Vanha minäni tuli viikonloppuna esiin. Se, joka juo juhlissa samppanjan sijaan maustettua kivennäisvettä ja hihkuu, että ”Mulla on huomenna pitkä lenkki.” Onneksi pöydän ääressä oli toinenkin juoksija, joka ymmärsi yskän.
Edellisestä pitkästä lenkistä oli kulunut niin kauan, että en edes muista. Joskus huhtikuussa ennen kuin lonkkakipu pysäytti. Juoksuopiston puolimaratonille tähtäävän juoksuohjelman kuudennen viikon toinen harjoitus oli 120 minuutin juoksukävely: ylämäet kävellen, muuten juosten.
Helpointa olisi ollut lähteä lenkille yksin oman aikataulun mukaan. Päätin kuitenkin juosta osan lenkistä Helsinki City Running Dayn yhteislenkillä, joka lähti Pirkkolan jäähallilta sunnuntaina puoliltapäivin. HCRD-yhteislenkkejä on pitkin talvea noin joka toinen viikonloppu. Ne ovat ilmaisia eikä niille tarvitse ilmoittautua.
En katunut päätöstäni lähteä yhteislenkille. Heti jäähallin aulaan astuessani näin yhden juoksututun. Halasimme ja päivitimme nopeasti kuulumiset. Hän valitsi nopeamman juoksuryhmän kuin minä. Hitainta, noin 8 min/km juoksuryhmää veti juoksuvalmentaja Ira Hassinen, joka oli onnistunut houkuttelemaan minut mukaan omaan ryhmäänsä.
Lue, kun Iran kanssa tutustuimme Rannikkoreittiin kesäkuussa.
Olisin varmasti pysynyt mukana nopeammassakin vauhtiryhmässä, mutta hitain ryhmä teki juuri kuten minua oli ohjeistettu tekemään. Ylämäet kävellen ja muuten juosten. Minun on otettava vielä varovasti, kun olen vasta toipunut lonkan rasitusvammasta.
Yhteislenkki kiersi Keskuspuiston ulkoilureiteillä. Lenkin puolivälissä kipusimme ylös Paloheinän portaat, joiden ylätasanteelta oli hienot näkymät. Kävelimme ylös ja juoksimme mäen toista reunaa alas. Totesin Iran kanssa, että alamäkijuoksua kannattaa harjoitella, jotta juoksutapahtumissa uskaltaa rullata mäet alas. Jarruttaminen ei kannata, kun painovoima tekee lähes kaiken työn ja tuo sinut alas mäen päältä.
Juoksimme kahdeksan kilometriä ja palasimme lähtöpaikalle Pirkkolaan. Nopeat venyttelyt ryhmän kanssa, vessassa käynti ja matka jatkui yksin juosten kotia kohti. Koska metsässä oli kulunut aikaa vasta tunti, oli minulla vielä puolet lenkistä jäljellä.
Pirkkolasta on kotiini sopivasti vajaan kahdeksan kilometrin matka. Kun ei ollut enää ryhmää ”jarruttamassa”, karkasi vauhtini heti aivan liian kovaksi. Nopeimmillaan juoksin 5:20 min/km. Yksin oli todella vaikea juosta hitaasti, mutta yritin tehdä parhaani.
Peruskestävyyslenkin idea ei ole juosta niin että hengästyy. Lisäksi olisin kotona paljon ennen kahden tunnin aikaa, joka minun oli tarkoitus kuluttaa lenkillä. Hidastin vauhtia, vaikka tuntui, että madellen pystyin juuri ja juuri ohittamaan koiranulkoiluttajat.
Kotipihassa kello näytti 2:00:07 tuntia. Tarkkaa työtä, kun määrä oli juosta kahden tunnin lenkki. 16,1 kilometriä on pisin lenkki rasitusvammasta toipumisen jälkeen. Huomasin, että en ollut niin pitkää lenkkiä juossut vähään aikaan. Lenkin jälkeen väsytti eikä mikään määrä ruokaa meinannut viedä nälkää. Onneksi edellisen illan juhlista oli jäänyt herkkuja, vaikka ne eivät tietenkään ole parasta energiaa.
Pitkä lenkki tuntui seuraavana päivänä myös lihaksissa, ja pidin maanantaina lepopäivän treeneistä. Pitkät peruskestävyyslenkit nostavat kuntoa mutta myös totuttavat jalkoja pitkäkestoiseen iskutukseen. Onneksi tässä on vielä pitkä talvi edessä ennen kevään juoksutapahtumia. Hyvin aikaa kohottaa kuntoa ja totuttaa jalkoja pidempiin lenkkeihin.
LENKILLÄ 