Yksi ylimääräinen tunti on vähintä, millä aina vain pimeämpi, kylmempi ja märempi syksy voi minua lepytellä. Keväällä annan yhden tunnin vuorokadesta pois ilomielin. Olenhan silloin tunnin lähempänä kesää, syreenin tuoksua ja iltauutisten aikaan keittiöön paistavaa aurinkoa.
Sunnuntain vastaisena yönä Suomi muiden mukana siirtyi talvi- eli niin sanottuun normaaliaikaan. Minulla oli tiedossa aikataulutettu sunnuntai. Ei mitenkään kiireinen, mutta sovituista menoista oli pidettävä kiinni. Jotta ehtisin juosta ennen päivän muita menoja, oli lenkille lähdettävä ajoissa.
Olin sunnuntaiaamuna laittanut herätyskellon herättämään kuudelta, mutta heräsin itsekseni kellon näyttäessä 5:30. Puhelin oli omatoimisesti päivittynyt talviaikaan, mutta oma sisäinen kelloni oli vielä kesäajassa. Nousin pian ylös ja rauhassa aamupalan syötyäni olin ulko-ovella valmiina lähtöön kello 6:40. Kaduilla ei näkynyt muita lenkkeilijöitä, ja vesi tuli lenkkareiden ja sukkien läpi alle kilometrin juostuani.
Vedin juoksutakin huppua päähän, jotta en sateessa kastuisi kokonaan. Tällaisina hetkinä ajattelee, että hullua hommaa ja toisaalta nämä ovat parhaimpia hetkiä, joita juoksuharrastus voi antaa. Sateessa autioilla teillä juoksentelua seurana vain omat ajatukset. Taatusti ainutlaatuisia kokemuksia. Lähdin juoksemaan aluksi samaa reittiä, jota yleensä poljen pyörällä töihin. Aamu- ja iltapäiväruuhkassa autoletkat täyttävät tiet – nyt tilalla oli pelkkää tyhjyyttä.
Aamu ehti valjeta lenkkini aikana. Sonnustauduin vain yhdellä heijastimella, kun tiesin, etten kauan joutuisi juoksemaan pimeässä. Paras varusteeni oli Lontoon matkalta lokakuun alussa ostamani juoksutakki, joka on vedenkestävä, mutta silti hengittävä. Olin testannut sen ulkoillessa ja todennut etenkin hupun ja korkean kauluksen olevan omiaan pitämään tuulen ja sateen poissa.
Lähtiessäni olin laittanut taskuuni yhden energiageelin, sillä en uskonut tekeväni kovin pitkää lenkkiä. Kotona piti olla viimeistään yhdeksältä, joten kiertelin kadunvarsia ja ulkoilureittejä, joilta voisi tarvittaessa kääntyä kotiin. Nautin usein viikonloppupitkiksillä Laajalahden merenrantamaisemista, mutta nyt ajattelin, että eipä niilläkään olisi tässä synkkyydessä paljon annettavaa. Laajalahden ympäri kiertävältä lenkiltä ei myöskään voi oikaista kotiin, ellei sitten omaa taitoa kävellä (juosta!) vetten päällä.
Juoksin lopulta reilun 16 kilometrin lenkin. Energiageelistä otin huikan melko loppumatkassa, kun alkoi tuntua, että kevyen aamupalan energia oli jo kulutettu. Olin enää reilun kahden kilometrin päässä kotoa, mutta miksi en ottaisi vähän geeliä, kun sellaisen olin lenkille mukaani napannut? Vaikka pimeään ja sateiseen aamuun juoksemaan lähteminen olisi hieman itsenä kiusaamista, ei itseään sentään tarvitse näännyttää. Energiageelin sokeri piristikin mukavasti loppulenkin ajaksi.
Tiet olivat enimmäkseen sulia ja kesälenkkareilla pärjäsi mainiosti. Ellei lasketa sitä, että jalat olivat lenkin jälkeen mukavasti hautuneet kastuneissa villasekoitteisissa urheilusukissa. Pikkuliten haastoi minut jo jokin aika sitten paljastamaan juoksijan varpaani ja kirjoittamaan siitä blogiini. En ole vielä kirjoittanut postausta, mutta lasten kummastelevista kommenteista päätellen nyt olisi saanut hyvää kuvamateriaalia. Se jäi kuitenkin seuraavaan kertaan.
Alkuillasta, kun päivän muut menot oli tehty, suuntasin ex tempore vielä kirjamessuille Helsinkiin. Onneksi aikaa oli kierrellä vain 1,5 tuntia. Mukanani oli nuorin poikani, joka pitää kirjoista vähintään yhtä paljon kuin minä. Löysimme kumpikin luettavaa ja kotiinviemisiksi metrilakua. Messuilla oli Aivovoimaa-kirjan kustantajan Atenan osasto, josta ostin itselleni hyvässä messutarjuksessa olleen kirjan. Sen olen halunnut lukea siitä asti, kun kirja suomenkielisenä ilmestyi.
Tiesin messuilla olevan myös No Tofu Publishing -kustantamon osasto, joka löytyikin keskeiseltä paikalta, eikä minun tarvinnut lähteä etsimään sitä. Kävin tervehtimässä Juoksijan järki -kirjan kirjoittanutta Joonas Laurilaa. Arvioni kirjasta voit lukea täältä.
Sunnuntaihin mahtui paljon menoa – ehkä yksi ylimääräinen tunti teki asiaa. Nyt illat pimenevät ja muutenkin melko harmaa ja synkkä vuodenaika tekee tuloaan. Siitä voi ottaa niskalenkkiä ja lähteä ulos juoksemaan säässä kuin säässä ja todeta, että ulkoilu on vain pukeutumiskysymys. Ei ole huonoa ilmaa juosta. Lähtö voi olla hankalaa, mutta kunhan lenkin on tehnyt, olo on varmasti paljon parempi ja jaksaa taas paremmin odottaa uutta kesää.
LENKILLÄ 