Olin viime talvena järjestämässä muutamaa yhteislenkkiä Juoksujalka vipattaa -blogia pitävän Merituulin kanssa. Yhteislenkit olivat aina yli kymmenen kilometriä pitkiä. Keväällä juoksimme puolimaratonin mittaisen yhteislenkin. Meiltä pyydettiin lyhempiä lenkkejä, jotta useampi voisi lähteä mukaan.
Muistan ajatelleeni, että noin seitsemän kilometrin lenkki ei ole paljon mitään. Eikä se minulle ollutkaan, kun juoksin enimmäkseen pidempiä lenkkejä. Järjestimme kuitenkin pari lenkkiä Leppävaarassa, johon suunnittelin reitin siten, että pystyi valitsemaan 7-8 kilometrin lenkin.
Lue: 15 kilometrin yhteislenkki Espoossa
Muistan, millaista oli aloittaa juoksuharrastus ja juosta jopa viisi kilometriä. Kaikki ovat joskus aloittelijoita. Reilun kuuden vuoden juoksuharrastuksen jälkeen se on vielä hyvin muistissa. Kun sitten olin kunnossa, jossa pystyin juoksemaan puolimaratonin milloin vain, alle kymmenen kilometrin lenkit tuntuivat lähinnä hypähdyksiltä.
Kesällä olin kaksi kuukautta juoksutauolla rasitusvamman vuoksi. Nyt jalka ei ole enää kipeä ja pääsen juoksemaan. Paluu on tehtävä kuitenkin rauhallisesti. Minulla on osteopaatin ”lupa” juosta noin 45 minuutin lenkkejä.
Olen toipumisaikana juossut itsekseni lyhyempiä lenkkejä ja katsellut myös lyhyitä yhteislenkkejä, joille voisin osallistua. Ryhmässä matka taittuu nopeaan ja tutustuu uusiin ihmisiin. Pystyisin jo juoksemaan yli kymmenen kilometrin lenkkejä. Siinä piilee kuitenkin vaara, että olen pian taas lähtöpisteessä ja joudun uudestaan ”telakalle”.
Pitkän tauon jälkeen pääsin juoksemaan Merituulin järjestämälle yhteislenkille Sipoonkorpeen. Matkaksi oli ilmoitettu noin seitsemän kilometriä ja mikä parasta: lenkki juostaisiin poluilla. Pehmeät polut ja epätasainen maasto olivat kuin tehtyjä rasitusvammasta toipuvalle jalalleni.
Niinpä viime viikon perjantaina hyppäsin tavoistani poiketen auton rattiin, jotta pääsin juoksemaan. Mitä ei tekisi päästäkseen juoksukavereiden kanssa lenkille? Kotoa Espoosta oli puolen tunnin ajomatka Sipoonkorpeen.
Jalassani oli Salomonin juoksukengät, joilla olin viimeksikin ollut Sipoonkorvessa polkujuoksemassa. Nyt oli kaukana marraskuun kolkko sää, sillä helleputki oli ehkä jossain päivän numero 42 kohdalla. Otin mukaan Salomonin juoksuvyön ja latasin kaksi 2,5 desilitran juomapulloa täyteen Jaksaminen-urheilujuomaa. Autoon otin mukaan vesipullon.
Lue: Polkujuoksua Sipoonkorvessa
Lenkki metsässä venähti ajassa mitattuna ”sallittua” pidemmäksi. 7,43 kilometrin lenkkiin kului aikaa 1:15 tuntia. En pysäyttänyt kelloa juoma- ja muilla tauoilla. Keskinopeutta laski myös se, että kävelimme ylämäet. Metsässä oli mukavan varjoista, eikä ollut liian kuuma. Join kuitenkin molemmat pullolliset urheilujuomaa.
Voi sitä iloa, kun pääsi taas juoksemaan muiden kanssa. Olo oli jopa vähän epätodellinen, kun totesin, että täällä sitä vain juostaan, vaikka jokin aika sitten en päässyt edes kivutta kävelemään. Olin niin onnellinen lyhyestä pyrähdyksestä metsään.
Muu joukko minua ja paria muuta juoksijaa lukuun ottamatta lähtivät tekemään vielä muutaman kilometrin mittaisen ylimääräisen lenkin. Olisi kovasti tehnyt mieli lähteä mukaan, mutta järki vei voiton. Täytyy pitää paluu juoksuun hallittuna eikä ahnehtia liikaa. Kaikkihan tietävät, millainen loppu ahneella on.
Hyppäsin takaisin autoon ja ajelin puolen tunnin matkan kotiin vettä hörppien. Selkä tahtoi liimautua kiinni auton penkkiin ja yritin olla painamatta hikistä paitaa verhoiluun.
Rasitusvamma pakotti pysähtymään ihan kirjaimellisesti. Se teki myös hyvää vauhtisokeuteen taipuvaiselle ja helposti innostuvalle mielelleni. En ehdi paljon sivuille katsoa, kun painan täysillä eteenpäin. Jalka kipeänä kotona maatessa oli aikaa katsella ympärilleen ja tarkastella tilannetta monesta eri näkökulmasta.
Nyt olen uuden alussa ja olo on kutkuttava. Miten tästä lähden taas kasvattamaan juoksukuntoa? Poluille on päästävä useammin – se on selvä. Metsänpohja on armollisempi jaloille kuin kova asfaltti. Talven pakkasissa asfaltti on jopa vielä kovempaa. Näin minulle on sanottu. Asfalttiviidakosta suomalaiseen metsään. Siellä on ihmisen hyvä olla.
LENKILLÄ 