Massatapahtuman mittasuhteet tulivat selviksi perjantaina, kun hain Naisten Kympin tapahtuma-alueelta juoksupaitani ja vuonna 2024 rannekkeen korvanneen hikipannan. Paitojenjakopisteellä kiemurteli kaksi jonoa, joskin ne etenivät rivakalla tahdilla.
Vuoden 2024 tapahtuma oli järjestyksessään 40. Naisten Kymppi. Juhlavuoden teemana oli 1980-luku. Neonvärit toistuivat tapahtumapaidassa ja hikipannassa, jota oli pidettävä esillä tapahtumapäivänä. Onneksi hikipannan luova käyttö oli sallittua. Sen saattoi pyöräyttää ranteen tai jalan ympäri, ellei halunnut laittaa sitä päähänsä.
Naisten Kymppi juostiin lauantaina 25.5. Olin edeltävällä viikolla pitänyt harjoittelun kevyenä, käynyt tunnin mittaisessa jalkahieronnassa ja yrittänyt syödä ja juoda niin, että olo olisi kisa-aamuna kevyt mutta energinen.
Kevyt lauantailenkki mielessäni oli mukava käydä perjantaina tapahtuma-alueella Töölönlahden puistossa kohottamassa tunnelmaa. Lämmin tai suorastaan kuuma ilma ei pelottanut, sillä minulla ei ollut mitään syytä lähteä juoksemaan vauhdikkaasti. Tavoitteeni oli noin tunti. Kymmenen kilometrin ennätykseni on 48 minuuttia ja olen aiemmin tänä vuonna juossut juoksutapahtumassa matkan ajassa 51:31 minuuttia.
Naisten Kympillä ei ole perinteisesti ollut ajanottoa, ja iso osa osallistujista kävelee reitin. Enimmäisaika suoritukseen on noin kolme tuntia. Nykyään Naisten Kympillä on lisämaksusta mahdollista ostaa ajanotto. Tapahtumassa on myös 50, 55 , 60 ja 70 minuutin loppuaikaan tähtäävät jänikset. En ollut maksanut ajanotosta vaan päättänyt luottaa urheilukelloni kertomaan tulokseen.
Juoksutapahtumaan valmistautuminen on harvoin ollut niin hauskaa kuin se Naisten Kympille tänä vuonna oli. Naisten Kymppi on hyvän mielen tapahtuma, johon on tapana lähteä pitämään hauskaa. Varsinaista liikunnan ja onnistumisen iloa siis. Tämänvuotinen 1980-luvun teema innosti minua kreppaamaan hiukseni ja kampaamaan ne korkealla sivuponnarille. Kaivoin kaappien kätköstä pinkkiä huulipunaa ja aurinkolasit, joissa oli valkoista ja turkoosia.
En selvästikään ollut ottanut paineita tapahtumasta, sillä nukuin edellisen yön hyvin. Ehdin syödä rauhassa aamupalan, pestä ja kuivata hiukseni ja heti sen jälkeen krepata ne sojottamaan kaikkiin ilmansuuntiin. Naisten Kympin lähtö oli yhden jälkeen iltapäivällä, joten en ehtinyt syödä lounasta. Nappasin kotoa mukaani suklaapatukan ja vesipullon.
Helsingissä oli lauantaina kuuma, kuten arvata saattoi. 50-kertoiminen aurinkorasva suojasi paahteelta ja vedenjuonti nestehukalta. Suklaapatukka suli käärepaperin sisällä. En ehtinyt piileskellä varjossa, sillä ennen lähtöä Dingo villitsi kuin parhaimpina vuosina 1980-luvun alussa. Yhtye ehti aikoinaan hajota ennen kuin aloitin peruskoulun. Siitä huolimatta osasin monien kappaleiden sanat ulkoa ja hoilasin niitä epävireisellä äänelläni. Onneksi mekkala oli valmiiksi kova, joten ääneni hukkui massaan.
Levottoman tuhkimon loppusoinnut aaltoilivat vielä Töölönlahden puiston nurmikentän päällä sakeana pöllyävän ilman seassa, kun juoksukaverini Suvin kanssa jo suuntasimme vessajonoon. Suurin osa juomastani nesteestä oli haihtunut hikenä ilmaan, kun olin pomppinut ja heilunut Dingon tahtiin yli puolen tunnin ajan paahtavassa kuumuudessa. Ennen lähtöä oli kuitenkin käytävä vessassa. Lännen puolelle kerääntyneet korkeat pilvet kielivät lähestyvästä ukonilmasta.
