Viikonloppuna näin ensimmäiset leskenlehdet. Aina yhtä riemukasta, vaikka tämä on jo 40. kevääni. Mukana ollut lapseni sanoi, että hän näki leskenlehtiä ensimmäisen kerran tänä vuonna jo silloin, kun oli vielä koulua. Siitähän on ikuisuus, ajattelin. Alle kaksi viikkoa, kun tarkemmin laskin.
Kaikki on tapahtunut äkkiä. Viime viikko oli tarkoitus viettää Ylläksellä. Ensin tuntui tylsältä, kun haaveet Lapin keväthangista murenivat. Sitten Ylläksen rinteet menivät kiinni ja heti perään ladut. Onneksi emme lähteneet. Saimme lopulta myös rahat takaisin mökistä, jonka olimme varanneet viime viikoksi.
Nyt on jo koko Uusimaa kiinni. En pääse käymään kesämökillä puhumattakaan siitä, että voisin mennä vierailemaan vanhempieni tai muiden sukulaisteni luo. Ulosajoväylillä odottaa poliisien tarkastuspiste.
Muutos on ollut nopea, mutta niin on ollut myös tilanteeseen sopeutuminen. Kun tapasin tutun ruokakaupassa, oli mukava jutella, mutta turvallisen etäisyyden päästä. Turvavälin pitäminen tuli melkein luonnostaan. En anna lasten hyppiä trampoliinilla kavereiden kanssa, eikä tunnu edes pahalta kieltää. Nyt toimitaan näin, kunnes helpottaa.
Pidin viime viikon töistä vuosilomaa, vaikka Lapin matka peruuntui. Lapin kelohonkamökki ja metrin hanget korvautuivat omalla pihapiirillä. Pesin ikkunoita ja leikkasin pensaita. Mieheni karsi isompia rankoja pihapuista ja minä sahasin niistä polttopuita.
Ei mitään niin huonoa ettei jotain hyvääkin. Viime viikolla tapahtui mielenkiintoisia juttuja, sillä annoin yhden radiohaastattelun (juoksusta) ja kirjoitin tilauksesta pienen lehtijutun (ihan muusta kuin juoksusta). Kumpaakaan ei ole vielä julkaistu, mutta tekeminen oli hauskaa.
Kun lomailin kotona, ehdin juosta monena päivänä. Lappiin en olisi ottanut lenkkareita – en koskaan ota, sillä siellä hiihdetään. Loman aikana, johon lasken viisi arkipäivää ja kaksi viikonloppua, juoksin yhteensä 66 kilometriä. Lisäksi ehdin olla paljon ulkona lasten kanssa.
Elämä on kutistunut pieneen piiriin, jota rytmittävät lasten koulu, tällä viikolla taas omat (etä)työpäivät ja lenkkeily. Teen edelleen yhteistyötä juoksuvalmentaja Ira Hassisen kanssa ja sain häneltä juuri juoksuohjelman toukokuulle asti. Jotain ennakoitavaa tässä arvaamattomassa maailmassa.
Korona-arki on innostanut myös lukemaan paljon. Olin ostanut Lapin lomaa varten kirpputorilta kolme mielenkiintoista kirjaa 1-3 euron kappalehintaan. Kaksi niistä luin jo ennen lomaa (Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike sekä Pirkko Saision Betoniyö) ja viimeisen luin loppuun loman aikana (Peter Franzénin Tumman veden päällä). Tilasin myös kaksi uutta kirjaa (kirjoitusoppaita) ja löysin makuuhuoneesta vaeltamasta pokkarin, jonka olin ostanut lokakuussa Helsingin kirjamessuilta (Päivi Storgårdin Keinulaudalla).
Kaunokirjallisuuspokkarit ja muut kirjat, joita ei tule luettua uudestaan (esimerkiksi elämäkerrat) joutavat kiertoon. Keräsin sunnuntaina läjän omia ja lasten ylimääräisiä kirjoja ja laitoin ne tarjolle kadulle postilaatikkomme viereen. Päivän päätteeksi keräsin jäljelle jääneet neljä kirjaa. Pieni vaiva, mutta ilo sekä minulle, joka sain kirjat kiertoon, että seuraavalle lukijalle.
Loman aikana luin myös Martina Aitolehden uutuuskirjan, josta kirjoittamani arvion voit lukea täältä:
Kirja-arvostelu: Martina Aitolehti – Elämäsi kunnossa
Lomaviikko tarjosi siis kaikenlaista kivaa, vaikka korona perui matkan. Tilanteeseen sopeutuu ja uusiin käytänteisiin tottuu. Jokunen aika sitten olisin säikähtänyt, jos kadulla olisi joku kävellyt hengityssuoja kasvoillaan tai vastaantulija olisi väistänyt minua autotien puolelle, kun lenkkeilen (tapahtui tosielämässä).
Mukavaa viikkoa!
LENKILLÄ 
Samat tuntemukset täällä elämän kutistumisesta. Siitä lähtien kun tulin mökille, olen poistunut pihapiiristä kerran kauppa- ja postireissulle Kuruun. Siis jos lenkkejä ei lasketa. Oli kyllä kummallinen ja vähän mustan huumorin tyyliin huvittavakin kauppareissu, kun oikein tosissaan kierteli ihmisiä siellä hyllyjen väleissä.
Perheen pääsiäissuunnitelmat ovat myös ehtineet muuttua kahdesti koronan vaikutuksesta: ensin vanhempien piti lähteä pääsiäiseksi Espanjaan, mutta tietysti peruivat, kun ulkomaille matkustamista ei enää suositeltu. Sitten siskon perheineen piti tulla meidän luokse mökille, mutta nyt he ovat jumissa Uudellamaalla.
Mutta on senkin saanut huomata, että isoihinkin muutoksiin pystyy sopeutumaan. Eristäytymisen seurauksena ihmiset ovat alkaneet taas puhua puhelimessa kuin ennen vanhaan (tosin modernina lisänä videopuhelut) ja jopa lähetellä kortteja. En pidä sitä pelkästään huonona asiana, että tilanne pakottaa meitä vähän miettimään uusiksi ajankäyttöä ja prioriteetteja. Tässä voi oppia monenlaista itsestään. Tsemppiä sinne, nyt meillä on myös HCRD:n päivämäärä odotettavaksi! 🙂
TykkääTykkää