Kirjan Juokse! (Fitra 2019, 160 sivua) on kirjoittanut maratonin Suomen mestari Aki Nummela. Akin tämän hetkinen ennätys maratonilla on 2:17,57. Aikaisemmin hän on juossut lyhempiä ratamatkoja, mutta loppuvuodesta 2016 alkaen keskittynyt maratonjuoksuun (s. 113). Tämän lisäksi Aki on juoksuvalmentaja ja Runner’s High Oy:n hallituksen puheenjohtaja (s. 159).
Tutustuin Akiin vuonna 2017, jolloin kävin Runner’s High’n valmennuksissa osana Midninght Run Helsinki -lähettilästehtävääni. Kävin tekniikkakurssin, juoksukoulun ja osallistuin silloisen Maratonklubin toimintaan. Aki oli muiden Runner’s High’n valmentajien ohella ohjaamassa ryhmiä. Hänen persoonallinen tyylinsä on havaittavissa myös kirjan sivuilla.
Kirja sisältää Akin omaa juoksuhistoriaa ja kokemuksia, mutta pääpaino on tekniikkaohjeilla sekä harjoitusvinkeillä ja -ohjelmilla. Kirjan lopussa on valmiit juoksuohjelmat aloittelijasta kilpakuntoilijalle. Juoksutekniikkaa on hieman vaikea neuvoa vain sanallisesti, mutta siihenkin kirjassa paneudutaan.
Kirjassa käydään läpi juoksun eri tehoalueet: perus-, vauhti-, ja maksimikestävyys. Aki painottaa peruskestävyyden merkitystä, mutta luonnollisesti tarkimmat ohjeet löytyvät erilaisten intervallitreenien tekoon. Jos ideat vauhdikkaampiin harjoituksiin alkavat loppua, voi kirjan sivuilta napata ohjeet Yassoihin (s. 77), pyramidiharjoitukseen (s. 81) tai henkseleihin (s. 72).
Kirja kuulostaa tekijältään ja sitä lukiessa tuntuu, että nyt puhuu järjen ääni. Vaikka kirja sisältää hyvin tarkat ohjeet vetoharjoitusten tekoon metrien tarkkuudella, on Akin valmennusfilosofia kokonaisuudessaan rento. Hän ei silti hyväksy vähän sinne päin tehtyjä harjoituksia, vaan esimerkiksi koordinaatioharjoituksilta peräänkuuluttaa hallitun terävää tekemistä (s. 40). Itse sain kuulla kuuluvani jammailuosastoon, kun aikoinaan treeneissä tein liian lepsusti koordinaatioharjoituksia.
Kirjan sivuilla saavat huutia naistenlehtien kehotukset tehdä vetotreenit ”täysillä” (s. 76), väite ”luonnostaan korkeista sykkeistä” (s. 51) ja triathlonharrastajien hinku lykätä viikot täyteen kaikkien lajien tehotreenejä (s. 127). Keskivertotreenaajana mainitaan useaan otteeseen juoksija, joka juoksee 10 kilometriä noin 50 minuuttiin tai henkilö, joka treenaa maratonille. Kappas vain, molemmat sopivat itseeni, joten koin kirjan tarjoavan paljon juuri minulle.
Kaltaiselleni pitkien rauhallisten lenkkien rakastajalle peruskestävyysharjoittelun painotus kirjassa on mannaa. Akin sanoin ”peruskestävyyden ja pohjakunnon merkitystä ei koskaan voi aliarvioida” (s. 49). Hän myös muistuttaa, että ”tehopainotteisuus ja heikko peruskunto ovat huono yhdistelmä” (s. 51). Tämän voin allekirjoittaa joitain juoksun harrastajia seuratessani.
Toinen, josta harrastelijaa ei voi liikaa varoittaa, on vauhtikestävyysharjoitusten juokseminen liian kovaa (s. 58). Olen huomannut, että oikea vauhti löytyy kokeilun kautta. Jos lähtee liian nopealla tahdilla heti ensimmäiseen vetoon, maitohappo kertyy lihaksiin ja meno alkaa takuta. Toisaalta ei sovi alisuoriutua ja pysyä mukavuusalueella silloin, kun koneesta pitäisi saada enemmän tehoja irti.
Juoksukirjallisuudessa kirja sijoittuu enemmän ohjekirjojen kuin omaelämäkerrallisten kirjojen joukkoon. Sivuilla on Akin omia kokemuksia miesflunssasta (s. 119 ja 120) alkaen, mutta paino on ohjeiden antamisessa muille juoksijoille. Kertomansa mukaan Aki on halunnut tehdä kirjasta tietopankin, jonka voi kaivaa kirjahyllystä aina uudestaan ja uudestaan (s. 157).
