Messuliput Helsingin kirjamessuille saatu.
Aloitin messuvierailuni torstaina aamupäivällä kuuntelemalla Jukka Häkkisen haastattelua salaliittoteorioista. Hän on kirjoittanut kirjan nimeltään Salaliitot ympärilläni.
Salaliittoteoriat olivat tapetilla koronapandemian aikaan. Liian vaikeiden asioiden kohdalla aivot vetivät mutkat suoriksi.
Oli helpompi uskoa salaliittoteoriaan kuin sattumaan, joka on kovin ikävä asia. Koronavirukseen liittyvä salaliittoteoria on yksi monien salaliittojen joukossa.
Salaliittoteorioita yhdistää se, että uskotaan olevan jokin pahantahtoinen joukko, joka toteuttaa salassa päämääräänsä.
Jukka Häkkinen on kirjoittanut kirjan ajankohtaisesta aiheesta. Lähes samaan hengenvetoon hän muistutti, että ei sovi ylikeskittyä nykyhetkeen.
Emme elä salaliittoteorioiden kulta-aikaa, vaikka siltä tuntuu. Esimerkiksi vaalivilpistä on puhuttu Yhdysvalloissa jo vuosikymmenien ajan.
Donald Trump on näkyvä ihminen, minkä vuoksi epäilty vaalivilppi vuoden 2020 presidentinvaaleissa sai niin paljon julkisuutta. Asia sinänsä ei ole uusi.
Lukuharrastuksen vähenemisestä puhutaan paljon. Yhdessä kirjamessujen keskustelutilaisuudessa olivat äänessä kirjapodcastien tekijät, jotka totesivat, että lukemisen väheneminen on mantra, jota helposti toistetaan ilman totuuspohjaa.
Helsingin kirjamessut teki heti torstaina ensimmäisen päivän yleisöennätyksen, kun 17 000 ihmistä vieraili messuilla.
Lukeminen, kirjat ja kaikki kirjallisuuteen liittyvä kiinnostaa ihmisiä edelleen.
Perjantain yleisömagneetti oli teemakeskustelu, jossa olivat mukana kaikki presidenttiehdokkaat. Jokainen istumapaikka oli täytetty jo puoli tuntia ennen tilaisuuden alkua.
Seisoin tunnin ja kuuntelin kahdeksaa presidenttiehdokasta. Harmaahapsisen villatakkikansan keskuudessa en ollut se, joka kaipasi jaloilleen lepuutusta. Jos jokin istumapaikka vapautui, en suinkaan rynninyt siihen.
Seisoin viimeisen penkkirivin takana, joka oli hyvä paikka. Näin esteettä lavalle ja sain otettua valokuvia vieri vieressä istuneista presidenttiehdokkaita.
Ainoa harmi oli minua koko ajan hieman sivummalle pakottanut vanhempi naishenkilö, joka seisoi vieressäni. Jos joskus erehdyn tuntemaan itseni varttuneeksi, kirjamessuilla olen juniori, jota voi vuosien antamalla arvovallalla töniä.
Teemakeskustelussa presidenttiehdokkaat kertoivat ensin, mikä kirja on opettanut heille vallasta ja toiseksi, mikä on muuttanut heidän ajatteluaan maailmasta.
Kirjavalinnat olivat enimmäkseen klassikkoja. Ehdokkaista Jussi Halla-aho oli luottanut samaan kirjaan sekä koskien valtaa että ajattelun muuttumista. Hänen valintansa oli George Orwellin teos 1984.
Ehdokkaista Harry Harkimo oli valinnut hieman tavanomaisempaa ja suurelle yleisölle tutumpia teoksia. Yllättäen niistä Ilkka Remeksen Jäätyvä helvetti innosti vilkkaimpaan keskusteluun.
Harkimo pohti, kuka on Remeksen tietolähde, koska tämä tuntuu tietävän asioista niin paljon.
Joku epäili, että tietolähde on Mika Aaltola ja joku heitti, että Remeksen tulisi kirjoittaa kirja Suomenlahden kaasuputken rikkoutumisesta – Remes nimittäin saattaisi tietää, kuka sen teki.
Vaikka presidenttiehdokkaiden teemakeskustelussa myös vitsailtiin, sisälsi se kaikkinensa arvokasta keskustelua.
Mitä suurimmalla todennäköisyydellä joku lavalla perjantaina istuneista henkilöistä on maamme seuraava presidentti. He tuntevat hyvin kirjallisuutta ja lukevat paljon.
Itselleni kirjat tarjoavat sekä viihdettä että tietoa. Viime vuosina kirjallisuus on ollut ensi sijassa pakopaikka kuvitteellisiin maailmoihin.
Vaikka kirja ei olisi faktakirja, avartaa se lukijansa maailmankuvaa. Kirja tarjoaa ikkunan toisen ihmisen näkökulmaan elämästä.
Kirjojen avulla pääsee osaksi kokemusmaailmaa, joka ei oikeassa elämässä olisi mitenkään mahdollista. Miksi tarvitsemme virtuaalitodellisuutta, kun kirja tarjoaa meille sellaisen, luin jokin aika sitten eräästä haastattelusta.
Vuoden 2021 pakolaisnainen Sara Al Husaini on kirjoittanut kirjan Huono tyttö. Olin torstaina kuuntelemassa hänen haastatteluaan.
Katselin tyytyväisenä äärimmilleen täyttynyttä katsomoa, sillä Saralla oli painavaa asiaa kerrottavanaan.
Hän muisteli, miten hän nuorena alkoi kyseenalaistaa sitä, että hänen on verhouduttava huiviin. Perheellä ei ollut antaa tyydyttäviä vastauksia.
Huivin käyttöä on perusteltu ja perustellaan monenlaisilla vertauksilla. Timantti laitetaan kassakaappiin, ettei kukaan vie sitä. Huiviton tyttö on kuin tikkari, jonka kääre on avattu ja tahmaisen tikkarin pinnalla pörrää kärpäsiä ja muurahaisia. Öttiäiset ovat vertauskuva miehistä.
Sara kertoi, että hänen kirjansa on saanut hänen perheensä keskuudessa vaihtelevan vastaaoton. Kysyttäessä, jatkaako hän kirjoittamista, hän vastasi epäröimättä, että ”Kyllä!”
Sara Al Husainin kirja on malliesimerkki siitä, mikä voima kirjalla on. Se voi muuttaa todellisuutta, jossa elämme. Samalla se antaa mahdollisuuden nähdä maailmaa näkökulmasta, joka on itselle vieras ja outo.
Somesisältöä tuottavana vaikuttajana oloni kirjamessuilla on ollut kaksijakoinen. Haluan olla osaltani muistuttamassa, miten lukeminen on erittäin suositeltavaa ajanvietettä.
Samanaikaisesti haluan, että jakamani somesisällön vastaanottaa mahdollisimman moni ja kuvani saavat klikkauksia.
Tänä vuonna Helsingin kirjamessuilla kirjasome oli saanut oman kohtaamispaikkansa. Erilaisissa messuilla järjestetyissä keskusteluissa käsiteltiin ääni- ja e-kirjoja, kirjablogeja, booktokia, kirjagramia ja kirjallisia podcasteja.
Some on tehokas keino edistää lukemisharrastusta. Siellä voi vinkata kirjoja, keskustella kirjoista tai kirjoittaa kirja-arvosteluja, kuten itse ajoittain teen.
Somen nurjat puolet ovat myös Helsingin krijamessuilla esillä. Tällöin kyse ei ole kirjasisällöstä vaan laajemmin somejäteistä.
Psykiatri Klaus Ranta myönsi, että somen ylenmääräinen käyttö on nuorilla menossa oleva yhteiskunnallinen koe, joka muuttaa sosiaalista kanssakäymistä.
Torstaina kuuntelin tunnin mittaisen paneelikeskustelun aiheesta ”Mitä some tekee meille?” Juttua riitti niin paljon, että panelisteille varatun ajan päättyessä vetäjien oli pakko laittaa keskustelu poikki.
Somealustat voimistavat kauneimpien, älykkäimpien ja hauskimpien näkyvyttä. Tätä pidettiin lohduttomana muutoksensa.
Paneelikeskustelijat muistuttivat, että someyhtiöiden arvomaailma on erilainen kuin se, johon olemme tottuneet.
