yhteislenkki

Pisin lenkki ennen maratonia

Ihan ensimmäisenä haluan sanoa, että ennen Helsinki City Marathonia 3.10. osallistun vielä ensi viikonloppuna Espoon Rantamaratonilla puolimaratonille. Se on kilometreissä lähes yhtä pitkä kuin lenkki, jonka juoksin sunnuntaina. Aikaa toivottavasti kuluu paljon vähemmän, sillä haen noin 1:50 tunnin aikaa.

Juoksuvalmentaja Ira Hassinen oli merkinnyt sunnuntaille ohjelmaani 150 minuutin lenkin. Kun juoksukaverini Saila kyseli taannoin lenkkiseuraa, ehdotin, että juoksemme yhdessä tämän kahden ja puolen tunnin lenkin. Heinäkuussa juoksimme kahdestaan 30 kilometriä ja tiesin, että Sailan seurassa pitkä lenkki sujuisi mukavasti.

toolonlahti helsinki
Töölönlahti syyskuussa.

Heinäkuun 30 kilometrin lenkki oli pisin lenkki, jonka juoksin tällä kertaa ennen maratonia. Muuten olen juossut enintään 25 kilometrin lenkkejä. Sunnuntain lenkin jälkeen en enää juokse yli kahden tunnin lenkkejä ennen maratonia. Maratonin yritän selvittää neljässä tunnissa ja mieluiten ihan vähän alle.

Sovimme Sailan kanssa tapaamisen Helsingin jäähallin parkkipaikalle sunnuntaiaamuksi. Ajoin Helsinkiin autolla parinkymmenen minuutin matkan kotoamme. Edellisen päivän sateesta muistuttivat vain isot vesilätäköt asfaltilla. Puin päälleni t-paidan, pitkät trikoot ja juoksuliiviin riittävästi urheilujuomaa ja energiageelejä.

vene helsinki
Veneitä Helsingin Ruoholahdessa.

Helsingissä hienointa ovat tietenkin merenrannat, jonne Sailan kanssa suunnistimme. Juoksimme pitkälti samoja teitä pitkin kuin edellisenä viikonloppuna, jolloin olimme molemmat mukana tutustumassa Helsinki City Runin reittiin.

Juoksimme Baanaa pitkin Ruoholahteen ja siltä Lauttasaareen. Tuntui, että kello piippasi ranteessa vähän väliä merkkinä siitä, että yksi kilometri oli taas juostu. Vauhtimme oli rauhallinen, noin 6:30 min/km. Kilometrit taittuivat nopeasti mukavassa seurassa, eikä vauhdin ylläpitäminen vaatinut ponnistuksia.

juoksulenkki helsinki keskusta
Sunnuntain lenkki kartalla.

Olen viime aikoina juossut pitkät lenkit alle 6 min/km-keskiarvolla. Sykkeeni pysyttelee sillon vielä peruskestävyysalueella, mutta saan tehdä töitä ja juoksemalla juosta, että vauhti pysyy yllä. Leppoisampi vauhti tuntui suorastaan hurmaavalta. Oli kuin en olisi juossut lainkaan. Liitelin vain pitkin maisemia.

Muistin, miten tärkeää on tämä juoksun toinen ulottuvuus: nautinnollisuus, yhteisöllisyys ja maisemien ihailu. Puolet juoksusta on minulle itsensä haastamista ja kehittymistä. Juoksulla on myös toinen puoli ja arvoja, joita ei suorituskeskeisyydessä sovi unohtaa. Pidemmän päälle juoksuharrastus on mieluisampaa, kun se useammin antaa enemmän kuin ottaa.

juoksija sillalla
Lehtisaareen johtavalla sillalla.

Lauttasaaresta matka jatkui pienempien saarien kautta Meilahteen. Siitä päätimme juosta vielä Hietaniemen kautta, sillä meillä oli lähes tunti aikaa. Ensimmäisen energiageelin olin ottanut noin 50 minuutin kohdalla ja toisen otin reilun puolentoista tunnin kohdalla. Lisäksi nautin matkan aikana urheilujuomaa.

Sunnuntai oli erittäin kaunis syyspäivä, mutta ei enää kesäisen lämmin. Tarkenin hyvin t-paidassani, mutta esimerkiksi nestettä ei kulunut samalla tavalla kuin kesähelteillä. Mukanani oli yhteensä 1,25 litraa vettä ja urheilujuomaa, joista join lenkin aikana alle litran.

helsinki hietaniemi
Hietaniemi.

Emme olleet Sailan kanssa suunnitelleet reittiä yksityiskohtaisesti etukäteen. Olimme vain puhuneet, että menemme meren rantaan. Siihen nähden lenkistämme tuli yllättävän tarkkaan juuri kahden ja puolen tunnin mittainen. Saldo oli 23,31 kilometriä, johon kului aikaa 2:31 tuntia.

Lenkki oli pitkästä aikaa oikein fiilistelylenkki. Suosittelen sellaisia muillekin, jos juoksuharjoittelu meinaa mennä suorittamiseksi ja siitä katoaa ilo. Kohdallani ei ole käynyt näin, mutta harjoitteluni on kieltämättä keskittynyt niin paljon tulevaan maratoniin, että en ole paljon antanut itselleni lupaa ottaa rennommin.

juokskaveri
Minä ja juoksukaverini Saila lenkin jälkeen.

Sunnuntain pitkästä lenkistä jäi erittäin hyvä olo. Seura oli mitä parasta ja meno kevyttä. Juoksu ei tuntunut yhtään rasittavalta. Vaikka kovempi lenkki olisi ehkä tulosten kannalta ollut järkevämpi tehdä, en voi väheksyä sitä, millaiseen positiiviseen mielialaan se minut maratonin alla viritti. Sain ison annoksen hyvää oloa, johon voi palata tiukan paikan tullen.

Seuraava tiukka paikka on ensi lauantaina Espoon Rantamaratonilla. Sitä ennen on tiedossa kevyt viikko: tiistaina 50 minuutin pk-lenkki ja keskiviikkona kisaan valmistava harjoitus Juoksuliike Espoon kanssa. Lauantaina koko vuoden ensimmäinen puolimaraton kisamielessä. Jännä viikko edessä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: