Vuosi rautakuuria takana – missä mennään nyt?

Ferritiiniarvoni mitattiin viimeisimmän kerran kuukausi sitten juuri ennen viidettä maratoniani. Minun piti kirjoittaa tilanteestani jo aiemmin, mutta kuvioon astui suurempia terveyshuolia. Perheeseemme tuli kutsumaton vieras nimeltään korona, joka vei ajatukset jonnekin aivan muualle kuin omiin veriarvoihini. Nyt näyttää siltä, että perheestämme sairastui vain yksi, joka ei ikänsä puolesta ollut vielä saanut rokotuksia. Neljä muuta rokotettua ovat voineet jatkaa elämäänsä melko normaalisti.

Minulla oli ollut matala ferritiini eli varastorauta edellisen kerran loppukeväästä 2014. Ensin ”jäin kiinni” matalasta hemoglobiinista ennen pientä leikkausta. Muistaakseni hemoglobiini oli tuolloin alle 120. Pääsin työterveyshuollon kautta tarkempiin tutkimuksiin, joissa selvisi, että ferritiini oli 8. Alaraja on laboratoriosta riippuen 10–13.

Sain tuolloin vuonna 2014 asian kuntoon ja ferritiiniarvon jopa lähelle sataa. Hemoglobiinini pysyi hyvänä seuraavat vuodet, enkä ollut huolissani ferritiiniarvosta. Olin alkuvuonna 2020 aikeissa mennä mittauttamaan ferritiinin, mutta sitten iski koronapandemia. Koska asiani ei ollut kiireellinen, lykkäsin laboratorioon menoa.

Viimein syyskuussa 2020 menin työterveyslääkärini lähetteellä kokeisiin. Tulokset yllättivät minut, sillä ferritiini oli laskenut 15:en ja hemoglobiini oli 134. Molemmat olivat vielä viitearvojen sisäpuolella, enkä ollut huomannut muutoksia olossani, jotka olisivat kielineet heikoista rauta-arvoista. Jälkeenpäin pystyn huomaamaan, että joitain merkkejä oli ilmassa.

Onneksi työterveyslääkärini otti niin sanotusti kopin asiasta ja totesi, että arvoja pitää saada ylös. Aloitin syys-lokakuun vaihteessa 2020 rautakuurin. Söin Obsidan-valmistetta joka toinen päivä yhden tabletin. Sillä ferritiiniarvo nousi neljässä kuukaudessa kahdeksalla yksiköllä ja oli tämän vuoden helmikuussa 23. Hemoglobiini oli noussut kolme pykälää ja oli 137.

Jatkoin Obsidanin syömistä joka toinen päivä. Lääkärini viittasi hepsidiiniin, jonka tuotanto voi käynnistyä ja estää raudan imeytymisen, jos rautaa syö liian tiheään ja suurina annoksina. Kun edellisen kerran vuonna 2014 söin Obsidania, söin sitä joka päivä ja muistaakseni jonkin aikaa tupla-annoksen, mutta rauta-arvoni nousivat silti. En voi kuitenkaan yleistää omaa tilaani koskemaan ketään muuta, sillä lääketiede tai muukaan tiede ei toimi sillä tavalla.

Kesäkuussa kävin jälleen antamassa verinäytteen ja odotin tuloksia luottavaisin mielin. Petyin, kun ferritiini oli kesän alussa vain 21 ja hemoglobiini 131. Työterveyslääkärini suositteli toista rautavalmistetta SiderALia. Se sisältää vähemmän rautaa, mutta imeytyy paremmin. Lisäksi sen voi ottaa milloin tahansa ruokailusta riippumatta. Aloin ottaa rautaa joka päivä.

Uusi rautavalmiste sopi minulle hyvin ja alkoi vaikuttaa. Ennen lokakuun maratonia minulta otettiin perusverenkuva ja mitattiin ferritiini. Lääkäri oli kehottanut käymään kokeissa ennen maratonia, sillä se sotkisi taas arvot. Ferritiini voisi näyttää liian korkeaa lukua elimistön tulehdustilan vuoksi. Toisaalta hän varotti, että maraton syö osan varastoraudasta, joten maratonin jälkeen on pidettävä useampi kuukausi väliä, ennen kuin arvoja kannattaa uudestaan mitata.

Syyskuun lopussa arvot näyttivät erinomaisilta. Ferritiini oli 37 ja hemoglobiini 141. Työterveyslääkärini mielestä ferritiiniarvo saisi olla vielä korkeampi, joten hän kehotti jatkamaan rautatablettien syömistä päivittäin. Koska haaskasin osan rautavarastoistani maratonilla, käyn seuraavan kerran mittauttamassa arvoni vasta maalis-huhtikuussa. Lääkärini otaksui, että pääsen kolmessa kuukaudessa maratonia edeltävälle tasolle. Siitä kolme kuukautta eteenpäin voi vasta havaita arvojen nousun.

Ferritiiniarvoni on asia, jota en aktiivisesti mieti. Pidän rautatablettipakkausta näkyvillä, jotta muistan ottaa tabletin joka päivä. Kuten alussa tuli ilmi, on muitakin ja usein vielä tärkeämpiä asioita kuin omat veriarvoni. Fakta kuitenkin on, että kohdallani juokseminen kuluttaa rautavarastoja ja rautavarastot vaikuttavat siihen, miten jaksan harjoitella ja juosta.

Ensimmäinen asia, johon parantuneet rauta-arvoni näkyvästi vaikuttivat, oli hiukseni. Jo muutaman kuukauden kuluttua ne alkoivat tuuheutua ja uutta hiusta on kasvanut jo paljon. Jälkeenpäin oli helpompi huomata, että ponnari ei ollut niin paksu, kuin se vielä joitain vuosia sitten oli. Muutokset ovat niin hitaita, että niihin tottuu.

Viime syystalvella olin myös väsynyt ja nukahtelin päiväunille, joita en harrastanut edes silloin, kun perheessämme vietettiin pikkulapsiaikaa ja heräilin öisin. Loppuvuoden pimeys on tosin minulle muutenkin vastenmielistä aikaa, koska en ole jouluihminen enkä ole innostunut ”hyggestä”. Meidän taloudessamme eivät kynttilät pala eikä joululauluja kuunnella paljon ennen jouluaattoa.

Sitä, miten varastoraudan määrä vaikuttaa juoksuvauhtiini, on vaikea sanoa. Tämä vuosi on ollut minulle hyvä juoksuvuosi: paransin aikojani kymmenellä kilometrillä (48:00 min), puolimaratonilla (1:46 h) ja maratonilla (3:53 h). Pidän niitä ihan hyvinä aikoina kaltaiselleni nelikymppiselle kolmen lapsen äidille, joka aloitti juoksuharrastuksen aikuisiällä.

Olen nyt vuoden ajan syönyt rautaa, mutta arvot eivät vieläkään ole niin korkeat, kuin työterveyslääkärini haluaa niiden olevan. Hänen sanojensa mukaan arvot 30-50 ovat vielä harmaata aluetta, jonka yläpuolelle olisi hyvä päästä. Prosessi on hidas, eikä lopu edes siihen, kun arvot ovat tavoitteessa. Silloinkin tulen mahdollisesti tarvitsemaan pientä ylläpitoannosta.

Rauta-arvojen ylläpitäminen kuulostaa helpommalta kuin pohjalle putoaminen muutaman vuoden välein. Etenkin niin kauan kuin juoksen, kulutan varastorautojani enemmän kuin sinne ehtii normaalilla syömisellä kertyä. Juoksemista en aio lopettaa, joten minun on jatkossakin seurattavat tarkkaan, ettei raudanpuutos uhkaa.