Ei vettä rantaa rakkaampaa

Kaukaa näkee lähelle. Olin 2000-luvun alussa opiskelijavaihdossa ja yhden kevätlukukauden poissa Suomesta. Kevät oli hauska – mitä muuta voi odottaa, kun laitetaan yhteen tukku parikymppisiä nuoria ympäri Eurooppaa ja vähän maailmaakin.

Paras oppi ulkomaan kokemuksesta oli se, että loppujen lopuksi ihmisten arki on hyvin samanlaista kaikkialla. Uutuudenviehätys haihtuu ja huomaa, että on ihan sama ihminen vain uudessa ympäristössä. Matkailu avartaa – se on totta – mutta tärkeimmän matkan ihminen tekee itseensä.

Kun nykyään palaan matkoilta Suomeen, väitän melkein tuntevani peruskallion kovuuden jalkojeni alla. Suomi on metsää ja puita, puhdasta vettä, raikasta ilmaa ja vakavailmeisiä ihmisiä. Se kaikki on niin tuttua, että ei haluaisi olla osa sitä ja samalla kuitenkin tuntee olevansa kotona juuri täällä.

Välillä haaveilen asumisesta ulkomailla. Sitten muistan, että pian vieras muuttuisi tutuksi, eksoottinen normaaliksi ja kiehtova ärsyttäväksi. Ainakin toistaiseksi näyttää siltä, että Suomi on ja pysyy maana, jossa elän ja vanhenen. Tutustun mieluummin tähän maahan, sen ihmisiin ja itseeni. Kuulosta mielenkiintoiselta matkalta.

Itsenäisyyspäivän juhlinta on Suomessa enimmäkseen vakavamielistä sotien muistelua. Sota muokkasi suomalaisia hyvin paljon, joten miksi ei olisi niin. Miehet sotivat, mutta sota vaikutti myös naisiin. He hyppäsivät kotirintamalla miesten saappaisiin.

Isot kolisevat saappaat jalassa täällä tallustellaan edelleen. Olen kasvanut sukupuolten ja yhteiskunnalliseen tasa-arvoon. Nainen kykenee siinä missä mieskin. Ihmiset ylipäänsä esittäytyvät minulle ensi sijassa ihmisinä – eivät sukupuolensa, ammattikuntansa, ikäluokkansa tai yhteiskunnallisen asemansa edustajina.

Olisi vaikea edes kuvitella muunlaista yhteiskuntaa, kuin jossa nyt elän. Tämä sopii minulle. Suomalaisten järjestelmällisyys ja sääntöjen noudattaminen nostattavat joskus verenpainetta, mutta ilman niitä meilläkin olisi metsät täynnä luvattomia kaatopaikkoja. Teneriffan polkujuoksukuvissa eivät näkyneet rinteeseen hylätyt muovipressut, jousipatjat ja metallitölkit. Niitä siellä oli läjäpäin.

Suomi on pieni ja samaan aikaan suuri. Olen itsekin ”junan tuoma” eli olen muualta muuttanut pääkaupunkiseudulle. Olen asunut täällä jo yli 15 vuotta ja välillä meinaan itsekin unohtaa, että elämää on muuallakin kuin kehäteiden sisäpuolella.

Olen kotoisin Länsi-Suomesta, jonka tasamaat ja kivikkoiset merenrannat ovat sielunmaisemaani. Jäyhää länsisuomalaista luonnettani sekoittaa pieni annos karjalaisuutta. Puhelias minäni ihmetyttää välillä itseänikin saatikka sitten sitä tuntematonta, jolle huomaan puhuvani hississä tai kaupan kassajonossa.

Olen tutustunut Järvi-Suomeen ja Lappiin vasta aikuisiällä. Osaan jo arvostaa järviä siinä missä jylhää merta. Pelkät kuvat talvisesta tunturimaisemasta aiheuttavat välittömän kaipuun pohjoiseen. Kevättalven Lapin reissuilla parasta on murtomaahiihto hiljaisilla taipaleilla. Hiljaisuus tarkoittaa Lapissa hiljaisuutta.

Pääkaupunkiseudulla saan jatkuvasti tutustua uusiin ihmisiin eri puolilta Suomea. Murre ei kovin helposti lähde pois ihmisten puheesta eikä sen tarvitsekaan. Saan edelleen välillä kuulla, että puheestani tunnistaa lounaismurteen. Itse taas huomaan, jos joku puhuu Pohjanmaan murretta, Savon murreta tai pohjoisen Suomen murteita.

Hämäläiset sukujuuret kuuluvat mieheni puheessa, vaikka hän onkin alunperin Helsingistä. Eräs ystäväni harmittelee, kun ei voi puhua Stadin slangia ilman, että saa aikaan keskustelukumppanissa ylimielisen vaikutelman. On selvästi olemassa enemmän kuin yksi suomen kieli.

Meillä on kaunis ja ainutlaatuinen kieli. Jos lukee kirja-arvostelujani, huomaa, että puutun hanakasti suomen kielen väärinkäyttöön. Se ei ole niuhottamista vaan huolestuneisuutta siitä, että taso laskee. Puhuttu kieli voi olla mitä vain, eikä whatsapp-viesteissä tarvita välimerkkejä, mutta kirjoissa tekstin on oltava oikeakielistä.

Meillä on Suomessa paljon arvokasta vaalittavaa: kaunis ja puhdas luonto, tasa-arvo, rikas kulttuuri ja kaunis omaperäinen kieli. Suomen itsenäisyyspäivän vietto osuu hyvään aikaan keskelle synkintä vuodenaikaa. Juuri kun tekisi mieli pakata laukku ja lentää kauas pois, kuulee Maamme-laulun, Finlandia-hymnin, näkee televisiossa mustavalkoisen välähdyksen historiasta ja sisällä läikähtää. Kotimaani ompi Suomi ja juhlitaan sitä tänään.