Lenkillä-blogi testaa

Yllätysten päivä

Joogatunti Yoga Nordicilla saatu ilmaiseksi.

Positiivisetkin asiat voivat aiheuttaa stressiä. Viime viikkoon osui monta mukavaa, mutta aikaa vievää asiaa: ystävän tupaantulijaiset, kaverin kutsuminen kylään kahville, lasten kouluilla verkostoituminen, uuden oppiminen ja asioiden hoitaminen. Koska en ole amerikkalainen kotirouva vaan töissä käyvä espoolaisäiti, piti tinkiä omista treeneistä. Viime viikolla juoksukilometrejä kertyi vain reilu 23.

Päätin perjantaina pyöräillä työmatkat, sillä olen luvattoman vähän pyöräillyt tänä talvena. Pyörässäni on nastarenkaat, joten keli ei ole koskaan esteenä. Perjantaiaamuna oli pakkasta yhdeksän astetta, mutta se ei haitannut, kun puki riittävästi päälle. Pyöräilin auringon noustessa kymmenen kilometrin työmatkan.

hartwall arena auringonnousu ilmala
Auringonnousu perjantaiaamuna.

Aikomukseni oli pyöräillä iltapäivällä töistä kotiin ja aloittaa viikonlopun vietto. Päivä sai uuden suunnan, kun lounasaikaan puhelimeen kilahti viesti ja muistutus joogatunnista, joka alkaisi puoli neljältä Kampin keskuksessa Helsingissä. Yoga Nordic oli jo tammikuussa lähettänyt kutsun tilaisuuteen, jossa julkaistaan Manuela Boscon suunnittelemat taidelegginsit. Kutsu oli mennyt sähköpostissani väärään kansioon, ja olin autuaan tietämätön koko tilaisuudesta – perjantaihin kello 11:en asti.

Olin käynyt keväällä 2018 kerran Yoga Nordicissa kokeilemassa ilmajoogaa vastaavassa bloggaajatapahtumassa. Tiesin Yoga Nordicin mukavat tilat Kampin keskuksen 5. kerroksessa ja osaavat ohjaajat. Olen käynyt jonkin verran joogassa ja arvostan ammattitaitoisia ohjaajia. Koko hommassa ei ole jujua, ellei kukaan neuvo tekemään liikkeitä oikein.

yoga wheel yoga nordic helsinki
Olin saanut kutsun Yoga Wheel -tunnille.

Päätin hetken miettimisen jälkeen vastata kutsuun myönteisesti. Oli vain kaksi ongelmaa. Minulla oli mukana ainoastaan hikiset pyöräilyvaatteet ja joustamattomat työvaatteet. Lisäksi piti keksiä, mitä tekisin pyörän kanssa. Pyöräilyvaatteet olivat myös ainoat ulkovaatteeni, joten pyörää piti vähintään taluttaa rinnalla, jos lähtisin perjantain iltapäiväruuhkaan kirkuvan keltaisissa lobsterihanskoissani ja pinkissä pipossani.

Kävin lounastunnilla ostamassa joogaan sopivat alusvaatteet ja pyysin, että saisin varsinaiset joogavaatteet lainaan Yoga Nordicista. He olivat ystävällisiä ja lupautuivat katsomaan jotain päälleni sopivaa. Pyörän vein junassa Pasilasta keskustaan ja lukitsin sen tarkkaan Kampin kauppakeskuksen viereen.

manuela bosco njalla clothing
Tilaisuudessa julkaistiin legginsit, joissa on kuvituksena Manuela Boscon taidetta. Minulla on päällä lainavaatteet Yoga Nordicista.

Joogasalissa kaikki takarivin paikat olivat varattuja, joten menin melko eteen sivuseinän viereen. Tai niinhän luulin, että jouduin eteen. Aluksi Njálla Clothingin edustaja kertoi yhtiön valmistamista ekologisista joogavaatteista ja erityisesti Manuela Boscon mallistosta. Niissä on ollut innoittajana Suomen pohjoinen luonto. Kun tunti alkoi, joogaohjaaja olikin selkämme takana salin toisessa päädyssä, ja siten joogamattoni salin perällä. Siellä oli hyvä alkaa vetreyttää toimistopäivän kangistamaa kroppaa.

