Kutsu Brooksin tilaisuuteen saatu blogin kautta.
Olen juossut monenlaisilla lenkkareilla, eikä minulla ole varsinaista suosikkimerkkiä. Olen aikojen saatossa huomannut, että lenkkareideni pitää olla neutraalit, riittävästi mutta ei liikaa vaimennetut ja ilman mitään ”kummallisuuksia”. Mahdollisimman ”perus” on paras.
Käytän tällä hetkellä monia eri lenkkareita. Koska kunnon talvea ei ole tullut, nastalenkkareiden (Sarva Xante) käyttö on jäänyt vähäiseksi. Sen sijaan olen juossut muutaman lenkin maastojuoksukengillä (Saucony Peregrine), joissa on pohjassa karkea kuviointi. Ne pitävät hyvin, jos asfaltilla on märkää lunta.
Sisäjuoksuun ja muuhun sisäliikuntaan olen ostanut omat lenkkarinsa (Adidas Cloudfoam). Käytän samoja kenkiä kuntosalilla, juoksumatolla ja sisäjuoksuradalla juostessa. Ei tulisi mieleenkään mennä suttaamaan lattioita samoilla kengillä, joita käytän ulkona.

Talven aikana olen käyttänyt lisäksi kolmia eri lenkkareita (New Balance Zante ja M1500BG5 sekä Saucony Kinvara 10). Vaihtelen lenkkareita lenkin pituuden ja tarkoituksen mukaan: vetotreeneihin kevyt kenkä ja pitkille lenkeille vaimennetumpi. Tärkein ominaisuus on se, että lenkkarit sopivat jalkaan.
Käytän lenkkareissa kokoa 42-43, vaikka arkikengissä riittää hyvin koko 41. Aina ei ole helppoa löytää sopivaa lenkkaria kapeaan ja pitkään jalkaan. Miesten kenkien lesti ja kantakuppi ovat leveämpiä kuin naisten kenkien. Muuten ei ole mitään väliä, onko kenkä miesten vai naisten osastolta. Polkujuoksukengissä (esim. Salomon) on onneksi unisex-malleja.
Helsinki City Running Dayn Street Teamin jäsenenä sain käyttööni Brooks Launch 7 -lenkkarit. Brooksilta saamani tiedon mukaan ne ovat ”vauhdikkaalle neutraalisti askeltavalle juoksijalle, joka haluaa kevyen ja vakaan kengän”.

Olen kokeillut Launch 7 -lenkkareita vasta kahdella lenkillä: keskiviikkoiltana juoksin reilun kuuden kilometrin peruskestävyyslenkin ja torstaina tein 10 kertaa 400 metrin vedot asfaltilla. Kaksi hyvin erilaista lenkkiä siis.
Hitaassa juoksussa huomasin, että Launch 7 on vähän vaimennettu ja hyvin rullaava kenkä. Rauhallisille ja pidemmille lenkeille tarvitsen pehmeämmät lenkkarit. Koon 42,5 kengissä tuntui olevan riittävästi tilaa varpaille, mikä on iso plussa. Kenkien droppi on 10 mm.
Vetotreenissä Launch 7 -lenkkarit olivat omiaan. Itse asiassa en juostessa edes ajatellut, mitkä kengät jalassani ovat. Niillä oli kevyt juosta vetoja noin vauhdilla 4:40-4:45 min/km.

Vaikka uudet lenkkarit tuntuvat hyviltä, otan ne pikku hiljaa käyttöön. Olen saanut kantapään kautta oppia, että liian suuret ja äkkinäiset muutokset lenkkarivalinnoissa ovat pahasta. Sen verran Launch 7 -lenkkareita pitää lähikuukausina ajaa sisään, että voisin juosta niillä maratonin toukokuussa.
Vauhdikkaiden lenkkareiden rinnalle kaipaan uusia vaimennetumpia kenkiä. Siksi menin innolla kuuntelemaan lisää Brooksin lenkkareista aamiaistilaisuuteen Radisson Blu Plaza Hotelliin Helsinkiin. Tilaisuudessa pääsi myös testaamaan Brooksin uutuuksia.

Jenna Laukkanen Brooksilta kertoi tilaisuuden aluksi kenkämalleista, kenkien materiaaleista ja pohjarakenteista. Koska olin jo yhtä mallia päässyt testaamaan aidoissa olosuhteissa, kuuntelin tarkkaan ja mietin, mikä malli voisi olla hyvä pari Launchin rinnalle.
Brooksin tämän kevän malleista erottui Ghost. Se on neutraali kenkä, jossa droppi on 12 mm ja vaimennus kannassa. Kokeilin mallia kävellessä, jossa jo erotti vaimennuksen. Sitä oli selvästi enemmän kuin Launchissa, mutta ei kuitenkaan koko pohjan matkalta. Vahva ehdokas pidemmille lenkeille. Tilaisuudessa olisi voinut käydä ulkona juoksemassa ja testaamassa kenkiä, mutta omat työt kutsuivat.
(Ghost-malli on tämän kuvan artikkelikuvassa.)

Aamiaistilaisuudessa julkistettiin myös Brooksin uusi brändilähettiläs, joka on vuoden 2018 Miss Suomi Alina Voronkova. Alina on mukana Helsinki City Running Dayssä 16.5.2020, jossa hän osallistuu puolimaratonille. Alina kertoi, että on aiemmin kärsinyt polvivaivoista, joten juoksukengillä on hänellä suuri merkitys.
Kiva päästä seuraamaan Alinan valmistautumista. Itselläkin alkaa maratonkuume nousta, kun tapahtuma päivä päivältä lähenee. 11 viikkoa enää.

Viime vuonna juoksin kaksi maratonia ja molemmat eri kengillä. Sain täsmälleen samaan varpaaseen ja samaan kohtaan rakon molemmilla kerroilla. Hiertymän aiheutti yli neljän tunnin taivallus – en usko, että syy oli kengissä. Minulla on myös erikokoiset jalat, minkä vuoksi toisessa kengässä jalka pääsee liikkumaan enemmän. Maratonsolmuista huolimatta.
Kuten todettu, olen omat seikkailuni tehnyt lenkkaririntamalla ja todennut, että liian suuret ja äkkinäiset muutokset ovat huonoja. Vaikutukset huomaa vasta useamman lenkin jälkeen.
Jokainen löytää kokeilemalla itselleen sopivan lenkkarin, eikä yksi malli sovi kaikille. Lyhyen tutustumisen jälkeen Brooksin kengät tuntuvat melko tavallisilta, eikä suunnittelussa ole yritetty keksiä pyörää uudelleen. Tai tässä tapauksessa lenkkaria.