Kirja saatu.
Aino Pajukangas haastatteli kirjaansa Suunnannäyttäjät (Into Kustannus Oy 2023, 246 s.) 20:tä suomalaista omalla alallaan menestynyttä henkilöä. Haastattelut on tehty enimmäkseen kevään ja alkukesän 2022 aikana.
Menestymisen mittarina on käytetty seuraajamäärää sosiaalisessa mediassa, näkyvyyttä perinteisessä mediassa esimerkiksi asiantuntijan roolissa tai julkaistujen musiikkialbumien, tehtyjen elokuvien tai kirjoitettujen kirjojen määrää.
Pajukangas on käynyt jututtamassa muun muassa somesiivooja Auri Kanasta, julkkiskokki Henri Alénia ja elokuvaohjaaja Dome Karukoskea.
Suunnannäyttäjät ei ole oppikirja. Sellaiseksi se sisältää liikaa naistenlehdille tyypillistä haastateltavan ulkonäön kuvailua sekä melko hajanaiseksi jäävää tietoa.
Toisaalta varsinkin sosiaalinen media ja sen lainalaisuudet muuttuvat nopeammin kuin painomuste ehtii kuivua. Ehkä asiaan on helpompi tutustua ilmiöiden kautta.
Sosiaalinen media voi myös nostaa ihmisen kuuluisaksi lähes yhdessä yössä. Ainutlaatuisuutta ei voi opettaa.
Kirjan haastattelut voi lukea missä järjestyksessä tahansa, sillä ne ovat itsenäisiä kokonaisuuksia. Jokin eri alojen suunnannäyttäjiä tuntuu yhdistävän, olivat he sitten (some)lääkäreitä, (some)ekonomisteja tai itseoppineita asunnonvälittäjiä.
Suunnannäyttäjäksi näitä henkilöitä on ajanut sisäinen palo, tarve tarttua itselle tärkeään aiheeseen tai tekemisen vimma. Jonkin verran on tarvittu onneakin matkaan.
Yllättävän monen haastatellun perheestä tai laajemmin suvusta löytyy julkisuuteen nousseita ihmisiä tai oman alansa merkittäviä tekijöitä.
Pajukangas on haastatellut kirjaansa muun muassa vatsastapuhuja Sari Aaltoa, jolla on eri somekanavissaan yli kuusi miljoonaa seuraajaa.
Sari Aallon isä on legendaarinen taikuri Simo Aalto ja serkku laulaja Saara Aalto. Feministisen taloustieteilijän Anni Marttisen isoisä oli oikeustieteen professori.
Rahapodin vetäjä, talousasiantuntija Martin Paasi lataa suoraan, että ”Meidän perheessä on aina ollut menestyneitä naisia, sikarikkaita perheystäviä – – -” (s. 141).
Kuuluisat, koulutetut tai varakkaat sukulaiset eivät itsessään tee kenestäkään kuuluisaa suunnannäyttäjää, jota massat seuraavat ja jonka mielipiteitä arvostetaan.
Kun lähellä on esimerkki menestyneestä ihmisestä, näkee mahdollisuuden, että tuollakin tavalla voi elää.
Moni suunnannäyttäjä haluaa tuoda omissa kanavissaan esiin tutkittua tieteellistä tietoa, sillä someen mahtuu niin paljon huuhaata.
Lihastohtorina tunnetuksi tullut liikuntatieteiden professori Juha Hulmi toteaa kirjassa, että meidän ajassamme ”perinteisen asiantuntemuksen auktoriteettiasema on kyseenalaistettu” (s. 125).
Tiedeyhteisön on ollut lähes pakko alkaa ottaa kantaa sosiaalisessa mediassa leviävään valheelliseen tietoon. Tähän on tarttunut myös Tervettä skeptisyyttä -Instagram-tilin takaa löytyvä Pauli Ohukainen.
Osalla suunnannäyttäjistä sosiaalinen media on ensisijainen tulonhankkimiskeino. Harva kuitenkaan tekee sisältöä sosiaaliseen mediaan pelkästään rahan takia.
Kun on saanut tunnettuutta joko sosiaalisen tai perinteisen median kautta, sitä voi käyttää myös muiden itselle tärkeiden asioiden esiintuomiseen.
Toisaalta siinä vaiheessa on helppo julistaa hyveellisiä tavoitteita, kun on jo saanut taloudellisesti turvatun aseman.
Suunnannäyttäjäksi tuleminen on osalla kirjaan haastatelluista tulosta pitkästä työstä. Haastatellut kuvaavat, miten ovat itse lähetelleet mediatiedotteita, tarjonneet asiantuntijuuttaan tai olleet tarkoituksellisesti esillä ärsyttämässä ja provosoimassa.
Osasta haastatelluista on tullut suunnannäyttäjä vastoin kaikkia odotuksia.
Kuka olisi vielä 15 vuotta sitten osannut kuvitella, että joku nousee kuuluisaksi jakamalla videoita siitä, miten hydrauliikkapuristin murskaa tavaroita. Tällainen henkilö on Hydraulic Press Channel YouTube -kanavan Lauri Vuohensilta.
Suunnannäyttäjäksi tullaan sekä sattumalta että tarkoituksella. Kun aseman on saavuttanut, pystyy tuomaan ajatuksiaan esille suurelle yleisölle, auttamaan, ansaitsemaan rahaa ja halutessaan nostamaan muita alan asiantuntijoita valokeilaan.
