Tieto yleensä lisää tuskaa, mutta keskiviikon treeneissä niin ei ollut. Päivän harjoitus oli pyramidiharjoitus ja jos aikaa olisi, treenaisimme myös aitoja. Olen onneksi tehnyt molempia aikaisemmin, kun kävin kevään ja kesän ensin Runner’s High’n juoksutekniikkakurssilla, juoksukoulussa ja viimeisimpänä maratonklubissa. Yllä oleva kuva on kesäisistä treeneistä Eläintarhan kentältä Helsingistä. Selviäisin nytkin molemmista harjoituksista.
Espoon Tapioiden Juoksuklubi2:n treenit järjestettiin Esport Arenan sisäjuoksuradalla. Rata on 400 metriä kuten urheilukenttien radat yleensäkin. Tosin, jos haluaa juosta tasan 400 metrin kierroksia, pitää juosta toisen ja kolmannen radan välimaastossa. Ennen kuin lähdimme rankempiin harjoituksiin, juoksimme muutaman kierroksen radalla lämmittelyksi ja teimme tutut dynaamiset venyttelyt ja koordinaatioliikkeet.
Koordinaatioharjoituksia – siis pakarajuoksua, polvennostojuoksua, hyppyjä, loikkia – kehotetaan tehtäväksi kerran viikossa. Ilman juoksuryhmän harjoituksia minun ei tulisi niitä tehtyä. Jotkut liikkeet alkavat jo sujua, mutta välillä kyllä hävettää, miten huono koordinaatiokykyni on. Yhtään askelkuvioita sisältävillä ryhmäliikuntatunneilla putoan heti kyydistä ja olen ajatellut, että suoraan eteenpäin juokseminen on se minun juttuni. Mutta pentele, juoksuharjoituksissakin joutuu tanssimaan.
Lämmittelyjen jälkeen aloimme laittaa aitoja jonoon. Olen omat kauhunhetkeni jo kokenut, kun Runner’s High’n treeneissä ensimmäistä kertaa laitettiin ylittämään aitoja. Minun ei tarvinnutkaan muuntautua Arto Bryggareksi tai Jukka Keskisaloksi, vaan kävellä aitojen yli. Kyse oli liikkuvuusharjoituksesta. Kun jalan joutuu nostamaan aidan yli, ei voi huijata vajailla liikeradoilla. Tuntemukset reisissä kertoivat, että ei turhan usein tule tehtyä vastaavia liikkeitä.
Kun ohjaaja seuraavaksi kehotti ylittämään aidat rytmikkäästi kylki edellä, olin edelleen tyynenä. Tiesin nimittäin, että ylittäminen on helpompaa, kun siihen saa vähän vauhtia ja rytmiä. Samoin kuin ylittäminen peruuttaen on jopa helpompaa, kuin etuperin mennen. Ainakin liikkuvuuden osalta. Mielessäni pyöri myös Aki Nummelan puheet Moulin Rouge’ta ja can-canista. Niihin liikkeisiin ei kuitenkaan ollut tarkoitus pyrkiä vaan ylittää aidat jalka koukussa.
Sokerina pohjalla oli pyramidiharjoitus. Siinä ei alettu kasata ihmispyramidia tai muuta kummaa. Pyramidiharjoituksessa juoksimme sadan-, kahden-, kolmen-, neljän-, viiden- ja kuudensadan metrin vedot lyhyillä palautuksilla. Kun kuudensadan metrin veto oli juostu, juoksimme jälleen matkaa lyhentäen siten, että viimeinen veto oli sata metriä. Vetojen pituus ja rankkuus lisääntyi asteittain ja sitten ne helpottuivat taas asteittain. Sain kelloni toimimaan vasta ensimmäisen sadan metrin vedon jälkeen, mutta sen jälkeen sykkeeni näytti tältä:
Korkein syke harjoituksessa näytti olleen 168, joten aivan maksimissa ei käyty. Noin neljänkymmenen minuutin harjoitus oli kuitenkin melko rankka. Vaikeinta siinä näytti olevan ymmärtää, mistä piti aloittaa aina uusi veto, sillä kaikki tekivät harjoitusta omaan tahtiinsa kuntonsa ja tavoitteidensa mukaan. Palautukset tehtiin vetojen välissä kävelemällä ja hölkkäämällä seuraavan vedon lähtöpaikkaan. Se tietenkin vaihteli aina vedon pituuden mukaan.
Ennen harjoituksen alkua kävimme ohjaajan johdolla suuntaviivoja läpi ja ”torikokouksemme” näytti varmasti ulkopuoliselle kuin joukko espanjalaisia olisi ollut väittelemässä siitä, onko kadun panaderían uusi leipä tarpeeksi rapeaa. Ääni nousi, kädet viuhtoivat ilmaa ja kaikki puhuivat toistensa päälle.
Vähän reippaampi harjoitus tuntui taas seuraavana päivinä jaloissa. Seuraava lenkki odottaa sitten ”joskus jouluna”. Olen usein käynyt joulupäivänä tekemässä pitkän lenkin. Saapa nähdä, minä päivänä ehdin tänä jouluna juoksemaan. Kuuluuko juoksu sinun jouluusi vai keskitytkö pyhäpäivinä muihin puuhiin?
LENKILLÄ 