Alle kahdeksan viikkoa HCR:ään. Toukokuun läheisyys yllättää, kun katsoo talvista maisemaa ja lämpömittarin pakkaslukemia. Viime viikon lomailin Ylläksellä, jossa Forecan tietojen mukaan on luonnonlunta vielä melkein metri. Lapin fiiliksistä voit lukea postauksestani Lenkkarit naulaan viikoksi.
Ennen HCR:ää osallistun huhtikuussa Helsinki10-juoksutapahtumaan, jossa nimensä mukaisesti juostaan 10 kilometriä. Vauhtikestävyyttä olen hionut koko talven Juoksuklubin treeneissä ja olen luottavainen sen suhteen.
Kymmenen kilometriä ei ole suosikkimatkani, koska koko matka pitää painaa epämukavalla vauhtikestävyysalueella. Mutta sellaista tämä juoksuharrastus on: maksaa siitä, että pääsee kärsimään.
Nopeimmille (en tarkoita nyt juoksua vaan nopeutta täyttää ilmoittautumislomake – jossa juoksijat myös ovat nopeita) Espoon Tapioiden Juoksuklubin jäsenille oli tarjolla ilmainen osallistuminen jollekin 4.5.2018 juostavan Espoon Iltajuoksun matkoista 7, 14 tai 21 kilometriä. Valitsin 14 kilometriä, koska 7 kilometrin vuoksi ei oikein jaksaisi edes vaivaitua paikalle ja 21 kilometriä on liian paljon vain kaksi viikkoa ennen HCR:ä.
Tulossa on kaksi lyhyemmän matkan juoksutapahtumaa ennen HCR:ää. Tiedän jaksavani tällä kunnolla juosta puolimaratonin, mutta silti iski hienoinen paniikki, kun tajusin sen läheisyyden.
Päätavoitteeni on elokuussa Helsinki Marathonilla, joten puolimaratonit (HCR toukokuussa ja HHM kesäkuussa) tuntuvat nyt välitavoitteilta. Mutta eivät todellakaan helpoilta sellaisilta. Paniikkiin määrään itselleni lääkkeeksi enemmän pitkiä lenkkejä ennen toukokuun 19. päivää, jolloin HCR juostaan Helsingissä.
Lapissa keskityin hiihtämiseen, eikä minulla monojen lisäksi ollut kuin talvikengät mukana. Hinku päästä juoksemaan olikin melkoinen etelään palattuamme. Olin jo ennen lomalle jäämistä suunnitellut, että juoksen loman jälkeen ensimmäisenä työpäivänä töistä kotiin.
Pakkasin aamulla mukaani juoksuvaatteet ja reppuun kesälenkkarit. Vaikka maassa on vielä lunta, uskoin siihen, että kulkemani kevyenliikenteenväylät ovat jo sulia. Helsingin päässä ne eivät ole talvellakaan olleet jäässä suolauksen ja muun käsittelyn ansiosta.
Vuosi sitten otin käyttööni Adidas Supernova -lenkkarit, jotka ovat olleet pääasialliset juoksukenkäni kesäkeleillä. Viime vuonna niillä tuli tahkottua aika monta kilometriä, ja olen ajatellut päivittää ne uusiin.
Juoksija-lehden ”tuomio” Supernovista viime keväänä oli, että ne ovat vaahtokarkit. Seuraavaksi olen ajatellut kokeilla Hokan lenkkareita. Valmistaja mainostaa, että luvassa on pehmeitä maileja ja juoksua valon nopeudella. Hui!
Vastapainona minulla on toisina kenkinä Adidaksen Adizero Adiokset. Nekin pari vuotta vanhoina kaipaisivat vaihtoa uusiin. On hyvä olla varastossa myös vähemmän vaimennettu ja pienemmällä dropilla oleva kenkä. Eivätkä nämä tähän loppuisi, mutta en ala luetella kaikkia omistamiani juoksukenkiä. Pitää olla omat sisä-, polku- ja talvijuoksuun.
Opastin aikaisemmassa postauksessani, että älä ota koko bonuskorttiarsenaalia mukaan, kun juokset työmatkaa. Ellei sitten aikeenasi ole poiketa matkalla Ikeassa, Hesburgerissa tai hetken mielijohteesta kirjakaupassa.
Pakkaamiseni oli muuten onnistunut, mutta (bonuskorteista) paksu lompakkoni oli sittenkin koko komeudessaan repussa. Siitä tuli lisäpainoa juoksureppuun, johon lompakon lisäksi sulloin työvaatteeni. Onneksi repusta löytyi juoksuvaatteet mukaan lukien pipo ja hanskat, joita auringonpaisteesta huolimatta vielä tarvittiin.
Työpäivän jälkeen on aina hieman kankea olo, ennen kuin saa itsensä istuma-asennosta juoksuasentoon. Siitäkin huolimatta, että olen ahkerasti seissyt töissä uuden sähköpöytäni ääressä. Viimeisenä iltapäivällä olin kuitenkin rojahtanut työtuoliin.
Olin ehtinyt juosta noin puolet matkasta, kun puhelimeni soi. Sen jälkeen, kun talvella jätin tietämättäni vastaamatta sekä opettajan että koulun terveydenhoitajan puheluihin kesken työpäivän, olen yrittänyt vastata myös tuntemattomiin numeroihin, jotka usein paljastuvat lehtimyyjiksi/ikkunankorjaajiksi/D-vitamiinikauppiaiksi. Tuolloin olisi kuitenkin ollut kyseessä pääkivusta kärsinyt lapseni.
Tällä kertaa soitto tuli pankista. Soittaja kysyi, onko hetki aikaa ja totuuden nimissä sitähän minulla oli, kun matkaa oli kuusi kilometriä jäljellä. Sanoin, että juoksen juuri töistä kotiin. ”No sitten on varmaan kiire. Soitan toisena päivänä.”, totesi miesääni toisessa päässä. Puhelun jälkeen tajusin, että hän varmaan luuli minun juoksevan kiireissäni junaan tai bussipysäkiltä kotiin. Ei, ei. Tämä oli juoksua ihan puhtaasta halusta.
Matkaa kertyi yhteensä 13,06 kilometriä ja aikaa kului 1:19:54 tuntia. Juoksin työmatkan viimeksi pari kertaa helmikuussa, jolloin samaan matkaan kului 1:23:30 ja 1:27:11 tuntia. Oli syynä sitten juoksutauko, sula asfaltti tai kesälenkkarit, mutta matka taittui aurinkoisessa iltapäivässä jo vähän nopeammin.
Joko teillä kevään ja kesän ensimmäiset juoksutapahtumat häämöttävät?
Tutustu Helsinki City Running Dayn hyväntekeväisyyssivuuni täältä
LENKILLÄ 