Neonkeltaisen osallistujapaitojen sekaan hukkui yksi jos toinenkin järjestyksenvalvoja, joiden liivit olivat täsmälleen samaa väriä. Kadotin vessakäynnin jälkeen myös juoksukaverini. 1980-luvun teemasta huolimatta vuonna 2024 kaikilla oli puhelin, ja sain kaverini kiinni. Kävimme vielä täyttämässä vesipullomme tapahtuma-aukiolla ja ottamassa kuvausseinän edessä kuvia. Imeskelin sulaneen suklaapatukan kääreestään ja huuhtelin suuni vedellä. Sitten suuntasimme lähtöön.
Naisten Kympille oli tänä vuonna ilmoittautunut 7 000 juoksijaa tai kävelijää. Neonvihreä paitameri kiemurteli lähtöä odotellessa lohikäärmeen lailla halki tapahtuma-alueena toimineen Töölönlahden puiston. Se oli levoton ja malttamaton odottaessaan lupaa lähteä liikkeelle. Ensimmäisessä lähtöryhmässä olivat juoksijat, jotka juoksisivat kymmenen kilometriä enintään tunnissa ja 20 minuutissa. Viisi minuuttia heidän jälkeensä olisi juoksua ja kävelyä yhdistelevät hölkkääjät ja viimeisenä kävelijät. Naisten Kympille voivat osallistua kaikkien sukupuolien edustajat, mutta enemmistö on edelleen naisia.
Olin luvannut juoksukaverilleni, että en jätä häntä yksin ja karkaa matkoihini. Melko pitkään pystyinkin pitämään lupaukseni. Alku oli ruuhkainen, mikä hieman turhautti, mutta samaan aikaan hillitsi pahimpia menohaluja. Korkeiden rakennusten välissä urheilukellon GPS-mittaus ei toiminut kunnolla. En voinut luottaa kellon ilmoittamaan vauhtiin ensimmäisellä kilometrillä. Juoksutapahtumissa tulee aina lähdettyä aiottua nopeampaa, kun huumassa ja muiden imussa juoksee vauhdikkaammin kuin piti.
Kuumuus tulisi jossain vaiheessa tuntumaan, joten senkin vuoksi oli hillittävä vauhtia. Varman ajan ensimmäiselle kilometrille sain, kun vilkaisin kelloa kilometrikyltin luona Baanalla: 6 minuuttia 23 sekuntia. Vauhti ei riittäisi sellaisenaan tunnin alitukseen. Tiesin entuudestaan, että juoksen tällaiset tapahtumat kiihtyvällä vauhdilla, joten en ollut huolissani.
Ensimmäinen juomapiste oli kolmen kilometrin kohdalla. Otin mukillisen vettä. En yleensä juo kymmenen kilometrin tapahtumissa, mutta helteessä tein poikkeuksen. Pyörällä liikkunut ensiapuhenkilö puhutteli ensimmäistä juoksijaa jo reitin puolessa välissä. Kuuma keli oli haastava.
Naisten Kympin reitti kulki armollisesti varjossa useammassa kohtaa. Mereltä käynyt vieno tuuli tuntui taivaalliselta. Kotikaupunkini Espoon päällä näytti olevan tummia pilviä. Näin kerran salaman iskevän korkealta pilvistä lähes maahan saakka. Naisten Kympin juoksijoista ainakin me noin tunnin aikaa tavoittelevat vältyimme sateelta.
Olimme juoksukaverini kanssa ohittaneet 70 minuutin loppuaikaan tähtäävän jäniksen jo Hietaniemen hautausmaan kohdalla. Seuraavaksi näkökenttään lipui 60 minuutin loppuaikaan tähtäävän jäniksen viiri. Se alkoi olla jo houkuttelevan lähellä. Lauttasaaren sillan luona noin kuusi kilometriä juostuamme oli vuorotellen nousua ja laskua. Ennen mantereella paluuta oli toinen juomapiste, josta otin kaksi mukia vettä. Muuta juomaa ei ollut tarjolla, mutta vesi maistui kuivassa suussa hyvälle, vaikka olikin ehtinyt lämmetä.
