arki

Miten on sujunut puolimaratonin jälkeinen viikko?

Osallistuminen Naisten Kympille saatu.

En ole juossut vielä yhtään lenkkiä lauantaisen Helsinki City Runin jälkeen. Näyttää siltä, että juoksemiseen tulee viikon tauko, ennen kuin tämän viikon lauantain juoksen kymmenen kilometriä Naisten Kympillä.

Siihen, että en ole juossut, on muutamakin syy. Olen halunnut palautua kaikessa rauhassa, eikä ole ollut mitään tarvetta lähteä heti jatkamaan harjoituksia.

Puolessa välissä viikkoa, kun olisin voinut jo juosta, osallistuin cross training -tunnille. Levänneet jalkani saivat uudenlaista ärsykettä, joka tuntui lihaksissa. Seuraava juoksulenkki siirtyi eteenpäin.

juoksijoita helsinki city running dayssa
Kuva lauantain puolimaratonilta. Toipumisessa ei ole ollut mitään poikkeavaa.

Jalkani ja kehoni kokonaisuudessaan reagoivat normaaliin tapaan lauantain puolimaratoniin. Juoksin ajan 1:57 tuntia, joka on kaukana ennätyksestäni. Juoksin kuitenkin lähes koko matkan vauhtikestävyyssykkeillä.

En ollut juossut niin pitkää vauhdikasta lenkkiä sitten viime syksyn. Kehoni kesti, eikä mikään paikka jäänyt kolottamaan. Pari päivää puolimaratonin jälkeen tunsin lihasarkuutta etureisissä.

Olen monesti sanonut, että palautuminen ei tarkoita sitä, että pystyy juoksukisan jälkeen taas juoksemaan. Juoksukyky ei ole palautumisen mittari.

Etenkin maratonin jälkeen ylivirittynyt tila ennen väsymyksen lankeamista saattaa kestää pari päivää. Silloin saattaa erehtyä, että onpa energinen olo ja lähdenpä tästä lenkille. Väärin!

Puolimaratonin jälkeen tunsin olevani ylivirittyneessä tilassa korkeintaan vuorokauden. Heräsin aikaisin sunnuntaiaamuna pää täynnä ajatuksia, enkä saanut enää nukuttua. Käytin pirteän olotilani hyväksi ja kirjoitin blogiin kisaraportin Helsinki City Runilta.

maaliintulo puolimaratonilla
Maaliintuloni Helsinki City Run -puolimaratonilla.

Sunnuntai-iltapäivänä nukahdin päiväunille, enkä niiltä herättyäni jaksanut enää hyöriä energisenä. Aamupäivällä olin vielä käynyt ulkoilemassa nuorimman lapsen kanssa ja leiponut raparperipiirakkaa.

Luin kommentin, jonka mukaan maraton vastaa kolmea puolimaratonia. Siinä saattaa olla perää. Kääntäen puolimaratonin rasitus vastaa kolmannesta maratonin aiheuttamasta rasituksesta.

Palautuminen puolimaratonilta on tosiaan ollut nopeaa. Lihasarkuus ja väsymys häipyivät alkuviikon aikana.

Alkuviikko täyttyi osin pakollisista menoista ja osin täysin vapaaehtoisista menoista. Maanantai-ilta meni totutusti lapsen harrastuksen merkeissä.

Pian lasten harrastukset jäävät kesätauolle, jolloin itsellänikin on enemmän aikaa juoksuharjoitteluun. Välillä olen käynyt juoksemassa lasten harrastusten aikana, joten en voi niitä paljosta syyttää, mutta kesä tulee olemaan helpompaa oman juoksuharrastukseni kannalta monella tapaa.

hameenlinnan uusi kesateatteri
Tiistai-iltana kävin tapahtumassa, jossa esitettiin pätkiä Hämeenlinnan uuden kesäteatterin musiikkikomediasta Mitä kuuluu Marja-Leena. Oli mukava ja piristävä ilta.

Vuodenvaihteessa aloitin jo kerran 16-viikkoisen maratonohjelman. Kun nyt katson urheilukelloni sovelluksesta, miten se vaikutti kuntooni, näen ylöspäin osoittavan käyrän. Käyrä lähti laskuun maaliskuussa, kun sairastuin koronaan.

