Olen viimeisten seitsemän viikon aikana nukkunut pois koko talven univelat. Mikä fiilis! Työnteko ja koulunkäynti ovat käyneet kodin seinien sisältä toimiston ja koululuokkien sijaan. Kenenkään ei ole tarvinnut aamulla kiiruhtaa muualle kuin yhdeksältä alkavaan videopalaveriin kollegan tai opettajan kanssa. Olen nukkunut ja paljon.
Univelkaani olin kerryttänyt ihan omatahtoisesti. Vuorokauden tunnit eivät ole riittäneet, kun on pitänyt lukea vielä yksi sivu kirjasta, katsoa elokuva loppuun tai pakata koululaisen jumppakassi. Unesta on ollut helppo nipistää.
Muistan ajan, kun en ollut vuoteen nukkunut kokonaista yötä. Vuosia oli oikeastaan monia, sillä kolme lastamme syntyivät neljän ja puolen vuoden sisällä. Katkonaiset unet olivat tuolloin enemmän sääntö kuin poikkeus. Siksi arvostan edelleen sitä, kun saan nukkua kokonaisen yön heräämättä kertaakaan.
Ennen lapsia muistan kaksi ajanjaksoa, jolloin yöuneni häiriintyivät. Ensimmäinen oli, kun 19-vuotiaana olin päässyt yliopistoon ensi yrittämällä ja piti muuttaa opiskelupaikkakunnalle. Aloin heräillä aamuyöstä, enkä saanut enää nukuttua. Sitä kesti onneksi vain jonkin aikaa, ja aloin taas nukkua paremmin. Jälkeenpäin ymmärsin laittaa unettomuuden jännityksen piikkiin.
Toisen kerran uni katosi yliopisto-opintojen loppuvaiheessa, kun olin lentänyt lomamatkan jälkeen Pohjois-Amerikasta takaisin Suomeen. En päässyt oikeaan unirytmiin. Asiaa ei helpottanut se, että päivisin luin viimeisiin syventävien opintojen kirjatentteihin. Öisin kieriskelin sängyssäni. Sekin oli vaihe, joka meni ohi.
Jo nämä kaksi kokemusta saivat arvostamaan nukkumista. Nuorempana asiaa ei edes ajattele: menee illalla nukkumaan ja herää aamulla. Aikuisena huomaa, että stressi tai aikaero vaikuttavat nukahtamisen ja uneen. Lisää oli kuitenkin tulossa kolmen lapsen muodossa.
Kun hoidin kotona kolmea alle kouluikäistä lasta, väsymys oli perusolotila. Noilta vuosilta muistan, kun peruutin kerran autolla päin betoniporsasta ja kerran päin toista autoa. Autossamme oli peruutustutka, mutta olin nopeampi kuin tutkan piippaus. Vaihtoehtoisesti reaktioaikani oli liian pitkä. Taisi joku sivupeilikin irrota, kun se osui parkkihallin tolppaan. Kaverini ehdotti, että automme puskuriin pitäisi liimata varoitustarra; bumper sticker jollain iskevällä lauseella.
Edelleen huvittaa muisto siitä, kun olin ostamassa itselleni pyöräilykypärää ja kaikki kolme lasta olivat mukanani. Laitoin kypärän päähäni, jolloin myyjä tuli paikalle ja sanoi, että kypärä on päässäni väärin päin. Rulla, jolla säädetään kypärän tiukkuutta, sojotti otsassani. En edes tajunnut hävetä.
Sellaista oli silloin. Nykyään nukun ihan hyvin, jos vain maltan nukkua riittävästi. Koronan ja eristäytymisen aikana olen huomannut, että vajaa 8 tuntia unta on minulle sopiva määrä. Enemmän on jo liikaa, mutta 7 tuntia vähän niukasti.
Juoksusta voi kiittää hyviä yöunia, kuten niin monta muutakin asiaa elämässäni. En mene niihin muihin asioihin nyt. Juostessa tulee luonnollisesti oltua ulkona, ja raikas ulkoilma väsyttää. Merkittävämpää on kuitenkin fyysinen rasitus. Miten mukavalta fyysinen väsymys parhaimmillaan tuntuukaan.
Nykyään saan olla tarkka, että en juokse liian myöhään illalla. Jos joku nyt siellä ajattelee, että juoksen keskiyöllä, tämä joku on väärässä. ”Myöhään” tarkoittaa ihan pian 40-vuotiaan elämässä iltakahdeksaa. Kevyt puolen tunnin lenkki saattelee vain yöunille, mutta pitkällä lenkillä tai intervalliharjoituksella on päinvastainen vaikutus.
Rankemman harjoituksen jälkeen keho käy kierroksilla. Se tarkoittaa omalla kohdallani esimerkiksi sitä, että sydän hakkaa läpi yön 10-15 lyöntiä minuutissa tiheämmin kuin yleensä. Lisäksi oikein rankan treenin tai pitkän lenkin jälkeen lihakset saattavat olla niin kipeät, että kipu ja särky haittaavat yöunta.
Nämä ovat onneksi poikkeustilanteita. Suurin osa harjoituksista on sen verran kevyitä, että niillä on positiivinen vaikutus. Silloin pyörii hyvän kierre, jossa liikunnan ansiosta nukun hyvin ja jaksan liikkua, kun nukun hyvin. Pitkät lenkit yritän sijoittaa aamuun tai ainakin sen verran ennen nukkumaan menoa, että uni ei häiriydy.
Korona-aika on todistanut, että nukkumisessani on vielä korjattavaa. Voisin nukkua pidempiä yöunia kuin normaalioloissa nukun. Uni on kuitenkin sellainen asia, että sitä murehtimalla ei saa kuin jälleen yhden huonosti nukutun yön. Tulee kausia, kun ei nuku niin hyvin kuin haluaisi ja sitten taas kausia, kun nukkuu Ruususen unta.
LENKILLÄ 
Oi allekirjoitan tämän liian myöhään harjoittelun. Jenkkifutisaikoina yksi talven kuplahallivuoro loppui 22:30. Ensinnäkin oli itkupotkuraivareiden kuningatar treeneissä, sillä noin myöhään treenaaminen ei pirtaani sopinut. Toisekseen, kotiin tultua oli ihan vakio että hain sängyssä nukkuvan avomiehen viereltä oman täkkini ja laahustin olohuoneen sohvalle katsomaan Netflixiä. Pää oli liian väsynyt lukemiseen ja kroppa liian kierroksilla nukkumiseen. Oikein kiva yhdistelmä. Yhden aikaan oli tapana nukahtaa. En todellakaan tiedä miten jaksoin kun tällä viikolla yhdet tällaiset pätkäunet pitkästäaikaa nukkuneena olin puhtaasti zombi aamulla 😀
TykkääTykkää
Huh, aika myöhäinen harjoitusaika! Ei ihme, jos ei uni tullut. Ei siinä tilassa jaksa oikein mitään, kun on tosi väsynyt, mutta ei kuitenkaan voi nukkua.
Hyvästä yöunesta tulee kyllä vuosi vuodelta tärkeämpää. Tuollaiset ”zombina” vietetyt päivät on kyllä tuskaa.
TykkääTykkää