Sanoin juoksukaverilleni, että rullataan alamäet ja hidastetaan vauhtia ylämäissä. Hidasteluni taisi jäädä puheeksi. Aloin pohtia ääneen, pitäisikö minun sittenkin kiristää vauhtiani ja ottaa kiinni 60 minuutin jänis. Se ei ollut enää kaukana. Juoksukaverini piti muutaman kerran vannottaa, että voisin mennä, ja niin menin. Lupasin odottaa häntä maalissa.
Ruoholahdessa juoksin pitkin mukulakiviä ja mietin, että tässä minä taas menen – se, joka kivenkovaa väittää, ettei ole kilpailuhenkinen. Otin juomapisteeltä mukillisen vettä. Juoksin kahdeksannen kilometrin ajassa 5:42 minuuttia ja yhdeksännen 5:38 minuuttia. Vauhtini vain kiihtyi. Baanalla ohitin 60 minuutin loppuaikaan tähtäävän jäniksen. Tervehdin juoksupiireistä tuttua miestä, joka siinä vaiheessa jo juoksi yksin viiri selässä lepattaen. Juokseminen tuntui kevyeltä ja oloni oli energinen.
En voi sanoa, että viimeiset sadat metrit olisivat olleet helppoja. Sykkeeni nousi jopa 170:een. Osa siitä johtui kuumuudesta, mutta olin tullut viimeisen kilometrin nopeammin kuin minkään muun. Siihen kului aikaa 5:14 minuuttia. Oma kelloni pysähtyi ajassa 59:32 minuuttia. Jäin odottamaan juoksukaveriani maalihuoltoon. Tuossa vaiheessa siellä ei ollut vielä ruuhkaa, joten uskalsin pysähtyä ja tarkkailla, koska näkisin kaverini.
Maaliin pääsy tuntuu aina yhtä ihanalta, oli matka ja tapahtuma mikä tahansa. Se, että voin tuosta vain juosta kymmenen kilometriä, on päivittäisten valintojen tulos. Lähden lenkille, vaikka ei aina huvittaisikaan ja yritän tehdä järkeviä valintoja ruokavaliossani. Lämpöisinä kesäiltoina on välillä kieltäydyttävä terassilla juoduista oluista tai venähtäneistä illoista. Koskaan ei ole myöskään liian myöhäistä aloittaa.
Juoksukaverini pääsi myös maaliin ja varmistin, että hän oli hyvävointinen. Kuumassa juokseminen voi olla haastavaa kenelle tahansa. Vakuuttelimme molemmat olevamme kunnossa. Niinpä keräsimme maalihuollosta kassin täyteen syömistä ja juomista ja kiertelimme vielä hetken tapahtuma-alueella.
Ensimmäisiä hajanaisia sadepisaroita alkoi pudota taivaalta, kun kävelimme junalle. Lyhyen junamatkan aikana ehdimme ruotia tapahtumaa ja omaa juoksua. Kokemuksemme olivat pääosin myönteisiä. Alun ruuhkaisuudesta ei voi koskaan kokonaan massatapahtumissa päästä. On vain toivottava vielä tehokkaampaa viestintää osallistujille, että kaikki valitsisivat omalle kunnolleen ja vauhdilleen sopivan lähtöryhmän ja antaisivat nopeammille tilaa ohittaa vasemmalta. Toki karnevaalinomaisessa hyvän mielen tapahtumassa huomio kiinnittyy helposti muuhun kuin tien antamiseen kiireisimmille.
Pyörällä liikkunut ensiapuhenkilöstö oli myös hyvä palvelu järjestäjiltä. Ehdin nähdä kaksi hieman uupunutta juoksijaa, jotka saivat molemmat apua ammattilaisilta. Loppumatkasta oli myös mahdollista juosta vesisuihkun ali, mikä olisi varmasti viilentänyt mukavasti. Olin turhamainen ja väistin kasteen. Halusin säilyttää hiukseni kuivina. Minut paremmin tuntevat tietävät, että en hikoile päästä. Aioin suunnata huolella kreppaamallani hiuskuontalolla vielä muihin päivän rientoihin. Niin lopulta suuntasinkin: lapseni ulkoilmakonserttiin, ystäväni pojan valmistujaisiin ja naapuruston illanviettoon. Olipa hauskaakin hauskempi päivä, ilta ja aamuyö!
LENKILLÄ 