Olen tällä viikolla katsellut takkahuoneen ikkunasta, kun harakat ja mustarastaat aloittavat kevätpuuhiaan. Harakat etsivät oksia syreenipensaamme juurelta, josta ovat aikaisempina vuosina hakeneet rakennusmateriaalia (harakan)pesäänsä. Nyt maassa on vielä lunta, ja seuraavaksi harakkarouva ja -herra alkoivat repiä nokillaan oksia naapurin luumupuusta. Hätä keinot keksii.
Mustarastaspariskunta nokki jäistä maata. Ehkä niitä ohjaa valon määrä ja päivän pituus, mutta aurinkoisinkaan paikka pihallamme ei kasva vielä mitään. Puhumattakaan, että jäisessä maassa luikertelisi herkullisia kastematoja, joita rastaat mullasta vetävät kesällä. Se on yksi ihme, mistä ne tietävät alkaa oikeasta kohtaa kaivaa nurmimattoa ja löytävät herkkupalan.
Katsoin itsekin kalenteriin ja otin puutarhasakset käteeni. Mies siirteli tikkaita ja minä kapusin omenapuun oksia leikkaamaan. Ison vaahteran kaatamisen jätimme ammattilaiselle. Parempi metsurin pala palalta maahan pudottamana kuin ukkosmyrskyn holtittomasti talon päälle kaatamana.
Pääsiäisen vieton aloitin siivoamalla kodinhoitohuoneen. Tässä kohtaa täytyy antaa vinkki radio-ohjelmasta, jota kuuntelin etsiessäni parittomille sukille kaveria. Tarja Virolainen puhui juoksuharrastuksestaan Yle Puheella, ja tallenne on kuunneltavissa täältä. Luin Tarjan kirjan Juoksijan sielu heti sen ilmestyttyä vuodenvaihteessa. Kirja-arvostelun voit käydä lukemassa täällä.
Ja mitä näillä arkisilla välähdyksillä haluan sanoa? No sitä, että suurin osa elämästäni on juuri sitä: perhettä, työtä, kodinhoitoa. Ei todellakaan pääse ylikunto yllättämään, kun pääsee juoksemaan ja treenaamaan harvemmin kuin haluaisi. Toisaalta ei ole motivaation puutetta. Kotiin jääminen ei houkuttele lenkkiä enemmän, koska kotona saa viettää aikaa ihan tarpeeksi.
Myös jalat pysyvät maassa (silloin kun en kiipeä tikapuita pitkin). Todellisuus huolehtii ihan itse, että en unohda sitä: Älä luulekaan pääseväsi aamusalille, koska lapsen hammastarkastus. Aurinkoinen sunnuntai olisi kiva viettää lenkkipoluilla, mutta sulla on nämä puutarhatyöt. Lähde vaan harjoituksiin, mutta joku kotona sairastuu ja joudut tekemään u-käännöksen.
Jos yksi ovi ei aukea, silloin täytyy kokeilla toista. Aivan kuin harakkapariskunta teki. Juosta työmatkoja, juosta lapsen harrastuksen aikaa ja joskus vain olla todella itsekäs ja lähteä omiin harrastuksiin muiden aikatauluista välittämättä. Juoksuharrastus on opettanut tervettä itsekkyyttä, kun tietää, miten paljon paremmin voiva ja hyväntuulisempi ihminen palaa lenkiltä.
Olin viisi vuotta yhtäjaksoisesti hoitovapaalla virastani. Muistan, miten perjantai-iltapäivisin mies tuli töistä ja huokaisi helpottuneena, että on viikonloppu. En pystynyt siihen samaistumaan, sillä minun ”työni” jatkui samanlaisena oli arki tai pyhä. Palasin virkaani reilu neljä vuotta sitten, ja nyt minunkin viikonloppuni eroaa arjesta. Ainakin jonkin verran.
Viikonloppuisin on aikaa juosta pitkä lenkki. Muuten lauantai ja sunnuntai ovat täynnä puuhaa siinä missä muutkin päivät. Pidän kuitenkin puuhantäytteisistä päivistäni. Juoksu parantaa kuntoa, mikä auttaa jaksamaan paremmin tässä karusellissa. Välillä täytyy hypätä pois vauhdista ja lähteä hetkeksi tallaamaan omia polkuja ja kuluttamaan lenkkareita. Ja taas jaksaa!
LENKILLÄ 