Tunnilla käytettiin apuna joogapyörää. En ollut sellaista ennen kokeillut, mutta sitä pystyi käyttämään monella tapaa apuna tai lisäpainona asanoissa. Kun lihakset olivat sopivasti seisomasarjojen jälkeen lämmenneet, uskalsimme alkaa rullailla joogapyörällä selkää. Ehdoton lemppariliikkeeni koko tunnilla!

yoga nordic yoga wheel
Selkää ei saa alkaa rullata ilman lämmittelyä.

Nautin joogasta ja salin jopa hieman uneliaasta tunnelmasta. En ollut ehtinyt yhtään stressata tapahtumaa, vaan menin sillä, mitä oli. Minulla ei ollut edes omia vaatteita. En tiennyt, ketä tapahtumassa näkisin ja tuntisinko ketään.

Olisin varmasti stressannut etukäteen tätä sinänsä mukavaa tilaisuutta, jos olisin tiennyt, että kiireisen viikon päätteeksi osallistun vielä sinnekin. Vaikka olen kirjoittanut blogia pian kolme vuotta, en ui kuin kala vedessä bloggaajatapahtumissa.

Kommelluksista huolimatta kokemus oli erittäin positiivinen. Mietin jälkeenpäin, miten paljon oma suhtautuminen vaikuttaa siihen, miten ilmapiirin kokee. Mieleni oli avoin ja tuntui, ettei ollut mitään hävittävää. Joogasin tavallisessa puuvillapaidassa, kun muilla oli hienot topit päällä.

Jos olisin etukäteen tiennyt tulevani tapahtumaan, olisin ehkä lakannut kynteni kauniin värisiksi. Sen sijaan huomasin töissä, että yksi kynteni oli revennyt. Leikkasin siitä pahimmat rispaantumat pois kopiohuoneessa Fiskarsin isoilla saksilla. Joskus pitää käyttää isoa sivellintä ja piirtää karkeita linjoja.

Olipa tilaisuudessa yksi bloggaajatuttu. Vaihdoin kuulumiset Vegetreenari-blogia pitävän Lindan kanssa. Hänellä oli mukavaa kerrottavaa omalta työrintamaltaan. Vaihdoimme myös ajatuksia bloggaamisesta, valokuvaamisesta ja oikeinkirjoitussäännöistä. On mukava jutella ihmisen kanssa, jolla on samoja kiinnostuksenkohteita.

talvipyoraily nastarenkaat pyoraan
Joogapyörän päältä oman pyörän satulaan. Paluumatkalla satoi lunta.

Pyöräni odotti joogatunnin ajan kiltisti Kampin kauppakeskuksen ulkopuolella. Punnitsin hetken aikaa mahdollisuutta viedä pyörä jälleen junaan ja pyöräillä vain lyhyt matka asemalta kotiin. Päätin reippailla, säästää rahaa ja pyöräillä koko matkan Helsingin keskustasta kotiin. Matkaa kertyi Oodin kulmilta 13 kilometriä. Oli alkanut sataa lunta ja maisema oli erilainen kuin aamulla.

Päivän saldoksi tuli 23 kilometriä pyöräilyä ja Yoga Wheel -tunti. Aamulla herätessä ei koskaan tiedä, mitä päivä tuo tullessaan. Rakastan rutiineja ja tykkään, kun tiedän ennalta päivän kulun. Teki hyvää ravistella omia kaavoja ja tehdä jotain yllättävää. Ja yllättää itsensä, että lähti ilman valmistautumista kokeilemaan uutta.

Follow my blog with Bloglovin

1 kommentti

  1. Jäin miettimään, miksi selkää ei saa rullata joogapyörällä ilman lämmittelyä. Ei tarvitse vastata kysymykseen. 🙂 Aiemmin tuli varmaan kaikki treenit tehtyä ilman lämmittelyä, ellei ollut pakko esim. joku ryhmätunti. Vähitellen on onneksi tullut hieman järkeä päähän. Ennen salitreeniä teen mielestäni kunnon lämmittelyt. Juoksuseuran VK-treeniohjelman treeneissä lämmittelyt on erikseen mainittu ja ohjeistettu, niin ne tulee tehtyä. Olen alkuvuoden treenannut juoksuohjelmalla, missä annetaan harjoituksen matka ja tavoitevauhti. Kokemuksesta pitäisi tietää, että tuohonkin olisi hyvä tehdä alle pieni lämmittely.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: