Opin toisen ja viimeistään kolmannen lapseni kohdalla sanomaan, milloin oma taaperoni oli todellisuudessa väsynyt, vaikka kierrokset vain nousivat. Ärsyynnyin, jos joku ulkopuolinen tuli ihmettelemään, miksi yritän saada nukkumaan lasta, joka riekkuu, kiekuu ja nauraa. ”Eihän tuo vaikuta lainkaan väsyneeltä!”
Pienillä lapsilla unentarve on suuri: heidän tulisi nukkua puolet vuorokaudesta. Niinpä väsyneet taaperot nukahtelivat milloin olohuoneen lattialle matto peittonaan tai puoliksi sängyn alle, kun olivat ensin aikansa vastustelleet päiväunille menoa.
Toisen lapsen jälkeen olin välillä niin univajeinen, että en osannut ajatella muuta kuin että kuolema kuittaa univelat. En ajatellut silloin enkä edelleenkään kuolla pois, vaan tuolloin tuntui, ettei väsymys koskaan helpota.
Nykyään olen jo nukkunut monta vuotta kokonaisia yöunia. Yleistila on virkeä. Oman väsymykseni tunnistaminen ei tosin ole helppoa. Joskus on vaikea sanoa, olenko oikeasti väsynyt vai haluanko vain uskoa niin, että saan luvan kulkea puolivaloilla töissä ja kotona. Välillä taas hämään itseäni ja käyn ylikierroksilla kuin väsynyt lapsi, vaikka tarvitsisin lepoa.
Minulla on lasten saamisen jälkeen todettu sekä raudanpuutos että aloitettu kilpirauhaslääkitys. Raudanpuutos ja kilpirauhasen vajaatoiminta todettiin sattumalta, enkä ole hakenut itselleni diagnooseja. Harmittaa, kun julkisuudessa kuulee puhuttavan muotisairauksista. Jälkeenpäin osaan sanoa, että olen ollut väsynyt myös näiden sairauksieni vuoksi, mutta esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminnan aiheuttama väsymys on erilaista kuin univajeisuus.
Liian vähään nukkumiseen auttaa nukkuminen. Jos nykyään viikkoon tulee useampi huonompi yö, alkaa se tuntua. Kunhan saan nukkua yhden yön sikeästi ja riittävän pitkään, olen taas virkeä itseni. Pitkään nukkuminen on kohdallani suhteellista, sillä en öisin juuri nuku 7-8 tuntia enempää. Se riittää.
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän kaipaan rauhoittumista hektisten päivien jälkeen. Toisaalta tykkään siitä, kun ympärillä tapahtuu paljon ja tapaan ihmisiä. Tuollaisten päivien päätteeksi on osattava laskea kierroksia alas.
Liikunta ja etenkin juokseminen ovat omiaan rauhoittamaan ylivireää oloa. Liian myöhäinen lenkki ei tee hyvää yöunille, mutta yleisesti ottaen liikunta auttaa nukkumaan sikeästi. Maratonien jälkeen en nuku kunnolla, sillä sydämen syke pysyy tavallista korkeammalla useamman päivän. Silloin on unikin levotonta.
Juoksulenkit auttavat myös siten, että maltan niiden jälkeen olla aloillani. Kun hyörintä loppuu, kehoni ja mieleni saavat lepoa. Lepopäivien pitäminen juoksusta ja liikunnasta onkin välillä juoksuohjelman vaikein osa. Liikunta tekee hyvää niin monella tapaa, että ilman sitä on vaikea olla. Lepopäivät kuitenkin kannattaa pitää, sillä ne palvelevat kokonaisuutta yhtä paljon kuin ohjelmaan merkityt treenit.
Fyysinen väsymys, univaje ja uupumus ovat kaikki hieman erilaisia. Pimeä loppuvuosi saa olon ajoittain tuntumaan siltä, kuin yrittäisi edetä siirapissa. En saa iloa joulun odotuksesta siitä yksinkertaisesta syystä, että en ole jouluihminen. Onneksi valoa tunnelin päässä näkyy, sillä oma oloni helpottaa aina vuodenvaihteessa. Pitkä ja pimeä tunneli ei ole loputon, vaikka siltä marraskuussa saattaa tuntua.
Yritän kulkea läpi loppuvuoden samalla tavalla kuin valoisemmat ja lämpöisemmät kuukaudet. Se on hyve ja pahe samaan aikaan. Kellertävä keinovalo ja pudonneet lehdet saavat lenkkipolut näyttämään ruman ruskeilta. Marraskuu nostaa keskisormeaan pystyyn. Siitä huolimatta juoksen, ja saan edelleen juoksun tuomat edut. Pahe se on siinä mielessä, että joskus voisi vain rypeä kurjuudessa, levätä ja myöntää, että pimeydessä on ankea vaeltaa.
Mikähän tämän kirjoituksen pointti olikaan? Se, että välillä väsyttää. Väsymystä on erilaista ja ne on hyvä tunnistaa ja erottaa toisistaan. Liikunnasta saa hyvää oloa arkeen ja hyvät yöunet, ellei liikunta mene liiallisuuksiin. Mikä vain liikaa annosteltuna ei ole hyvä. Nyt väsyttää pimeys, jota ei pääse pakoon. Sekin ennen pitkää helpottaa.
LENKILLÄ 