Teen osan harjoitteluohjelmani treeneistä muutoin kuin juosten. Talvella tämä on tarkoittanut hiihtoa tai kävelyä ja vähemmän pyöräilyä. Kun lumen alta alkaa pilkottaa sulaa asfalttia, alan varmasti pyöräillä enemmän. Pitkäkestoinen matalatehoinen treeni on omiaan kehittämään kestävyysominaisuuksia, vaikka sen tekisi muuten kuin juosten.
Juoksemista ei voi oikein harjoitella muuten kuin juoksemalla. Pyöräilystä puuttuu juoksulle ominainen iskutus, johon jalat on pakko totuttaa. Jotta kahden tunnin juoksulenkin voisi korvata pyöräilyllä, pitäisi pyöräillä vähintään kolme tuntia. Hiihtäessäkin helpotusta tuovat sauvat ja suksilla eteenpäin liukuminen. Yritän kuitenkin muistaa, että sydän ei tiedä, millä sitä rasitetaan.

Nyt, kun pystyn taas juoksemaan, otan mielelläni juoksun rinnalle muuta harjoittelua. Vahingosta eli rasitusvammasta viisastuneena en pelkästään juokse. Käyn kerran viikossa salilla, kävelen ja hiihdän. Pyörässäni on nastarenkaat, joten pyöräilykin on talvella täysin mahdollista.
Salitreenin alkulämmittelyn teen muualla kuin juoksumatolla. Valitsen salilla joko crosstrainerin tai kuntopyörän. Varsinkin crosstrainerilla saa hyvän hien pintaan. Salitreeni tukee juoksuharjoittelua, joka luisui itselläni liian yksipuoliseksi vuosi sitten huonoin seurauksin.

Nyt talvella hiihto on ollut ideaalinen laji tehdä korvaavia harjoitteita. Valmentajani Ira Hassinen on merkinnyt ohjelmaan erikseen harjoituskerrat, jotka pitää tehdä muuten kuin juosten. En siis itse päätä korvata harjoituskertoja itse jollain muulla kuin juoksulla.
Tämän viikon lauantaina harjoitusohjelmassa oli 90 minuutin peruskestävyysharjoitus. Se piti tehdä muulla tavalla kuin juosten. Kävin jo aikaisemmin päivällä lasten kanssa hiihtämässä, mutta virtaa jäi vielä toiseen lenkkiin myöhemmin iltapäivällä. Aurinkoinen sää ja liukas keli suorastaan houkuttelivat ladulle.

Juoksu on minulle usein myös luontokokemus, mutta hiihtäessä pääsee paremmin kosketuksiin ympäristön kanssa. Yksi syy on se, että en hiihtäessä kuuntele musiikkia. Lisäksi, vaikka asun Suomen toiseksi suurimmassa kaupungissa, on hiihtoladuilla usein hiljaista. Hiihtäessä voi keskittyä omiin ajatuksiinsa ja huolella siihen, mitä on tekemässä.
Laduilla alkoi näkyä kevään merkkejä: sulia ojia, pajunkissoja ja lumen alta pilkistävää maata. Siellä, missä viimeksi hiihdin yli tien, sain nyt ottaa sukset pois jalasta ja astella asfaltille. Tällä hetkellä toukokuun 18. päivä ja Helsinki City Marathon tuntuvat vielä kaukaisilta, mutta äkkiä sekin päivä koittaa ja hiihtelyni lumisilla pelloilla on muisto vain. Kaunis sellainen.

Vaikka lumet etelässä jo sulaisivatkin, pääsen tänä keväänä vielä hiihtoladuille. Lähdemme perheen kanssa viikoksi Ylläkselle maaliskuussa. Olemme olleet Lapissa kahtena edellisenä vuonna ja sitä ennen useasti Rukalla ja Tahkolla. Ylläs on hiihtoon ehdoton suosikkini, sillä tunturimaisemia ei voita mikään.
Ennen Yllästä sain tyytyä espoolaisiin maalaismaisemiin. Eivät huonoja nekään. Vain Kehä kolmosen melu ja yksi toisensa jälkeen laskeutuvat lentokoneet muistuttivat sivistyksen läsnäolosta. Lumessa näkyi tuoreita peuran jälkiä. Katsoin metsään, johon jäljet johtivat, jos siellä olisi näkynyt sarvipäitä. Ei näkynyt.

Hiihdin puolitoista tuntia ja 14,7 kilometriä. Hiihdän perinteisellä tyylillä ja melko verkkaista vauhtia, kuten edeltä käy ilmi. Lenkin keskisyke oli 106, mikä kertoo myös leppoisasta menosta. Hiihto oli lepuutusta jaloille, hyvää treeniä ylävartalolle ja vielä parempaa tuuletusta päälle.
Tiedän, miten helposti tulee vain juostua, ja korvaavat treenit ajattelee vain korvaavina. Niitä tehdään paremman puutteessa ja toissijaisina. Totuus on, että niitä saa hyvin pian tehdä ensisijaisina treeneinä, jos vain ja ainoastaan juoksee. Keholle tekee hyvää saada muunlaista rasitusta, ja eteneminen pyörällä, suksien päällä, rullaluistimilla – millä sitten päättäkin edetä – virkistää mukavasti myös henkisesti.
***Valmennus saatu blogin kautta.***
Juoksuvalmentaja Ira Hassisen löydät Facebookin kautta tai voit laittaa s-postia osoitteeseen voimakaivo@outlook.com .