Uncategorized

Oletko kilpailuhenkinen?

Jos minun pitää sijoittaa itseni asteikolle, jossa yksi on vähiten ja kymmenen eniten kilpailuhenkinen, sijoitan itseni kohtaan kolme. En ole kilpailuhenkinen. En saa kilpailuasetelmasta muodikkaasti sanottuna kiksejä.

Virkistyspäivänä virastomme työntekijät jaetaan joukkueisiin: milloin kisataan minigolfissa, milloin faaraon hautakammiosta poispääsemisessä. Ihan kiva, jos porukkani voittaa, mutta häviö ei minua haittaa.

Jos jotain kilpailuasetelmassa koen, on se epävarmuutta. En uskoa omiin kykyihini, en näe kristallinkirkasta suunnitelmaa silmissäni. Jos onnistun, koen sen olevan sattuman kauppaa. Haluan pelata varman päälle enkä ota isoja riskejä.

malminkartanon portaat
Kuva: Jenni Somervalli

Juoksutapahtumissa kisaan itseäni vastaan. Vertaan tuloksia aikaisempiin tuloksiini ja koen nautintoa, kun rikon ennätyksen. Helsinki10:llä olin 354 naisjuoksijasta 42. (kisaraportin voi lukea täältä). En erityisemmin siitäkään osannut nauttia, vaikka tajusin sijoituksen olleen ”ihan hyvä”. En miellä olevani juoksemassa kilpaa.

Pääsisinkö parempiin tuloksiin, jos olisin kilpailuhenkisempi? Ehkä. Olen jo viimeisen vuoden aikana oppinut paljon juoksun henkisestä puolesta. The longer a run is the less it becomes about running, totesi Alexandra Heminsley kirjassaan Running Like a Girl (lue arvioni kirjasta täältä). Amen to that, sanoisin. Mitä pidemmästä juoksusta on kysymys, sitä enemmän merkitsee se, mitä ajattelee.

kirja tuolilla

Helsinki10:llä juostessani en yksinkertaisesti antanut itseni alkaa mutustella mahdollisuutta, että en jaksaisi juosta alle viiden minuutin kilometriaikoja. Tiesin mihin se johtaa. Luovuttamiseen. Ensin henkisellä tasolla ja sitten fyysisellä. Tein töitä, jotta pystyin estämään luovuttamisen suloisenkatkeran ajatuksen kiemurtelun aivopoimuihini.

Kilpailuhenkisempänä saattaisi saada itsestään enemmän irti. Ottaa viimeinen ja ratkaiseva rutistus tahdon voimalla ja halulla voittaa joku toinen. Voimavaroja löytyy, kunhan tarpeeksi haluaa. Halu voittaa on varmasti vahva motivaation lähde.

huipulla
Kuva: Jenni Somervalli

Uskon, että kilpailuhenkinen ihminen ei voi mitään halulleen kilpailla muita vastaan ja voittaa. Ei sille tarvitsekaan voida mitään. Kilpailuhenkisyys on luonteenpiirre ja temperamenttikysymys, kuten vaikkapa ulospäinsuuntautuneisuus tai neuroottisuus. Kaikki me sijoitumme jonnekin asteikon kohtaan omine luonteenpiirteinemme.

En silti sano, etteikö kilpailuhenkisyyttä voisi kehittää itsessään. Aivan kuten olen opetellut taitoa hiljentää sisäinen kriitikko, apinamieli, myrkkytehdas sisälläni tai sisäinen nalkuttaja (näistä kerroin lisää postauksessa Mitä mielessä liikkuu?). Miksi sitä ikinä haluaakaan kutsua. Minua viehättää se, että juoksuun voi tuoda oppeja muilta elämänalueilta ja toisin päin.

Kun mietin urheilua aivan huipulla, tulee mieleeni erilaisia persoonia. Miettikääpä vaikka Kimi Räikköstä ja uransa jo lopettanutta Usain Boltia. Toinen haluaa, että koko urheilua seuraavan maailman huomio kohdistuu häneen ja toinen tulee tekemään suorituksensa ja häipyy sitten vähäeleisesti. ”Formulalääkäri” Aki Hintsasta kertovassa kirjassa (lue arvosteluni kirjasta täältä) sivuttiin Räikköstä ja sitä, kuinka Hintsa oli pyytänyt tallipomoja vähentämään Räikkösen velvollisuuksia osallistua sponsoreiden kissanristiäisiin.

IMG_7869
Kuva: Jenni Somervalli

Molemmat edellä mainitut urheilijat ovat aivan taatusti kilpailuhenkisiä, mutta haluan tuoda esiin, miten erilaisia me ihmiset olemme. Juoksussa on sekin hienoa, että tavoitteita on yhtä paljon kuin harrastajia.

En vertaa itseäni muihin juoksutapahtumissa, koska jokaisen lähtökohdat ja tavoitteet poikkeavat toisistaan. Aina on paljon parempia kuin minä ja moni jää taakseni. Mutta pitää suhteuttaa se kunkin mahdollisuuksiin ja haluun harjoitella.

Miten kilpailuhenkisenä pidät itseäsi? Mihin kohtaan asteikkoa 1-10 asettaisit itsesi ja miksi?

* * * * *

Olen perustanut Sairaalaklovnit ry:n hyväksi keräyssivun osana Helsinki City Running Daytä. Käy lahjoittamassa hyväntekeväisyyteen, että saan 800 euroa kasaan ja lahjoitettua yhden kokonaisen klovnipäivän lapsipotilaille!

Lahjoita täältä!

2 kommenttia

  1. Mä olen ehkä kanssa kolmonen. Ei ole järkeä lähteä kilpailemaan, kun tavoitteena on päästä maaliin annetun aikarajan puitteissa. Mutta kun sieltä loppupäästä lähestyy maalia ja eteen tulee selkiä, niistä on päästävä ohi ja huolehdittava, että ne jäävät riittävän kauas taakse eivätkä pääse minusta ohi. Eli kilpailuhenkinen siltä osalta, että en jäisi viimeisesti jos se suinkin on vältettävissä.

    Tykkää

    1. Mä myönnän myös usein ottavani loppukirin. 😃 Vaikka sillä ei ole enää mitään merkitystä, on hauska painaa vielä jonkun ohi maalisuoralla. Tiedän tunteen. Joskus ohitettava innostuu myös kirimään ja siinähän sitten molemmat saa hyvän spurtin vielä loppuun. Ei lainkaan huono juttu! 👍

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s