Välillä itseäni harmittaa, kun jokin julkaisuni ei saa tykkäyksiä somessa. Ensimmäinen ajatukseni luonnollisesti on, että sisältöni on huonoa. Todellisuudessa sen näkyvyydestä päättää jokin Kaliforniassa kehitetty algoritmi, johon en voi vaikuttaa.
Lotta ja pappa YouTube-kanavasta tuttu Lotta-Sofia Saahko toi esiin somen hyviä puolia ja kertoi, miten se antaa mahdollisuuden kenelle tahansa saada äänensä kuuluviin.
Olen Lotan kanssa hieman samoilla linjoilla, sillä olen itsekin saanut jalansijaa viestilleni somen kautta. Omassa blogissani voin sanoa mitä haluan kenenkään sitä estämättä.
Samalla moni tuntee alemmuudentunnetta somen kauniiden, hauskojen ja älykkäiden varjossa. Somen algoritmit eivät ole reiluja eikä niiden edes haluta sitä olevan. Somen käyttö ei kaikenkaikkiaan lisää hyvinvointia.
Tekoäly on yksi tämän vuoden Helsingin kirjamessujen teemoista. Aihe on mielestäni erittäin mielenkiintoinen.
En halua mennä mukaan hypetykseen, sillä asiaan liittyy ongelmia. Tyytyväisenä nyökkäilin, kun professori Teemu Roos totesi, että keskustelu tekoälystä on ollut mediassa harhaanjohtavaa.
Oikeudellisesta näkökulmasta katsottuna tekoälyn käyttämiseen liittyy tekijänoikeusongelmia.
Roosin mukaan tekoäly on lopulta vain sananarvauskone, joka laskee todennäköisyyksiä sen perusteella, mitä tekstiä sille on syötetty. Se on hienostuneempi versio ennakoivasta tekstinsyötöstä.
Sisältöä verkkoon itsekin tuottavana pidän ongelmallisena kahta asiaa. Ensimmäinen on edellä mainittu tekijänoikeusasia. Toinen on luovuus, joka tekoälyltä puuttuu.
Keskustelussa kysyttiin aiheellisesti, kenellä on kiinnostus lukea tekoälyn tuottamaa tekstiä. Lisäksi, jos tekoälyn pyytää kirjoittamaan esimerkiksi kirjan itselle mieluisasta näkökulmasta käsin, se lisää kuplautumista.
Kun tekstin takana on oikea ihminen, syntyy jotain aidosti uutta. Näin ajattelen itse, ja se saa minut jatkamaan kirjoittamista myös tekoälyn aikakaudella.
Ensimmäiset kaksi päivää Helsingin kirjamessuilla olivat antoisia. Ne saivat haaveilemaan, että tulevaisuudessa olisi enemmän aikaa lukea.
Kirjojen kansien sisään mahtuu isompi maailma, kuin mitä ulkopäin katsoessa voisi uskoa. Siksi kirja jaksaa viehättää.
Olen tänä vuonna hieman myöhäisheränneenä tutustunut Lucinda Rileyn kirjoittamaan Seitsemän sisarta -sarjaan. Luin kirjasarjan ensimmäisen osan heinäkuussa ja ihastuin.
Nyt olen lukenut kahdeksanosaisen sarjan kuusi ensimmäistä osaa. Viimeisen osan viimeisteli Lucinda Rileyn poika Harry Whittaker. Lucinda Riley menehtyi vuonna 2021.
Harry Whittaker on yksi Helsingin kirjamessujen odotetuimmista ulkomaalaisista vierailijoista. Olen saanut kunnian päästä osallistumaan aamiaistilaisuuteen Harry Whittakerin kanssa. Se on ehdottomasti tämänkertaisen messujen kohokohta.
Silläkin uhalla, että saan tietää, miten kirjasarja päättyi, odotan innolla lauantaiaamupäivään sijoittuvaa tapaamista. Minulla on lukematta vielä kirjasarjan toiseksi viimeinen osa Kadonnut sisar sekä Harry Whittakerin viimeistelemä Papa Saltin tarina.
Kirjallisuus tuo monenlaisia ja välillä yllättäviäkin kokemuksia. Siksi aion jatkaa kirjojen lukemista ja uppoutumista uusiin maailmoihin.
Helsingin kirjamessut Messukeskuksessa 26.-29.10.2023. Messuohjelmaan voit tutustua täällä.
LENKILLÄ 