Julkisuudella on myös huonot puolensa. Tunnetut henkilöt voivat saada tappouhkauksia. Perinteisen median toimittajat saattavat käyttää arveluttavia keinoja haastattelujen tekemisessä. Näistä molemmista löytyy esimerkit Pajukankaan kirjasta.
Osalla suunnannäyttäjistä sosiaalinen media on ollut tie julkisuuteen. Jo edellä mainitsemani suunnannäyttäjän vatsastapuhuja Sari Aallon tilaisuus tuli, kun koronapandemia rajoitti ihmisten harrastuksia ja tuttavien tapaamista (s. 106). Aalto löysi miljoonayleisön TikTokista.
Olosuhteet saattoivat olla otolliset Aallolle, mutta en ole niinkään vakuuttunut, että ne olivat otolliset heille, jotka jumittuivat neljän seinän sisään tuijottamaan puhelintaan.
Tietokirjailija Mika D. Rubanovitsch kertoo hupaisasti TikTokin olevan kuin 7-päivää lehti. Kukaan ei ole julkisesti halukas myöntämään sen käyttöä (s. 149). Psykoterapeutti ja tietokirjailija Emilia Kujala sanoo suoraan, että ei ole ottanut TikTokia käyttöön oman hyvinvointinsa vuoksi (s. 33).
Sosiaalinen media antaa äänen tieteenvastaisille joukoille (s. 123), algoritmi suosii voimakkaiden kielteisten tunteiden ilmaisua (s. 153), se aiheuttaa someraivoa (s. 75) ja somevetoinen nopean menestyksen kulttuuri hämärtää nuorten näkemystä siitä, miten paljon raakaa työtä menestymisen eteen usein tarvitaan (s. 200).
Moni suunnannäyttäjä on aloittanut bloggaajana, mutta blogi on sittemmin jäänyt. Usea heistä kertoo siirtyneensä Instagramiin, jonka päivitysten tekemiseen ei mene niin paljon aikaa.
Siitä huolimatta kirjan merkitys myönnetään. Muun muassa Rubanovitsch pitää kirjaa osoituksena auktoriteetista (s. 150). Hän uskoo, että kirjan kirjoittaminen tekee ihmisestä alansa suunnannäyttäjän. Saman ajatuksen toistaa Pajukankaan kirjaan haastattelema tietokirjailija Frank Martela (s. 189).
On ristiriitaista, että niin moni on päätä pahkaa menemässä lyhytvideopalveluihin ja hylkäämässä perinteiset blogit. Mistä löytyy taitoa ja pitkäjänteisyyttä kirjoittaa, jos aika kuluu enimmäkseen videoita muokkaamalla?
Oma näkemykseni on, että lopputuloksena on läjä huonolaatuisia kirjoja, jotka on julkaistu vain siksi, että on pitänyt julkaista kirja. Blogiin aikaisemmin kirjoittamistani kirja-arvioista löytyy useita surullisenkuuluisia esimerkkejä.
Pajukankaan kirjan ehkä yksi riemastuttavin viesti on se, että suunnannäyttäjä uskaltaa olla rohkeasti oma itsensä. Aitous ja vilpittömyys vetoavat.
Suunnannäyttäjäksi tulemista ei voi kädestä pitäen opettaa. Pajukankaan kirja antaa esimerkkejä, mitä kannattaa tehdä ja mitä välttää. Tämän ohella kirja esittelee haastatellut ihmiset myös itsenään. Vaikka se tuo välillä olon, että lukee henkilöhaastatteluja yksi toisensa jälkeen, on se myös kirjan vahvuus. Suunnannäyttäjät tuntuvat olevan erityisiä ihmisiä.
Kirja on nopeaa ja viihdyttävää luettavaa. Eniten se antaa sellaiselle lukijalle, jolle etenkin sosiaalisen median vaikuttajat ovat tuttuja. Auttaa, jos on pientä ymmärrystä esimerkiksi algoritmeista.
Suunnannäyttäjät kuvaa ilmiöitä, joita sosiaalisessa ja muualla mediassa näkyvyyteen liittyy. Siten se sopii myös suunnannäyttäjäksi haluavalle.
Sosiaalisella medialla on perinteisen median rinnalla iso rooli. Oli esimerkiksi TikTokista mitä mieltä tahansa, se voi tuoda yksittäiselle käyttäjälle huiman näkyvyyden. Ei tosin kenelle tahansa, mutta hänelle, joka uskoo omaan tekemiseensä, on ahkera ja omaa hippusen onnea.
Kirja loppuu sanoihin, että sinustakin voi tulla suunnannäyttäjä. Uskallan olla kirjoittajan kanssa eri mieltä.
Suunnannäyttäjissä tuntuu olevan jotain, joka tekee juuri heistä mielenkiintoisia ja valovoimaisia. Ellei ole sosiaalisessa mediassa ja muualla julkisuudessa toimimiseen sopivaa luonnetta, pitkäjänteisyyttä, kovapintaisuutta ja samaan aikaan pehmeyttä havainnoida, mikä kuulijoihin uppoaa, on vaikea nousta suunnannäyttäjäksi.
LENKILLÄ 