juoksu

Kaikki valmista Rantamaratonille?

Olen valmistautumassa vasta kolmannelle maratonilleni, mutta silti tuntuu, että osaan tämän! Aloin tiistaina tankata hiilihydraatteja ja nesteitä, vaikka ajankohta tuntui naurettavan aikaiselta. Yhtäkkiä olikin torstai, ja sain lopettaa ylensyömisen. Perjantaina piti juoda riittävästi, mutta muuten tankkaus oli tehty. Tunsin, että onnistuin.

Tällä viikolla olen juossut vain kahtena päivänä, ja aikaa on jäänyt muulle. Olen lukenut lasten kanssa kokeisiin (minolaista kulttuuria ja karttamerkkejä), nähnyt valokuvaajaystävääni tauon jälkeen (olipa taas kertynyt kerrottavaa ja höpötettävää) ja vienyt sairasta lasta lääkäriin (voihan borreliabakteeri).

Rantamaratonin huoltopisteiden sijainti julkistettiin pari päivää sitten, joten juomien suunnittelu jää viime hetkeen. Vien tapahtumaan omat juomat, joten minun on itse etukäteen päätettävä, mille juomapisteille haluan omaa urheilujuomaani. Juomaa kuluu karkeasti arvioiden puoli litraa tunnissa. Juoksen maratonin reilussa neljässä tunnissa, joten sekoitan ainakin kaksi litraa juomaa ja jaan sen pienempiin pulloihin.

luonnollinen urheilujuoma
Jaksamisjuoma saatu blogin kautta.

Käytän samaa Jaksamisjuomaa kuin Helsinki City Marathonilla. Sekoitan juoman ja pullotan sen perjantai-iltana. Juomat pitää olla järjestäjillä viimeistään kymmeneltä lauantaiaamuna, joten menen tapahtumapaikalle Espoon Otaniemeen hyvissä ajoin.

Otan tapahtumaan mukaan juomavyön, joka on ollut päälläni kahdella aikaisemmalla maratonilla vuosina 2016 ja 2019. En ota juomaa vyöhön, vaan kuljetan siinä kaiken muun tarpeellisen: puhelimen, geelit, ehkä yhden nenäliinan ja varaponnarin. Salomonin juomavyö on kevyt ja tavarat ovat helposti saatavilla. Lisää vyöstä voit lukea postauksesta Esittelyssä juomavyöt.

Kuva, jossa varustevyo juoksuun tai maratonille
Salomonin juomavyö on ollut minulla kovassa käytössä jo yli kolme vuotta.

Jaksamisjuomasta saan energiaa ja suolaa. Aion ottaa myös muutaman geelin mukaan maratonille. Olen jo vuosia luottanut samaan merkkiin, ja sitä aion käyttää tälläkin kertaa. Maraton on arvaamaton matka (ainakin minulle), joten ei kannata alkaa kokeilla mitään uutta, vaan luottaa vanhoihin hyväksi havaittuihin tuotteisiin.

Merkitsen suunnitelmaani urheilujuoman nauttimisen lisäksi kilometrimäärät, joissa otan geelin. Voin ajoittaa geelien ottamisen juuri ennen juomapistettä, josta saa vettä. Tein tarkan suunnitelman Helsinki City Marathonille ja se toimi hyvin. Ellen ole etukäteen päättänyt, missä ja mitä juon ja milloin otan geelejä, en malta aloittaa syömistä ja juomista ajoissa. Ja sitten saattaakin olla jo myöhäistä.

Kuva, jossa Maximin appelsiininmakuinen energiageeli.
Lisäenergiaa geeleistä.

Musiikki on minulle iso osa lenkkejä. Tykkään kuunnella musiikkia myös juoksutapahtumissa. Otan Rantamaratonille mukaan bluetooth-kuulokkeet, jotka on kymmenillä ja kymmenillä lenkeillä todettu hyviksi. Ne pysyvät päässä, eikä johto roiku tiellä. Kuulokkeet kestävät kosteutta, joten ei haittaa, vaikka taivaalta lauantaina ripsii vettä.

Kuva, jossa langattomat kuulokkeet juoksuun.
Bluetooth-kuulokkeet saatu blogin kautta.

Kengät ovat yksi tärkeimmistä maratonvarusteista. Reilun 42 kilometrin aikana ehtii ottaa tuhansia askelia. Jalka myös turpoaa matkan aikana ja kengässä on oltava ylimääräistä tilaa varpaanpäille. Pitkä matka voi yllättää, vaikka jalassa olisi tutut ja tarpeeksi isot kengät. Näin kävi minulle viimeksi Helsinki City Marathonilla. Kun otin kengät pois jalasta, koristi yhtä varvasta komea vesikello. Toisesta varpaasta mustui kynsi, joka kesän lopuksi tipahti pois. Nyt paikalla kasvaa jo uusi kynsi, joka ei vielä tiedäkään, mihin joutuu.

Tämänkertainen kisakenkäni on Sauconyn Kinvara 10 (kengät saatu blogin kautta). Olen käyttänyt niitä noin kahden kuukauden ajan pitkillä lenkeillä. Pohjissa näkyy jo hienoista kulumaa, mutta luulen, että kengät on juuri sopivasti sisään ajettu. Yllätyksiä ei pitäisi olla tiedossa. Sidon nauhat lukkonauhoituksella ja tuplasolmuilla, jotta en joudu solmimaan nauhoja kesken kisan.

Kuva, jossa lukkonauhoitus maratonia varten.
Olen opetellut tekemään lukkonauhoituksen, jonka ansiosta nauhat eivät taatusti aukea kesken kisan.

Viimeiset vaatevalinnat teen tapahtumapäivän sään mukaan. On luvattu sen verran viileää säätä, että todennäköisesti puen pitkät juoksutrikoot. Aion pukea päälle tapahtumapaidan, mutta laittaa alle pitkähihaisen teknisen paidan. Olen juossut Rantamaraton-tapahtumassa puolimaratonin viitenä vuotena. Muina vuosina on ollut lämpöisempää, ja olen voinut juosta t-paidassa. Nyt luulen, että on viisaampaa pukea enemmän päälle.

Juoksuvaatteissa pätee sama kuin kengissä: valitse päälle vain tuttua ja testattua. Maratonin aikana väärälaiset alushousut tai valuvat juoksutrikoot vievän huomion juoksusta muualle. Pahimmillaan kotiin viemisenä on rikki hieroutunutta ihoa aroissa paikoissa. Viimeistään suihkussa huomaa, missä kohtaa vaurioita on.

Maratonin aatto meni messuhommissa. Muiden kanssa jutustelu vei jännitystä pois.

Varusteet ovat valmiina, mutta olenko minä? Mitä pidemmälle maratonviikko kului, sitä varmempi olo tuli. Jo tutuiksi tulleet rutiinit helpottavat valmistautumista. Kaksi onnistunutta maratonia tuovat itseluottamusta.

Kunto ei varmaankaan ole juuri parantunut keväästä. En tiedä, pystynkö parantamaan aikaani
4:25 tunnista. On kuitenkin hienoa päästä juoksemaan kotikaupungin maratonilla ihka ensimmäistä kertaa. Kisakuumetta nosti muutaman tunnin seisoskelu perjantaina Rantamaratonin Expossa Helsinki City Running Dayn pisteellä. Oli kiva tavata muita juoksijoita. Toivottavasti kaikilla on kevyt askel kisassa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s