Yleensä tykkään lukea enemmän juoksijoiden kehitystarinoita, mutta Juokse!-kirjan luin suurella mielenkiinnolla loppuun asti. Sain Runner’s High’n juoksukoulussa tutustua Akin rentoon mutta erittäin asiantuntevaan valmennukseen. Kirjassa painotetaan peruskestävyysharjoittelua, muistutetaan kunnollisen lämmittelyn tarpeellisuudesta, koordinaatioharjoitusten tärkeydestä ja siitä, että harjoittelussa on otettava järki käteen. Nämä kun muistaa, on juoksuharjoittelu monin verroin mukavampaa.
Kirjassa Aki toteaa, että ”kaikille yleisesti suunnatut bulkkiohjelmat” eivät toimi, koska olemme kaikki yksilöitä (s. 15). Kuntosaliharjoittelusta hän muistuttaa, että salilla juoksijan ei kannata keskittyä pelkkiin jalkalihaksiin tai toisaalta jättää jalkoja treenaamatta ”sillä verukkeella, että kyllä ne jalat juostessa vahvistuvat” (s. 43). Lisäksi Aki toteaa, että monia ”menestyviä juoksijoita yhdistää terve suhtautuminen mahdollisiin vastoinkäymisiin ja haasteisiin, koska juoksuhan on vain yksi osa elämää ja sen ulkopuolellakin on kiinnostavia asioita” (s. 17). Nämä kaikki ovat sitä järjen ääntä, joka kaikuu läpi kirjan.
”Itse en ole koskaan oppinut mistään enempää kuin huonosti menneistä tapahtumista.” (s. 22)
Kirja sopii ennen kaikkea juoksun aloittelijalle. Välttyy monelta harmilta, jos ja kun noudattaa kirjan ohjeita. Aki painottaa maltillisuutta ja itsensä kuuntelemista, minkä pitäisi olla ohjenuora juoksuharjoittelussa. Kaltaiseni kuntoilija sai hyvää kertausta ja luottamusta omaan tekemiseen. Paljon juosseelle kirja ei niin paljon tarjoa, mutta pitkä harrastushistoria ei takaa sitä, että homma on kaikkinensa ns. hanskassa.
Kirjan sisältö on timanttia, mutta rakenne horjuu paikoin. Osin asiat on jaoteltu kappaleisiin aiheittain, kuten erilaiset intervallitreenit tai ”Akin ABC”. Jonkin verran kaipasin kirjaan enemmän jäsentelyä. Ensimmäisessä luvussa tarina polveilee saman otsikon alla siitä, miten juoksutapahtumiin kannattaa valmistautua siihen, millaiset kengät juoksijan yleisesti kannattaa valita. Sekaan on heitetty vielä yksi kirjottajan oma kokemus Barcelonan maratonilta (s. 25).
Näyttää siltä, että kirjan viimeistelyssä on tullut hieman kiire. Silmiini pomppasi muutamia kirjoitusvirheitä ja ylimääräisiä sanoja siellä, mihin niitä ei kuulu (s. 11, 17 ja 108). Kappaleessa ”Akin ABC” mainitaan kahteen otteeseen ensimmäisen lapsen syntymä elokuussa 2018 hieman eri sanankääntein (s. 114-116). Näistä jää vähän viimeistelemätön maku, mutta se sallittakoon tuoreelle perheenisälle. Lapsen syntymään liittyvä univelka (s. 114) mainitaan myös.
Kirjan kieli on rentoa ja ”akimaista”. Puhekielenomainen teksti tekee kirjasta helposti luettavan, vaikka esimerkiksi sanaa ”mallailla” viljellään melko tiheään. Kirjassa tulee vastaan ohjeita, kuten ”kevyet höntsäilyt pienine jumppineen riittävät” (s. 24) tai ”Puolivaloilla tehdyt treenit eivät johda pidemmän päälle mihinkään erikoiseen.” (s. 127). Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kirjan sisältämät ohjeet olisivat ylimalkaisia.
Luin kirjan hiihtolomalla Lapissa. Mukanani ei ollut lenkkikenkiä, mutta kirjan lukeminen toi poltteen lähteä juoksemaan. Kirja innostaa. Huomaa, että kirjoittaja valmentaa ja juoksee (kirjoittaa!) rakkaudesta lajiin. 160-sivuinen kirja on nopeasti luettu, mutta on täynnä asiaa. Itse sain paljon vinkkejä erityylisiin vauhdikkaampiin treeneihin ja toisaalta vahvistusta sille, että peruskestävyyden treenaaminen on kaiken a ja o. Kirjaan voi myös palata uudestaan ja ryhtyä Akin opeilla vaikkapa itsensä valmentajaksi.
LENKILLÄ 