Loppuloman olimme kotimaassa ja kiertelimme jonkin verran Suomea.
Olin saanut ladata oikein kunnolla akkuja, joten töihinpaluu ei aiheuttanut suurempaa ahdistusta. Toki olisin helteiden jatkuessa voinut vielä jatkaa lomailua. Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan.
Pyöräilin maanantaiaamuna työmatkat molempiin suuntiin. Työmatkani on noin 13 kilometriä. Aikaa siihen menee reilu 40 minuuttia, koska Pasilan läpi ei pääse pysähtymättä joihinkin kolmista liikennevaloista. Odotan kuin kuuta nousevaa Pasilan alueen remonttien valmistumista, ettei tarvitsisi pyöräillä ison työmaan läpi, jossa aina on jos jonkinlaisia väliaikaisjärjestelyjä.
Univelan kerääminen alkoi heti. Kun lomalla heräilin kahdeksan-yhdeksän aikaan aamulla, piti maanantaiaamuna ponkaista ylös heti kuuden jälkeen. Ajattelin, että lomalla tuli nukuttua niin paljon, että kyllä tässä yksi yö menee vähemmälläkin unella.
Lomailevat koululaiset ja työssäkäyvät vanhemmat ovat huono yhdistelmä. Koululaisia ei väsytä vielä lainkaan, kun vanhemmat jo laskevat, miten monta tuntia on jäljellä aamuherätykseen. Niinpä liian lyhyitä yöunia tuli nukuttua muinakin öinä. Yksi kerta oli kyllä ihan omaa syytä, kun istuin ulkona myöhään ystävien kanssa pimenevää iltaa ihaillen ja lämmöstä nauttien.
Päiväaikaan lämpö tuntui vievän voimia, vaikka helleaallosta olen muuten nauttinutkin. Pyrin ensimmäisellä työviikolla tekemään mahdollisimman paljon etätöitä. Kotoa kuitenkin puuttuu työpaikan ihana ilmastointi. Työpäivän aikana mukavaan viileyteen toimistossa alkoi tottua, ja helle tuntui entistäkin läkähdyttävämmältä, kun päivän päätteeksi talutin pyöräni kadulle parkkihallista.
Torstai oli toinen viikon päivistä, kun pyöräilin työmatkat – yhteensä 26 kilometriä. Jos maanantaina oli ollut vielä melko rauhallista pyöräteillä, niin torstaina oli jo vilkkaampaa. Kanssapyöräilijät nostavat minussa kilpailuhengen esille ja niinpä aamulla olin työpaikalla pari minuuttia nopeammin kuin maanantaina.
Iltapäivällä helle pääsi yllättämään. Kun odotin kadulla, että Garmin löytää satelliittiyhteyden, olin sulaa pieneksi lammikoksi mukulakivien sekaan. Olo oli kuin pakettimatkalaisella, kun se astuu ulos lentokoneesta etelän lämpöön. Paksu, lämmin ja kostea ilma ympäröi hyytelön lailla.
Hyytelöä aloin olla minäkin, kun kotiin oli enää parin kilometrin matka. Alkoi suorastaan heikottaa. Katsoin tyhjää juomapullotelinettä pyörässä. Miksi en ottanut urheilujuomaa mukaan kotimatkaa varten? Onneksi loppumatkan varrella oli huoltoasema ja kaksi kauppaa, joihin olisin voinut tarvittaessa pysähtyä.
Jaksoin kuitenkin kotiin asti. Sekoitin heti pullollisen urheilujuomaa ja sain taas energiatasot ylös. Niinä päivinä, kun pyöräilen työmatkat, en muuten urheile. Ensimmäisellä työviikolla ei ollut energiaa juuri muutenkaan urheilla. Osasyynä oli varmasti lämpö. Liian vähille jääneet yöunet ja arkeen paluu veivät myös energiaa.
Kuuntelin oloani tarkalla korvalla enkä yrittänyt korjata hieman vetämätöntä oloa lähtemällä juoksemaan. Täytyy osata erottaa, milloin kyse on oikeasta väsymyksestä ja milloin vain mukavuudenhalusta ja sanalla sanoen laiskuudesta. Pääsääntöisesti liikunnasta saa energiaa, mutta ensimmäisen työviikon loman jälkeen otin aika rennosti.
LENKILLÄ 