Olen jälleen kaivanut saman ohjelman esiin. Laskin, että mikäli aloitan sen kesäkuun alussa, osuu viimeinen 16. viikko Espoo Rantamaratonille. Ilmoittauduin maratonille jo viime vuoden puolella.

Jos päädyn harjoittelemaan saman ohjelman mukaan, tiedän, mitä teen ensi kesänä. Nyt toukokuun loppupuolella voin juosta sen verran, että maratonohjelman aloittaminen uudelleen ei ole jaloille shokki.

salikengat ja jumppamatto
Cross training -tunti alkamassa.

Keskiviikkona tunsin oloni jo täysin normaaliksi. Olo oli energinen ja jalat tuntuivat keveiltä. Olin ilmoittautunut pr-tapahtumaan, jossa pääsin kokeilemaan Fressin cross training -tuntia. Tiesin ennalta, että sen jälkeen saan unohtaa kevyet jalat, mutta toisaalta en ollut menossa Naisten Kympille juoksemaan mitään aikaa. Siellä ei itse asiassa edes ole ajanottoa.

Keskiviikkoaamuna kävelin uteliaana Kampin Fressin ovista sisään ja vaihdoin salikengät jalkaan. ”Tunti” oli totuuden nimissä vain puolen tunnin mittainen ja sisälsi loppuvenyttelyn. Täytyy silti sanoa, että oli tehokas setti!

Unohdin laittaa urheilukellon päälle, mutta intervallityyppinen harjoittelu nosti lyhyessä ajassa hien pintaan ja sykkeen korkealle. Teimme sarjoja kyykkyjä, askelkyykkyjä, burpeeta ja supermiesliikettä. Jätin suosiolla lisäpainot pois.

Juoksuharrastuksen ansiosta tunnen itseni hyväkuntoiseksi. Tunnilla muistin jälleen, että lihaskunnossani olisi parantamisen varaa. Venyttelyosuudessa huomasin jäykkyyteni.

juoksija tekee kyykkyja kuntosalilla
Keskiviikkoaamuna osallistuin Ice Powerin tarjoamaan aamujumppaan Fressi Kampin tiloissa.

Cross training -tunti oli mukana kokemus, vaikka en siinä ihan omimmillani ollutkaan. Kaikessa ei kuitenkaan voi olla mestari.

Minulla on vahvat voimakkaat jalat, jotka kestävät hyvin juoksun iskutusta. En ole kymmenvuotisen juoksuhistoriani aikana kärsinyt polvikivuista kuin silloin, kun iskin polveni jäiseen maahan ja luuhun tuli turvotusta (ns. luumustelma).

Reipas aamujumppa piristi, vaikka aloinkin työpäivän aikana tuntea, että olin tehnyt jotain poikkeavaa.

Tänään torstaina tunnen, että treeni on ”mennyt perille”. Askelkyykyt taakse aktivoivat tehokkaasti pakaroita. Pitkin keski- ja ylävartaloa tunnen myös pientä lihasarkuutta, mutta juoksija ei sellaiseen niin kiinnitä huomiota. Jalat tuntuvat kankeilta.

Jos tulossa olisi viikonloppuna ollut tärkeämpi juoksutapahtuma, en missään nimessä olisi kokeillut uudenlaista treeniä. Naisten Kymppi on iloinen ja rento juoksujuhla ilman tavoitteita. Ei tule olemaan mitään ongelmaa juosta sitä läpi.

Jotta pystyn juoksemaan lauantaina mahdollisimman kevyillä jaloilla, en aio käydä väsyttämässä jalkojani enää juoksulenkillä ennen sitä.

Näin meni siis tämä puolimaratonin jälkeinen viikko. Se sisälsi melko tavallisia juttuja: töitä kotitoimistolla ja osin työpaikalla, lasten kuljettamista harrastuksiin, kesän tulon ihmettelyä ja muutaman blogiin liittyvän mielenkiintoisen tapahtuman.

Jos et ole ilmoittautunut lauantaina juostavalle Naisten Kympille, mutta kiinnostaisi lähteä mukaan, koodilla NK22HCRD10 saat 10 €:n alennuksen osallistumismaksusta. Koodi on voimassa tapahtumapäivään saakka. Linkki ilmoittautumiseen täällä.

Naisten Kympille voivat osallistua kaikkien sukupuolien edustajat.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: